Kuka tuntee virkamieslakia?
Voiko 68-vuotta täyttänyt jo eläkepäätöksen saanut henkilö toimia kaupungin johtavassa julkisessa virassa?
Voidaanko 68 vuotta täyttänyt henkilö valita vs/vt julkisen viran haltijaksi ?
Virkamieslainsäädäntö
6
285
Vastaukset
- maalikkomies
Harmi että kukaan oikeusoppinut ei osaa vastata maalikon kysymykseen.
Tieto olisi minulle sangen tärkeä.- palsta 3
Virkamiesten yleinen eroamisikä on laissa 68 vuotta, ja se ei siitä muuksi muutu, joten syytä pitää hakea jostakin sieltä lakipykälän ja sen tehdyn havainnon väliltä.
Valtion virkamieslaki
35 § (30.7.2004/682)
Virkamiesten yleinen eroamisikä on 68 vuotta.
Asetuksella voidaan säätää, että virassa, jonka laatu sitä vaatii, eroamisikä on yleistä eroamisikää alempi.
Virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän.
Kun virkamiehelle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, virkasuhde lakkaa ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana virkamiehen oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt tai, jos työnantaja on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä. (30.11.2007/1088) - 5
palsta 3 kirjoitti:
Virkamiesten yleinen eroamisikä on laissa 68 vuotta, ja se ei siitä muuksi muutu, joten syytä pitää hakea jostakin sieltä lakipykälän ja sen tehdyn havainnon väliltä.
Valtion virkamieslaki
35 § (30.7.2004/682)
Virkamiesten yleinen eroamisikä on 68 vuotta.
Asetuksella voidaan säätää, että virassa, jonka laatu sitä vaatii, eroamisikä on yleistä eroamisikää alempi.
Virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän.
Kun virkamiehelle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, virkasuhde lakkaa ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana virkamiehen oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt tai, jos työnantaja on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä. (30.11.2007/1088)Tuota
Aloittaja kysyi kuitenkin, että voiko virkamies 68 täytettyään hoitaa julkista virkaa vs:nä, tai vt:nä. - palsta 3
palsta 3 kirjoitti:
Virkamiesten yleinen eroamisikä on laissa 68 vuotta, ja se ei siitä muuksi muutu, joten syytä pitää hakea jostakin sieltä lakipykälän ja sen tehdyn havainnon väliltä.
Valtion virkamieslaki
35 § (30.7.2004/682)
Virkamiesten yleinen eroamisikä on 68 vuotta.
Asetuksella voidaan säätää, että virassa, jonka laatu sitä vaatii, eroamisikä on yleistä eroamisikää alempi.
Virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän.
Kun virkamiehelle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, virkasuhde lakkaa ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana virkamiehen oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt tai, jos työnantaja on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä. (30.11.2007/1088)Korjataan ensin laki, mikä ei tietenkään ole valtion virkamieslaki, vaan kunnallinen. Ja itse vastuskin selviää tästä. Joten kyllä voi olla määräaikaisena.
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 11.4.2003/304
Virkasuhteen päättyminen
34 §
Virkasuhteen päättyminen ilman irtisanomista
Virkasuhde päättyy ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa:
1) kun määräaika, joksi viranhaltija on otettu, on kulunut loppuun;
2) kun määrätehtävää varten otetun viranhaltijan tehtävä on suoritettu;
3) sijaiseksi otetun määräaikaisen viranhaltijan määräajasta riippumatta, kun toistaiseksi otettu viranhaltija palaa virantoimitukseen, jos toistaiseksi otetulla viranhaltijalla on lakiin tai virkaehtosopimuksen määräykseen perustuva ehdoton oikeus palata virantoimitukseen;
4) kun viranhaltijalle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana viranhaltijan oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt, tai jos kunta on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä;
5) kun viranhaltijan 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua ehdollista valintaa ei vahvisteta, valinnan raukeamista koskevan päätöksen tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä lukien; tai
6) sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana viranhaltija täyttää 68 vuotta, jollei viranhaltijan kanssa sovita virkasuhteen määräaikaisesta jatkamisesta. (30.7.2004/714) - työkyvyn arviointi
palsta 3 kirjoitti:
Korjataan ensin laki, mikä ei tietenkään ole valtion virkamieslaki, vaan kunnallinen. Ja itse vastuskin selviää tästä. Joten kyllä voi olla määräaikaisena.
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 11.4.2003/304
Virkasuhteen päättyminen
34 §
Virkasuhteen päättyminen ilman irtisanomista
Virkasuhde päättyy ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa:
1) kun määräaika, joksi viranhaltija on otettu, on kulunut loppuun;
2) kun määrätehtävää varten otetun viranhaltijan tehtävä on suoritettu;
3) sijaiseksi otetun määräaikaisen viranhaltijan määräajasta riippumatta, kun toistaiseksi otettu viranhaltija palaa virantoimitukseen, jos toistaiseksi otetulla viranhaltijalla on lakiin tai virkaehtosopimuksen määräykseen perustuva ehdoton oikeus palata virantoimitukseen;
4) kun viranhaltijalle on virkasuhteen perusteella myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana viranhaltijan oikeus sairausajan palkan saamiseen on päättynyt, tai jos kunta on saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksestä tiedon myöhemmin, tiedoksisaantikuukauden päättyessä;
5) kun viranhaltijan 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua ehdollista valintaa ei vahvisteta, valinnan raukeamista koskevan päätöksen tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä lukien; tai
6) sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana viranhaltija täyttää 68 vuotta, jollei viranhaltijan kanssa sovita virkasuhteen määräaikaisesta jatkamisesta. (30.7.2004/714)niimpä niin, kiitos vastaukesta ja se tuli selväksi. Kaupunginhallitus on sopinut dementoituneen viranhaltijan kanssa, että hän voi jatkaa virassaan täytettyään 68 vuotta.
Tuleeko viranhaltijan toimitaa lääkärintodistus työkykyisydestään jatkaessaan virkauraa yli 68 vuotiaana, vai onko 50 vuotta sitten toimitettu todistus vielä voimassa?
- kvg x 2
Noh, voithan lukea ihan itse virkamieslaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213225
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1575481Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454880Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392818Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282012Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1161751Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3691671Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1111556Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371495