Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naapurit

Olin nähnyt hänet usein asuin taloni hississä hänellä oli tummat, lyhyet ja sotkuiset hiukset, hänen vartalonsa oli upea ja katseensa kiihkeä. Hän tuli hissiin jostain minun kerrostani ylempää oli vain kaksi vaihtoehtoa 11 ja 12 kerros. Näin hänet aamuisin ikkunastani puistossa lenkillä, kun itse keitin aamu kahvia.
Tänäkin aamuna hän oli puistossa lenkillä, kun näin hänen lähtevän takaisin taloamme kohti päätin unisena lähteä ottamaan selvää tästä seireenistä. Kiiruhdin hissillä alas ja menin ottamaan postejani, hän lähti kävelemään portaita ylempiin kerroksiin joten päätin seurata häntä ja menin hänen perässään portaikkoon jota en yleensä käytä. Näin hänen katsovan taakseen kun lähdin hänen perässään hämyiseen portaikkoon, hän oli minua miltei kerroksen edellä ja näin hänen katsovan minuun portaiden raoista kiihkeästi. Hän pysähtyi muka sitomaan nauhojaan uudelleen kerrokseni tasanteella, kävelin hänen viereensä. Minun pysähdyttyäni hän katsoi kenkiäni ja siirsi katseensa hitaasti vartaloani myöten silmiini ja suoristi selkänsä samalla työntäen minut seinää vasten ja suudellen minua kiihkeästi ja kuumasti. Seuraavaksi hänen pehmeät huulensa liukuvat kaulalleni, hitaasti ja lupaavina… Ylemmän kerroksen urheilija miehet paukkaavat portaikkoon keskeyttäen puuhamme ja joudun sujahtamaan omaan kerrokseeni, samalla kuulen kuinka tuo himokas kaunotar menee ylemmän kerroksen käytävään.
Menen illalla parvekkeelleni katselemaan lämmintä auringon laskua, sekä unelmoimaan kunnes huomaan sivusilmälläni viistosti ylemmällä parvekkeella seireenin, joka katselee minua ja hyväilee auringon sävyttämää ihoaan hän tahtoo minun katsovan häntä, mutta tulemme jälleen keskeytetyksi tällä kertaa yläpuolellani asuvan vanhan rouvan toimesta. Olen väsynyt joten päätän mennä rauhassa nukkumaan, kun saa, peiton päälleni väsymys on tipotiessään ja seireeni valtaa ajatukseni. En tiedä kuka tämä upea kaunotar on mutta hän saa tunteita sisälläni kiehumaan...
Heräsin aamun sarastavaan valoon kello ei voinut olla paljon koska ilma tuntui vielä viileältä. Nousin sängystä, laahustin keittiöön kahvin keittoon aamutakkiani hapuillen ja suuntasin hakemaan postejani. Hississä yllätin itseni ajattelemasta edellispäivästä postien haku matkaani. Aulassa postilaatikolla eteeni ilmestyivätkin tutut silmät jotka tällä kertaa lähtivät seuraamaan minua. Kävelin rauhassa hissille ja painoin sen tulemaan alas hän tuli lähelle viereeni, eikä hississä painanut omaan kerrokseensa ja ihmettelin mielessäni hänen aikeitaan, jotka kuitenkin vain sekuntien kuluttua selviäisivät. Hän sai ihoni kihelmöimään. Koko hissi matkan olimme hiljaa, mutta kun hissi pysähtyi hän käveli kanssani ovelleni ja pyysi minut mukaansa, yritin vastustela, että minun täytyisi pukeutua, mutta hän otti kädestäni kiinni ja lähti kuljettamaan minua portaikkoa kohti ja ylempiin kerroksiin… Hän vei minut katolle, taloyhtiö oli tehnyt siitä viihtyisän viheriöitsen yläpihan.
Hän istutti minut penkille josta näki auringon ja taivaan, hän istuutui päälleni hajareisin ja katsoi minua syvälle silmiin, tunsin hänen käsiensä liikkeet vartalossani, hän tuoksui huumaavalle ja hänen kosketuksensa vei minut nirvanaan. Hänen huulensa suutelivat minua kaikkialta ja huomasin vaatteideni pian jo lentäneen tuuleen vain silkkinen aamutakkini oli katto nurmella. Hänen kätensä tuntuivat viileiltä väreilevällä ihollani, ja saivat minut yhä huumaantuneemmaksi. Hän on vastustamaton. Olin sulaa pihkaa hänen katseensa alla ja aurinko ihollani, hänen sormensa liukuivat rinnoilleni ja hän naurahti koskiessaan kovettuneita nännejäni, tunsin kiihkon sisälläni kun hänen huulensa lähestyivät rintojani, hän hyväili minua tavoilla joita en olisi uskonut olevan. Hyväilyt ihollani liukuivat alemmas ja joka kerta lähestyivät uumaani. Seireeni sai minut kiihkon valtaan ja tunsin itseni malttamattomaksi, tahdoin himooni tyydytyksen. Kun tunsin ensimmäiset suudelmat kupeillani hurmos valtasi minut ja hän työnsi sormensa sisääni ja hänen kielensä liikkui helmelläni, koin jotain ainutlaatuista kun hurmos jokaisessa värissään kulki lävitseni ja tunsin tuulen vireen lämpimällä ihollani…
78482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan hyvä, mutta vasta lopussa sain selvää sukupuolista... Luulin loppuun asti että tarinan päähenkilö on mies.

