Olemme keräämässä vetoomusta Helsingissä tapahtuneen törkeän eläinrääkkäyksen vastustamiseksi.
Espoolaiset nuoret rääkkäsivät, silpoivat ja tappoivat Metsäpuronkujan kalliolla ja sen läheisyydessä useita kymmeniä lintuja, joista pääosa lokkeja. Lokkeja oli pyydystetty ongenkouluilla ja sen jälkeen niiltä oli katkottu siivet, jalat ja silmät puhkottu. Teot olivat erittäin julmia.
Näyttää siltä, että tekijät eivät tule joutumaan teoistaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ainoa tapa saada heidät edes jonkinlaiseen vastuuseen teoistaan on lähettää vaatimus Uudenmaan ympäristökeskukselle, että se vaatii korvaamaan rauhoitettujen luonnonvaraisten eläinten ohjeelliset hinnat. Summat eivät ole suuria, mutta antaisivat edes jonkinlaisen opetuksen tekojen vakavuudesta.
Jos tuynnet itsesi eläinten ystäväksi, lähetä Uudenmaan ympäristökeskukselle vapaamuotoinen vaatimuksesi siitä, että tekoon syyllistyneet asetetaan korvaamaan aiheuttamansa kärsimykset.
Esimerkiksi:
Vaadin, että Uudenmaan ympäristökeskus asettaa huhtikuussa Helsingissä luonnonvaraisia lintuja törkeällä tavalla rääkänneet henkilöt korvausvelvollisiksi rauhoitettujen luonnonvaraisten eläinten tappamisesta.
allekirjoitus
Lähetä vetoomuksesi s-postilla osoitteeseen:
[email protected]

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet nyt postittanut varmasti kymmeniä vetoomusviestejä Suomi24 palstoille ja myös vastaaville internetin keskustelufoorumeille, ole hyvä ja lopeta massapostittaminen.
Kirjoitatko luvallisesti BirdLife Suomi ry:n nimissä? Miksi et esiinny omalla nimelläsi? Vetoomuspyyntöäsi ei voi ottaa vakavasti kun esität sen anonyymisti.
Massapostittamalla viestiäsi nimimerkillä BirdLife sinä vaikutat negatiivisesti BirdLife Suomi ry:n maineeseen.
"Näyttää siltä, että tekijät eivät tule joutumaan teoistaan rikosoikeudelliseen vastuuseen."
- Tekijät eivät ikänsä vuoksi voi olla rikosoikeudellisessa vastuussa.
"Ainoa tapa saada heidät edes jonkinlaiseen vastuuseen teoistaan on lähettää vaatimus Uudenmaan ympäristökeskukselle, että se vaatii korvaamaan rauhoitettujen luonnonvaraisten eläinten ohjeelliset hinnat."
- Korvauksia ei varmasti peritä vetoomuksien perusteella. Korvauksista päätetään normaalin laillisen käytännön mukaisesti, vetoomuksilla ei asiaan voi vaikuttaa.
Oletkohan niitä eläinrääkkäyksen kannattajia, jotka ovat ennenkin yrittäneet vastustaa tämän hyvän vetoomuksen etenemistä?! Osa vitsinä, osa ehkä tosissaan.
Ensinnäkin viittaat yhdistykseen jonak nimi on Bird Life Finland ry, ei Bird Life Suomi...
Toiseksi "tuomioiden" käsittely menee aivan alin mukaisesti jos Ympäristökeskus tekee asiasta korvausvaatimuksen. Se on heidän harkinnassaan ja JUURI SIIHEN vetoomuksella pyritään vaikuttamaan.
Ei kyseessä ole syyttää tekijöitä rikosoikeudellisesti vaan korvaamaan tekonsa kustannukset, kuten laki määrää.
Mielestäni kyseessä on erittäin tärkeä vetoomus, sillä ne (me) jotka olemme olleet tekemisissä eläinsuojelurikosten ja rikkomusten kanssa tiedämme, että laki on todella höveli näissä asioissa. Eläin täytyy käytännössä tappaa nälkään, kylmään tai hakata kuoliaaksi ennenkin mitään tapahtuu. Erittäin raakoja ja pitkäaikaisia eläinten pitoon liittyviä rikkeitä katsotaan läpi sormien, koska eläin ei siihen mennessä ole kuollut.
Jos sinulla ei ole mitään tietoa ed. mainitusta tapauksesta suosittelsin ottamaan asioista selvää - ja sen jälkeen kirjoittamaan vetoomus Ympäristökeskukseen. Kyseessä on erittäin tuskallinen eläimiin kohdistunut tihutyö, jonka kyseiset henkilöt lisäki UUSIVAT. Ja olisivat vartmaan uusineet uudelleen, jollei heitä olisi saatu kiinni.
Yhdistyksen verkkosivuilla käytetään nimitystä BirdLife Suomi ry.
Tärkeintä ei ole yhdistyksen pilkulleen virallinen nimitys vaan se että sinä esiinnyt keskustelupalstalla, keskustelunfoorumin sääntöjä rikkoen, yhdistyksen nimellä.
Et vastannut vielä kysymykseeni, esiinnytkö luvallisesti yhdistyksen nimellä. Asiattomuuksiin menevistä kommenteistasi päätellen et esiinny luvallisesti yhdistyksen nimellä.
Asiattomilla kommenteillasi ja keskustelufoorumin sääntöjä rikkomalla pilaat yhdistyksen mainetta.
Minä en ole eläinrääkkäyksen "kannattajia", aktiiviset keskustelijat sen varmasti tietävätkin.
Kuka olet sanomaan ja mitä?
Oletko niitä paljon puhuttuja "Etkö sinä tiedä kuka MINÄ olen"-tyyppejä?
Oletko joku julkkis täällä, vai miksi esität jotakin tekopyhää hurskastelijaa?
Ymmärtääkseni vetoomuksen tarkoitus oli ihan vilpitön, saada törkeään eläinrääkkäykseen syyllistyneet sovittamaan tekonsa. Toinen vaihtoehto on se, että ne pääsevät kuin koira veräjästä ja tapaukset yleistyvät, koska kukaan ei välitä.
Se, että tällä pastalla joutuu pakostikin lähettelemään viestejä massapostituksena johtuu puhtaasti siitä, että tämä palsta on pilkottu miljoonaan osaan. kissa ihmiset tavoittaa vain kissakeskustelusta, koiraihmiset omastaan... jos todella olisit "se kuuluisa palstalainen" mikä väität olevasi tiedät varmasti asian.
Nyt jäämme vain arvailemaan aikomuksiasi torpedoida vetoomus hyvä asian puolesta.