Onko mahdollista

Mahdollista?Mietin

että jos en pääse ensimmäiseen hakutoiveeseen esimerkiksi opiskelemaan Teknillista fysiikkaa ja matematiikkaa, mutta pääsenkin toiseen hakutoiveeseen vaikka tietotekniikkaan. Niin voinko mennä tietotekniikkaan opiskelemaan vuoden vaikka perusteita ja muita kursseja ja sitten hakea uudelleen teknilliseen fysiikkaan ja matematiikkaan? Vai joudunko eroa ensiksi yliopistosta ja sitten hakea? Vai kenties laitetaanko erikseen omaan hakijaryhmään?

Toinen kysymys vielä käyttäen edellisen esimerkkejä:

Jos en pääse ensimmäiseen hakutoiveeseen vaan toiseen, mutta käynkin armeijan syksyllä, joten joudun vasta aloittamaan opiskelut seuraavana vuonna. Onko silloin mahdollista hakea uudelleen ensimmäiseen hakutoiveeseeni vai onko minun ensiksi käytävä toisen hakutoiveeni joitakin kursseja ensiksi kun olen kerran jo aikaisemmin hyväksynyt sen?

Eli hakisin saman yliopiston eri ainetta lukemaan, mutta olisi pohjalla vara suunitelma se edellinen jo päässyt ja hyväksytty opiskelupaikka.

Pahoittelen sekavuutta, itselläkin oli hieman vaikeuksia ilmaista tätä ja ymmärtää jälkeenpäin tekstiäni.

Kiitos

4

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diahaku

      Voit hakea uudestaan niin monesti kun haluat ilman mitää yliopistosta eroamisia.

    • Mahdollista?Mietin

      Pitääkö asiasta jotenkin erikseen ilmoittaa koululle?

    • diahaku

      En tiedä tarkemmin, kai opiskelupaikan vastaanottaminen riittää.

    • kanz

      Joo ei pidä kummemmin ilmoittaa. Saatat kuitenkin tykästyä myös muihin pääaineisiin, joten älä vielä leimaa niitä ei-kiinnostavaksi. Mihin päädytkin, niin osallistu toimintaan ja tutustu ihmisiin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2463
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1030
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      256
      883
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      881
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe