Naapurin lapset hyppii marjapensaissa

marjaterttu1

Naapurin kaksi poikaa, 5- ja 7-vuotiaat leikkivät meidän pihalla (omakotitaloalue), muuten tämä ei minua haittaa, mutta kävin sanomassa, että varovat vähän vieressä olevia marjapensaita. Pojat naureskellen kysyivät, että tässäkö kohtaa ja alkoivat pomppimaan juuri pensaiden päällä. Lumen alla ovat pensaat vielä , joten niitä ei näe, mutta pomppimisen jälkeen ne paljastuivat katkenneine oksineen. Kävin sanomassa poikien vanhemmille tästä, mielestäni kaikesta huolimatta ystävälliseen sävyyn, että pitäisivät pienen keskustelutuokion kaikkien aikuisten uskomisesta ja toisten omaisuuden tuhoamisesta. Molemmat vanhemmat asettuivat puolistuskannalle, heidän poikiaan ei muiden tarvitse komennella ja eivät voi mitään sille missä lapset leikkivät. Kysyin, että eikö minulla ole kuitenkin oikeus sanoa OMALLA pihallani leikkiville lapsille, mutta vika on kuulemma minussa, koska olen komentanut heidän lapsiaan. En komentanut vaan sanoin vaan, koska ajattelin, etteivät lapset ehkä huomaa pensaita.
Korvata he eivät tietenkään aio, sillä en voi osoittaa, että juuri heidän lapsensa katkoivat pensaita ja jos ne olivatkin heidän lapsiaan niin olemme nyt tasoissa: en saa puuttua toisten asioihin joten on oikein, että pensaani ovat pilalla.
Naapuri ehdotti, että omat lapseni olisivat peuhanneet pihalla, mutta tuntuu hassulta uskoa heidän siihen kyenneen; minulla on 4 kk ikäiset kaksoset! Hän kuitenkin vakavissaan näin väitti.
Olemmeko nyt sitten tasoissa, onko tämä reilua?

8

418

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luonnonmukaista

      Itse havaitsin omien lasteni kohdalla, että naapureille oli aivan turhaa valittaa heidän lastensa käytöksestä. Ihmiset ovat oitis siilipuolustuksessa.
      Kokemuksesi perusteella on siis parasta, että suojaat ensi kesänä pensaasi siten, että niiden päällä pomppiva ihminen satuttaa itsensä tukipuihin tai -keppeihin. Silloin on aivan turhaa syyttää ketään muuta aiheutetusta harmista, koska pensaan suojaksihan teline on asetettukin.

      Pihani läpi kulki aikanaan naapurin lasten oikopolku, jonka käyttöä en saanut estetyksi, ennen kuin istutin polulle sitkeää tatarta, joka kasvaa korkeaksi ja tiuhaksi pusikoksi, ja kun varret syksyllä katkoo siten, että pystyyn jää parinkymmenen sentin pituinen terävä pätkä, ei polkua voi käyttää.

      Turhat naputtelut lasten vanhempien kesken jäivät.

    • ....

      ensi keralla soitto poliisille että ovat edes sinun alueellasi kun ei ole kehotuksesta lähteneet.. peräti valokuvaa tihuli töitä eiköhän lopu kun poliisille luovutat..

    • tusinatauno

      Minä oisin sanonu niiden vanhemmille, että alankin tästä sitten harjoitteleen kumipanoksilla ammuntaa jatkossa pihallani - että voi kannattaa pitää kaiken varalta huoli, ettei penskat vahingossa eksy sinne miun pihalle sitten.

    • naapurin täti

      Kun kerran ei mene kakaroille saatika vanhemmille jakeluun, niin marssi vielä toistamiseen ilmoittamaan, että tähän loppui sitten myös sinun pihallasi leikkiminen. kun ei kerran osata olla kunnolla, ei olla sitten ollenkaan. Tähän ei ole kellään nokan koputtamista. Jokainen saa määrätä omasta maastaan/pihastaan ja sinne ei ole mukuloilla mitään asiaa ilman lupaa. Jos homma jatkuu entiseen malliin ja tuolle vain naureskelevat, sano että tee ilmoituksen poliisille asiattomasta kotirauhan rikkomisesta. Voit myös sanoa, että pihallasi et kielenkäyttöä tästä lähin säsätele, jos kakarat laskevat jalakansakin pihallesi, saavat sellaiset haukut ja ruokottomuudet niskaansa, että oksat pois.

    • marjaterttu1

      Ei ole lapsia meidän pihalla tämän jälkeen näkynyt, visusti omalla puolellaan leikkinnet! Lasten äiti mulkoilee kun näkee minut, mutta mitäpä tuosta. Isä yritti jutella niitä näitä yhtenä päivänä, mutta sanoin, että on turha olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, sitten kun saamme pensasasian keskusteltua niin voimme jatkaa samanlaisina "hyvänpäiväntuttuina" kuin tähänkin asti, muutama sana silloin tällöin pihalla vaihdettu. Luikki nolona sisään.
      En jaksa asiasta uudelleen käydä sanomassa, mielestäni pallo on nyt heillä. Jospa aikuiset ihmiset (molemman yli 30) hoksaisivat olleensa väärässä ja tulisivat hieromaan sovintoa.

      • Pokkana vaan

        Noin se pitääkin tehä... ja mitään ei auteta eikä anneta ennen kuin asia on sovittu!


    • rekisteröitymätön**

      Pistä pihalle kasvamaan jotain aurinkoihottumaa aiheuttavaa ( esim. mooseksenpalavapensas) tai muuten vaan ihoa ärsyttävää/myrkyllistä tai ehkä jotain houkuttelevia , mutta syömäkelvottomia marjoja. Siihen asti kunnes omat lapsesi itsenäisesti lähtevät pihalla liikkumaan, voit tuollaisen ansan antaa olla opettamassa naapurin kakaroille, ettei kannata mennä toisten pihaan sorkkimaan toisten kasveja. :) Houkutukseksi voit vielä kauhukakaroita kieltää painokkaasti koskemasta kasviin/syömästä marjoja. Siitähän oppivat.

      Sitten kun omat lapset alkavat maailmaa enempi tutkia, kannattaa toki poistaa ko. kasvit.

      • kun puhe ei riitä

        Kannattaa haukkua lasten isälle hänen vaimoaan, lasten äitiä, esim. huoraksi. Kun äijä polttaa päreensä ja käy kimppuun niin voi itsepuolustukseski hakata ukko oikein kunnolla, toimii joka kerta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe