Valtuutuksessa saat käytännölliset ohjeet siihen, kuinka parantaa itsesi ja muut fyysisistä ja henkisistä sairauksista, joiden juuret ovat kielteisissä mielentiloissa.
Opit, kuinka päästä valtavan parantavan energian lähteelle kehittämällä myötätuntoa ja meditoimalla Lääkebuddhaa, joka on valaistuneen parantavan energian ruumiillistuma. Tällä tavalla pystyt parantamaan sisäisen sairauden, saavuttamaan mielen sekä kehon terveyden ja hyvinvoinnin.
Lääkebuddhan valtuutus saadaan erityisten opettajan johtamien ohjattujen meditaatioiden muodossa. Kuka tahansa voi saada valtuutuksen, siihen ei tarvita erityisiä vaatimuksia tai sitoumuksia - vain mielen pitää olla avoin!
Valtuutus saadaan lauantaina, ja sunnuntaina nunna Kelsang Jima antaa siihen kommentaarin. Toukokuussa on lisäksi kaksi lauantaita, jolloin perehdytään käytännön harjoittamiseen.
Lauantaina tarjoamme kasvislounaan sekä teetä ja kahvia hiukopaloineen. Sunnuntaina on tarjolla teetä ja kahvia ja välipalaa.
Aika: Lauantai 5.5.2012 klo 10-16 Vellamo, sunnuntai 6.5.2012 klo 10-13.30 Kajuutta
Paikka: Ruoholahden asukastila Vellamo ja Kajuutta, Selkämerenkatu 10, Ruoholahti, Helsinki (Ruoholahden metroasemalta noin viiden minuutin kävelymatka)
Maksu: Lauantai 40e/30e, sunnuntai 25e/20e, koko viikonloppu 60e/45e. Alennetun hinnan saavat opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset.
Parantamisen voima, Lääkebuddhan valtuutus 5.-6.5.2012
vajra1
0
251
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719