Olen jostain 1980- tai 1990-luvun Karvislehdestä ottanut talteen Karvisen syntymäpäiväkakun (tai synttärikakun) ohjeen. Kyseessä ei ollut tavallinen täytekakku, ohjeessa mainittiin ainakin liivatelehti ja muistaakseni siinä oli paljonkin suklaata, koska ainakin itse siihen kovasti ihastuin. Olen tätä kakkua kaipaillut nyt vuosia ja taas vuosia, mutta kun en muista kakusta muuta kuin vain tuon liivatelehden - niitäkin oli muistaakseni ohjeessa aika paljon! Muutenkin kakku tuntui n.10v tytöstä aika vaikealta tehdä ja jotenkin mulla on sellainen mielikuva että taisivat siihen aikaan nuo liivatelehdet olla aika "eksoottisia" sen ajan Suomessa - tai sitten mulla on virheellinen mielikuva tästä...
Sattuuko jollakin olemaan tuo resepti tallessa - tai vaikka koko lehti? Voisin ostaa tai lainata lehden, tai jos et millään suostu luopumaan, olis ihanaa saada edes pelkkä resepti, mieluiten SKANNATTUNA - jotta voin olla varma että ohje on juuri se jota etsin, tunnistan sen sivun kyllä.
En tosiaan valitettavasti muista yhtään miltä vuodelta lehti on - sen vain että lehti oli silloin isokokoisempi kuin nykyisin. En muista sitäkään julkaistiinko lehdessä muita sarjakuvia (Orson tms). Veikkaisin kyllä että 1980- tai 1990-luvulla olis ko. numero ilmestynyt, tarkempaa en osaa sanoa. Yritän toki itsekin penkoa lisätietoja mutta lisäapu ei olisi haitaksi.
Jos tiedät mitä numeroa etsin, ole ihana ja auta! :)
Karvisen fanit huom!
Synttärisankarikohan
1
289
Vastaukset
- muistoja, muistoja
Itsekin etsin samaa reseptiä! :) Oletko löytänyt ohjeen??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1373264Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk712880Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro362259Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1112180Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1322033Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva471991Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121396Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville191205Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014- 120959