Äänestä
  • Sama :D

    Äänestä

ei paljon paskempi tarina enää voi olla

Äänestä

Mäkin luulin et toi on mies loppuun asti :D

Äänestä

no mut hei..." Nousin sängystä, laahustin keittiöön kahvin keittoon aamutakkiani hapuillen ja suuntasin hakemaan postejani"
mies ei laita AAMUTAKKIA vaan KYLPYTAKIN!

Äänestä

Tämähän on lesbotarina..mikä tietysti ei ole yhtään huono juttu

Äänestä

Idea olisi hyvä, mutta kun koko tarina vilisee yhd yssanavirh eitä ja muuta typerää niin ei sit ävii tsi edes lukea loppuun. Kirjoiottajalla voi olla hyvä mielikuvitus, mutta tuliko edes ala-aste käytyä loppuun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmhmm kirjoitti:

Olin nähnyt hänet usein asuin taloni hississä hänellä oli tummat, lyhyet ja sotkuiset hiukset, hänen vartalonsa oli upea ja katseensa kiihkeä. Hän tuli hissiin jostain minun kerrostani ylempää oli vain kaksi vaihtoehtoa 11 ja 12 kerros. Näin hänet aamuisin ikkunastani puistossa lenkillä, kun itse keitin aamu kahvia.
Tänäkin aamuna hän oli puistossa lenkillä, kun näin hänen lähtevän takaisin taloamme kohti päätin unisena lähteä ottamaan selvää tästä seireenistä. Kiiruhdin hissillä alas ja menin ottamaan postejani, hän lähti kävelemään portaita ylempiin kerroksiin joten päätin seurata häntä ja menin hänen perässään portaikkoon jota en yleensä käytä. Näin hänen katsovan taakseen kun lähdin hänen perässään hämyiseen portaikkoon, hän oli minua miltei kerroksen edellä ja näin hänen katsovan minuun portaiden raoista kiihkeästi. Hän pysähtyi muka sitomaan nauhojaan uudelleen kerrokseni tasanteella, kävelin hänen viereensä. Minun pysähdyttyäni hän katsoi kenkiäni ja siirsi katseensa hitaasti vartaloani myöten silmiini ja suoristi selkänsä samalla työntäen minut seinää vasten ja suudellen minua kiihkeästi ja kuumasti. Seuraavaksi hänen pehmeät huulensa liukuvat kaulalleni, hitaasti ja lupaavina… Ylemmän kerroksen urheilija miehet paukkaavat portaikkoon keskeyttäen puuhamme ja joudun sujahtamaan omaan kerrokseeni, samalla kuulen kuinka tuo himokas kaunotar menee ylemmän kerroksen käytävään.
Menen illalla parvekkeelleni katselemaan lämmintä auringon laskua, sekä unelmoimaan kunnes huomaan sivusilmälläni viistosti ylemmällä parvekkeella seireenin, joka katselee minua ja hyväilee auringon sävyttämää ihoaan hän tahtoo minun katsovan häntä, mutta tulemme jälleen keskeytetyksi tällä kertaa yläpuolellani asuvan vanhan rouvan toimesta. Olen väsynyt joten päätän mennä rauhassa nukkumaan, kun saa, peiton päälleni väsymys on tipotiessään ja seireeni valtaa ajatukseni. En tiedä kuka tämä upea kaunotar on mutta hän saa tunteita sisälläni kiehumaan...
