Tänäaamuna tuli TV-ykköseltä mielenkiintoinen ohjelma tanskalaisista senioreista. Siinä esim. todettiin, että monelle ikä 50 - 80 v on elämän parasta aikaa. Näytettiin esimerkkejä, esim. molempien jalkojen amputointi ei tahtia haitannut. Tekniikan kehityksestä on ollut apua. Tanskalaisia pidetään iloluontoisina, ja varmaan voisimme jostain ottaa mallia. Lapsenmielisyys säilyy koko eliniän, vaikka keho rapistuu. Uusia asioita voi oppia, itse olen taas tyytyväinen, kun osasin pistää uuden kameran akun lataukseen ihan omin voimin.
"Kun ikä ei paina",
1943
8178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
just näin, ihan itsensä kanssa kun keksii jotain sellaista, et ihmettelee, osasin! Minusta olis kuva et olis joku lähellä, mutta toisaalta nautin itseni seurasta koko ajan enempi ja enempi, en jatkuvasti jaksas olla seurallinen..
ehkä johtuu siitä, että nyt on aikaa itselle......
Tuo ihmisen kaipuu toisen luo tuli myös esille ohjelmassa. Naisihminen sai miesystävän deittailemalla. Tässä iässä tunnustaa elämän realiteetit, senkin, ettei tuota kumppania voi koko ajan olla vieressä. Nauttia voi siitäkin, että tapailee uusia ihmisiä. Voi tavata jonkun, jonka kanssa kemiat kohtaavat.
Elämän realiteetit? Niitä voisi kai iästä riippumatta vähän ruveta huomioimaan, aikuistuessaan. (Ja lapsia säästää niiltä). En ole ihan varma, pitääkö niitä nyt niin todeksi tunnustaa kaikkia. Tuo esimerkkisi, ettei kumppania voi olla koko ajan vieressä, pitäisi mielestäni tajuta jo nuorena, viimeistään ensimmäiseen parisuhteeseen sitoutuessaan. Ja toisaalta, miksei kumppani voisi olla koko ajan vieressä tässä iässä. En ikinä aio tunnustaa itselleni, ettei se olisi tässä iässä mahdollista. Fyysisesti ei tietenkään tarvitse olla koko ajan kiinni toisissaan. Tietysti pitää myös oppia päästämään irti. Kun aika on.
Jos seuraa ympäristöään, on paljon ihmisiä, jolle monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Pitäisi, pitäisi, mutta ei se elämä niin mene. Kyllä ihmisellä on ollut onnea, jos on tähän ikään saakka saanut nuoruudesta asti pitää terveen kumppanin vierellään. Monet antavat kumppanilleen sellaista satikutia jopa toisten kuullen, että ihme on että suhde jatkuu.
Minullahan ei ole televisiota, mutta silloin kun oli, noista Tanskan vanhuksista ja vanhainkodeista oli ohjelmia. Uskon myös että tanskalaiset ovat luonteeltaan keveämpiä, mutta tuttavani mukaan (tanskalainen puoliso ja hänen sukunsa) pinnallisempia kuin me, eivätkä ystävinäkään mitenkään uskollisia.
Kyllä minustakin nuo mainitut vuodet ovat hyvää aikaa edellyttäen että on saanut olla terve ja taloudellinen tilanne on tyydyttävä. Silti monet ikäisemme kärsivät masennuksesta, käyttävät liikaa alkoholia jopa tekevät itsemurhia.
Näistäkään on paha syyllistää ketään. Monet tekijät taitavat vaikuttaa niihin.
Olen paossa kylpyhuoneremonttia ja täällä on televisio. Tosin se on huono korvike kumppanille, joka sai täyshoidon AKUTAsta pääsiäiseksi. Parempaan ollaan jo menossa eli osastolle tänään. Elämäni on aina ollut plussan puolella onnea ollut matkassa. Sairaalassa olen käynyt eilistä ennen vuonna 1997, jolloin mieheltäni leikattiin syöpä. Missähän vaiheessa hoitajien puvut ovat muuttuneet värillisiksi? Ei ole enää sisar hento valkoinen.
Kyseistä ohjelmaa en nähnyt. Myönteisyys ja asenteet ratkaisevat miten tylsää tai noh, kivaa on. Ja ne ovat tahdon asioita. Tosin tanskalaiset ovat kansana suomalaisia kepeämpiä - ehkä. Lähempänä muuta Eurooppaa ainakin ovat.
Suomessa on tosi vaikeaa olla myönteinen. Jollakin tapaa me ollaan niin peruskielteisiä ihmisiä - yleensä. Turistit tietysti sanovat, että voi kuinka ihanan ystävällisiä ihmisiä, mutta eivät he täällä jatkuvasti ole ja vieraskoreitakin me osaamme olla. Vaan emme kotikoreita, enempi kovin krittisiä, ei täällä oikeastaan kukaan kelpaa ellei puoli maailmaa ole valmiiksi kehunut ja palkintoja voitettu. Harva sellaiseen yltää, vaikka hymyilisi ulkoisesti ja sisäisesti päivät läpeensä. Pitsiköhän valita vuoden myönteisin mummu ja ukki?
Kuinka ollaan myönteinen, kun ympäristö torppaa jokaisen hymynaaman ja ystävällisyyden osoitukset? Siihen haluaisin kommentteja. Vai pitäiskö muuttaa jonnekin muualle raakkumaan?
Kun ajatellaan tuota vanhustenhoitoa täällä ja vanhojen yhteisasumista, eihän siinä riitä pelkästään se,että hoitoa on ja että asunto on. Jos vanhojen yhteisö on toisiaan rankasti jatkuvasti kritisoivaa ja tyytymätöntä, ei siinä kenelläkään ole hyvä olla.
Miten sanotaan vanhalle ihmiselle,että hän on hirviö, kun kritisointi ylittää kaikki rajat eli ollaan "oma itsensä" ja sanotaan kaikki mahdollinen mitä mieleen tulee huomioimatta lainkaan kuulijan tunteita? Voiko käytöksen ja tapojen puutteesta sanoa suoraan ikääntyneelle vai pitäisikö kaikki niellä, koska toinen on vanha (tai molemmat osapuolet) ? Vai pitäisikö kehua hirviötä ja katsoa mitä tapahtuu?
Noista hirviöistä ehkä joku on dementoitunut. Ystäväni kanssa oli puhe asiasta ja hän kertoi kokemuksiaan. Voisimme ehkä vähän ottaa oppia tuosta muiden kulttuurien kepeydestä ja positiivisuudesta. Kyllä hymynaamat usein torpataan kuten mainitsit. Ja lyödään lyötyä, jos ei muuten, niin tällä palstalla miinustamalla. Säälittää moinen, huvittaakin.