Murinaa

heissan

tuo sinun kommenttisi:"Mietin vaan et siis koira saa olla sohvalla mut ei kuitenkaan saa..? Jos koira saa olla sohvalla niin antakaa sen olla ilman siirtelyjä!" -ei pidä ihan paikkaansa. Kyllä koira voi olla sohvalla jos johtaja antaa sen olle, mutta silloin kun laumanjohtaja haluaa sohvapaikan, hän myös ottaa sen.

Koiran saa "häätää" sohvalta pois, kun itse menee siihen. Jos koira murisee niin älä noteeraa sitä mitenkään..kutsu se pois tyyliin -tulepas pois sieltä..ja aina palkitse namilla, kun koira tekee oikein.

Jos rupeat pelkäämään sen murinoita teillä on valmis koti tyranni eli koiran ei saa antaa dominoida ja ottaa tällä tavalla johtajuutta.

Koira pois sohvalta, kun ihminen tulee siihen :))

Juba on oikeassa kuitenkin siinä, että koiralla tulee olla oma rauhaisa punkkka, johon sitä pitää ohjata lepäämään..

Ei se nyt ihan noin mene, kuten tässä jo toinenkin kirjoittaja kertoi.

Koira voi saada oleskella sohvalla, sängyllä, lattialla, tuolilla, matolla yms. jos omistaja on antanut siihen luvan ja koiran on siirryttävä jos pomo niin käskee. Ei sohvan tarvitse olla täysin kielletty paikka. Jos koira tietää oman paikkansa laumassa se myös tottelee ja väistää johtajaa.

Pennulla ja koiralla pitää kyllä olla jokin oma paikka missä se tietää ettei kukaan tule häntä häiritsemään. Meidän pikkukoirallamme on oma "pesä" ja jos se sinne menee, sitä ei saa kukaan koskea. Koira tietää saavansa olla tässä paikassa rauhassa.

Meri kirjoitti:

Ei se nyt ihan noin mene, kuten tässä jo toinenkin kirjoittaja kertoi.

Koira voi saada oleskella sohvalla, sängyllä, lattialla, tuolilla, matolla yms. jos omistaja on antanut siihen luvan ja koiran on siirryttävä jos pomo niin käskee. Ei sohvan tarvitse olla täysin kielletty paikka. Jos koira tietää oman paikkansa laumassa se myös tottelee ja väistää johtajaa.

Pennulla ja koiralla pitää kyllä olla jokin oma paikka missä se tietää ettei kukaan tule häntä häiritsemään. Meidän pikkukoirallamme on oma "pesä" ja jos se sinne menee, sitä ei saa kukaan koskea. Koira tietää saavansa olla tässä paikassa rauhassa.

Lue lisää

Minulla on ollut 22-vuotta koiria. Seropeja (4kpl), Tanskandoggeja (3kpl) ja nyt kaksi Afgaania. Koskaan ei ole ongelmia ollut, vaikka en olekaan toiminut, kuten koirapsykologit neuvovat. Koirat olen ottanut "vaistolla", rakastanut niitä ja komentanut tarvittaessa. Johdonmukaisuutta ei ole koskaan ollut sanan varsinaisessa merkityksessä. Sohvalla saa olla, siivoan ahkerasti, eikä asuntoni näytä kaatopaikalta. Pennut eivät ole paikkoja tuhonneet j.n.e. Olen pyrkinyt kouluttamaankin käskyt paikka ja tänne j.n.e. ihan siinä tavallisessa ulkoilun lomassa, en mitenkään erityisesti.
Kun minä menen koirineni ulkona, ei kuulu haukuntaa, ne eivät reagoi muihin koiriin tai ihmisiin, jos sanon niille hiljaa"ei reagoi". Koirien haukuntaan ne eivät vastaa. Ei niiden tarvitse huudella. Aina olen valmis haistelemaan heidän kanssaan uusia tuttavuuksia ja kysynkin ihmisiltä ensiksi, onko heidän koiransa uros vai naaras, onko vihainen, saako tutustua. Koiraihmiset ovat yleensä todella sosiaalisia ja iloisia ja huumorintajuista, pitkäpinnaista väkeä. Joidenkin koirat tottelevat enemmän, toisten vähemmän. Yhtä asiaa meillä ei silti ohiteta ja se on aina ollut se, että minä olen niiden isäntä. Olen myös niiden oma ihminen eli se, joka päivittäin viettää todellisen hetken heidän kanssaan ihan kahdestaan, jutellen, rapsutellen, hieroen korvia, jalkoja, selkää ja lopuksi koira aina itse kääntyy selälleen ja paljastaa iloisesti minulle mahansa ja silittelen sitä. Joskus tuntuu, että ne yksinkertaisesti eivät halua pahoittaa mieltäni niskuroimalla. Pentujen annan pureskella tietyyn pisteeseen käsiäni ja kun menee liian raisuksi, keskeytän leikin painamalla niiden huulia hampaita vasten, kunnes koira vinkaisee ja lopettaa pureskelun takuulla siihen paikkaan. Ei tarvitse montaa kertaa tehdä. Annan niille pentuina namupaloja suusta! Ajatella, väitän, että näin ne oppivat kunnioittamaan ihmisen naamaa. Koirani ovat aina olleet kilttejä, välillä ulkoillessa vapaana juoksiessa raisuja, mutta aina olen niihin voinut luottaa. Silti olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että 100%:sti emme voi luottaa omiin koiriin, emme edes läheisiin ihmisiin, saati itseemme. Ihminen ja koira voivat luoda aivan omanlaisen suhteen keskenään, omat tapansa. Kun katsot koiraasi, yritä todella mennä sen "sisimpään", katso sitä reilusti silmiin, huomioi sitä, yritä lukea sen avuttomia viestejä, sillähän ei ole käytössään kuin kehonkieli, eikä se osaa jäsentää maailmaa kuten sinä. Ota paikkasi isäntänä. Koirat, jotka tottelevat hyvin, ovat iloisia ja sosiaalisia, omistavat usein isännän, joka ihan oikeasti rakastaa koiraansa/koiriansa. Älä välitä murinasta, älä pelkää koiraasi, ota riski ja nosta se pikku-uhooja pois sohvalta tai tönäise vaivihkaa. Istu vaikka "päälle", mikäli siltä tuntuu. Se on sinun paikkasi silloin kun sinä päätät niin.Näitä valtataisteluja me ihmisetkin käymme keskenämme päivittäin, kuka mitäkin päättää, kuka antaa periksi j.n.e. Lapsia kasvatetaan kuka mitenkin. Neuvoja tulee niin montaa kuin on neuvojaakin ja jokainen on oikeassa oman laumansa kanssa. On monia eri tapoja päästä tavoitteeseensa, luota vaistoosi, kehitä sitä! Ja eikun nauttimaan koiran kanssa toimimisesta ja loppukesästä!