Heräsin aamun sarastavaan valoon kello ei voinut olla paljon koska ilma tuntui vielä viileältä. Nousin sängystä, laahustin keittiöön kahvin keittoon aamutakkiani hapuillen ja suuntasin hakemaan postejani. Hississä yllätin itseni ajattelemasta edellispäivästä postien haku matkaani. Aulassa postilaatikolla eteeni ilmestyivätkin tutut silmät jotka tällä kertaa lähtivät seuraamaan minua. Kävelin rauhassa hissille ja painoin sen tulemaan alas hän tuli lähelle viereeni, eikä hississä painanut omaan kerrokseensa ja ihmettelin mielessäni hänen aikeitaan, jotka kuitenkin vain sekuntien kuluttua selviäisivät. Hän sai ihoni kihelmöimään. Koko hissi matkan olimme hiljaa, mutta kun hissi pysähtyi hän käveli kanssani ovelleni ja pyysi minut mukaansa, yritin vastustela, että minun täytyisi pukeutua, mutta hän otti kädestäni kiinni ja lähti kuljettamaan minua portaikkoa kohti ja ylempiin kerroksiin… Hän vei minut katolle, taloyhtiö oli tehnyt siitä viihtyisän viheriöitsen yläpihan.
Hän istutti minut penkille josta näki auringon ja taivaan, hän istuutui päälleni hajareisin ja katsoi minua syvälle silmiin, tunsin hänen käsiensä liikkeet vartalossani, hän tuoksui huumaavalle ja hänen kosketuksensa vei minut nirvanaan. Hänen huulensa suutelivat minua kaikkialta ja huomasin vaatteideni pian jo lentäneen tuuleen vain silkkinen aamutakkini oli katto nurmella. Hänen kätensä tuntuivat viileiltä väreilevällä ihollani, ja saivat minut yhä huumaantuneemmaksi. Hän on vastustamaton. Olin sulaa pihkaa hänen katseensa alla ja aurinko ihollani, hänen sormensa liukuivat rinnoilleni ja hän naurahti koskiessaan kovettuneita nännejäni, tunsin kiihkon sisälläni kun hänen huulensa lähestyivät rintojani, hän hyväili minua tavoilla joita en olisi uskonut olevan. Hyväilyt ihollani liukuivat alemmas ja joka kerta lähestyivät uumaani. Seireeni sai minut kiihkon valtaan ja tunsin itseni malttamattomaksi, tahdoin himooni tyydytyksen. Kun tunsin ensimmäiset suudelmat kupeillani hurmos valtasi minut ja hän työnsi sormensa sisääni ja hänen kielensä liikkui helmelläni, koin jotain ainutlaatuista kun hurmos jokaisessa värissään kulki lävitseni ja tunsin tuulen vireen lämpimällä ihollani…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu