Ficci: Eihän?

Rating: Pg-13
Kirjoitusvirheitä: Miljoonia....
A/N: Tämmöne hetken mielijohteesta kirjoitettu juttu.. Ei kovin hyvä... Mutta kommentoikaa silti.. Ruusuja ja Risuja... Molemmat kelpaa!





Weasleyn perheellä ei mennyt ollenkaan hyvin. Perheen asiat olivat suoraa alamäkeä, vaikka päällepäin näyttikin, että kaikki olisi ollut hyvin.
Oli vuosi siitä, kun Voldemort oli palannut, ja vuosi siitä, kun Percy, perheen kolmanneksi vanhin poika, katkaisi kaikki siteensä muuhun perheeseen.
Rouva Weasley purskahteli lohduttomaan itkuun mitä pienimmistä asioista, herra Weasley näytti taas vanhentuneen kymmeniä vuosia. Bill ja Charlie yrittivät parhaansa vanhempiensa tukemiseksi ja muun perheen auttamiseksi.
Percy ei ollut pitänyt yhteyttä kuin muutaman kerran. Ensimmäisen kerran, kun Ronista tuli valvojaoppilas, ja toinen kerta oli pilkallinen onnentoivotus kaksospojille näiden pilapuodin menestyksestä.
Harry oli useasti miettinyt, mitä Percyn päässä oli liikkunut, kun tämä oli lähtenyt perheensä luota. Itse hän olisi antanut ison kasan kultaa, jos olisi saanut kuulua Weasleyn perheeseen.

Fred ja George olivat näyttäneet sisaruksiensa lisäksi Percyn kirjeen myös Harrylle ja Hermionelle.
”Katsokaa nyt itsekin kuinka säälittävä tuo ’puhtoinen-Percy’ on” ,Fred oli sanonut halveksivasti tyrkätessään kirjeen Harryn kouraan.

Terve Fred ja George!
Olen kuullut, että pilapuoti hankkeenne on onnistunut, ja että puoti on myös menestynyt huomattavasti. Olen kuitenkin varma, että tuo teidän puotinne myynti romahtaa pian. Tuollaiset hankkeet eivät ole koskaan pitkäaikaisia. Kun näin käy, minä ainakin varoitin teitä.
Kun näin käy, voitte turvautua minuun. Vanhemmillanne tuskin on tarpeeksi kultaa auttaa teitä. Mutta minä autan teitä, vieläpä paremmalle pohjalle.
Terveisin: Percy

”Hän käytti sanaa ’vanhemmillanne’ eikä ’vanhemmillamme’!!” George oli pauhannut, ”ikään kuin he eivät olisi enää hänen vanhempansa! Ikään kuin me emme olisi enää hänen perheensä!”
Myös Hermionen kävi sääliksi Weasleyn perhettä. Hän oli monesti Kalmahanaukiolla, yöllä vessassa käydessään kuullut Weasleyn perheen äidin itkevän ja huutavan unissaan. Nainen huusi Percya ja muita perheen jäseniään.

---

Ron heräsi säpsähtäen ja ihmetteli hetken missä hän oli. Poika antoi katseensa kiertää ympäri huonetta nukkuvasta Harrysta aina henkilöttömään tauluun. Sitten hän vasta tajusi olevansa Kalmahanaukiolla viettämässä joululomaansa.
Ron kapusi istumaan sänkynsä reunalle ja mietti untaan. Hän oli taas nähnyt sitä samaa unta, joka oli toistunut jo monen viikon ajan. Hän oli nähnyt Percyn vetävän valkoisen naamion kasvoilleen, sen saman kuvottavan, valkoisen kuolonsyöjien naamion, jollaisia he olivat nähneet Huispauksen maailmanmestaruus-kisoissa.
Ron kävi takaisin makaamaan ajatuksena nukkua vielä muutama tunti.
Aamulla hän kertoi unestaan parhaiden ystäviensä lisäksi Ginnylle.
”Vaikka Percy tyhmä onkin, eihän sentään kuolonsyöjäksi ryhtyisi” ,oli Ginnyn ensimmäinen kommentti Ronin lopetettu kertomuksensa.
Hermione nyökkäsi: ”Aivan. Ron ole huoleti, hän oli valvojaoppilas ja Johtajapoika, tuskin hän Voldemortin puolelle vaihtaa.” Harry ei sanonut mitään, hän ei yksinkertaisesti ollut sitä mieltä, etteikö Percy voisi vaihtaa puolta. Poika kun oli niin kunnianhimoinen, että voisi hyvinkin olettaa tämän ajattelevan että, Voldemortin kannattaminen olisi eduksi hänelle itselleen. Harrysta tuntui, että Ronkin ajatteli samalla tavalla, sillä Hermionen ja Ginnyn vaakutteluista huolimatta poika näytti epäilevältä.
---
Illallinen sujui normaaleissa merkeissä. Tonkskin oli pitkästä aikaa Kalmahanaukiolla yötä, ja viihdytti taasen Hermione ja Ginnya. Ronkin oli unohtanut unensa lähes kokonaan, ja yritti Harryn kanssa kuunnella isänsä ja Lupinin keskustelua.
Harryn sydäntä vihlaisi äkisti. Vaikka Siriuksen kuolemasta olikin jo pitkä aika, kaipasi poika häntä useasti. Pienet killan asiat laukaisivat kovan ikävän. Ron näytti lukevan ystävänsä ajatukset.
”Mietitkö Siriusta?” hän kysyi. Harry nyökkäsi. Ron näytti hetken säälivältä, mutta ilme katosi pian.
”Kuule, Sirius haluaisi sinun jatkavan elämääsi. Hän ei halunnut sinun tuhlaavan elämääsi hänen ajattelemiseensa..” Ron sanoi lopulta.
”Niinpä kai” Harry vastasi ”mutta-”
Auki pamahtanut ovi kuitenkin keskeytti Harryn. Koko pöytäkunnan ihmeeksi Severus Kalkaros oli saapunut saliin. Rouva Weasley tervehti häntä lämpimästi ja kysyi haluaisiko hän jotain syötävää. Kalkaros pudisti päätään.
”Minulla on tietoja” mies sanoi vakavana.
”Kerro” seisomaan noussut Remus sanoi, viitaten Kalkarosta istumaan pöytään. Tämä kuitenkin pudisti päätään ja jatkoi:
”Tiedot ovat luottamuksellisia, ja vain” ,hän loi merkitsevän katseen Weasleyn perheen lapsiin sekä Harryyn ja Hermioneen, ”Killalle”
Rouva Weasley nyökkäsi.
”Aivan. Ginny, Ron, Fred, George, Harry ja Hermione, voitte mennä yläkerran takkahuoneeseen” ,nainen sanoi hymyillen. Nuoret tekivät kuten pyydettiin, ja Tonks sulki oven heidän takanaan.

”Miksi me emme voi liittyä Kiltaan? Mehän olemme täysi-ikäisiä” Fred nurisi, kiivetessään narisevia portaita toiseen kerrokseen. Ginny tuhahti ja avasi takkahuoneeseen johtavan oven.
Lämmin, hieman ummehtuneen hajuinen ilma iski tyttöä vastaan.
Hermione suuntasi automaattisesti huoneen vanhalle pölyiselle kirjahyllylle, ja siitä tumman ruskeaan nojatuoliin. Harry asettui tätä vastapäätä, takan toiselle puolelle, kun taas Ginny haastoi nuorimman veljensä shakkiotteluun, lattialla lojuvalla pelilaudalla.
”Minkäköhän laista tietoa Kalkaroksella oli?” George mietti ääneen, tutkiessaan veljensä kanssa, tammipuisen kaapin sisältöä.
”Varmasti jotain tiedät-kai-kenen aikeista tai suunnitelmista” Ginny tuumasi.
Harry ei kuullut juurikaan mistä muut puhuivat, niin keskittynyt hän oli takassa leiskuvien, liekkien tuijottamiseen. Hän muisti, kuinka Sirius oli kerran ilmestynyt Rohkelikon arinaan, puhumaan hänelle, Hermionelle ja Ronille.
”Minusta tuntuu, että Kalkaros tuli ilmoittamaan jotain Voldemortin viimeisistä liikkeistä, mistä kukaan ei ole vielä saanut tietää” ,Hermione totesi, ja nosti katseensa kirjastaan.
Ron kohotti kulmiaan.
”Olipa hankalasti sanottu Herm.” ” Ginny, Shakki-Matti, olen pahoillani” ,poika virnisti.
Fred ja George olivat yhä saman kaapin kimpussa, ja olivavt ilmeisesti löytäneet jotain hyvinkin kiinnostavaa. Siihen malliin he ainakin virnistelivät.
”Kyllä luulisin niin” ,George supatti tällä kertaa Ronin ja Ginnyn yläpuolella.
”Bill innostuu näistä! En malta odottaa, että pääsen näyttämään nämä hänelle” Fred vastasi veljelleen.

”Ja minä luulen” ,Remuksen ääni kuului ovelta, ”että et pääse koskaan näyttämään niitä hänelle…”
Veljekset loivat hämmästyneen katseen ovella seisovaan mieheen, tämä huokasi raskaasti.
”Bill on kuollut”
Kuului hiljaista helinää, Fredin kädessä olleet, helmen kaltaiset esineet olivat varisseet matolle, shakkilaudan viereen.
”Mi-miten niin kuollut?” ,Ginny kysyi hiljaa, hän oli valahtanut kalmankalpeaksi.
Tyttö oikaisi jalkansa, ja kierähti istumaan matolle, jolla oli hetki sitten maannut.
”Kuollut” ,Remus totesi surullisesti, ”Percy tappoi hänet…. Näyttää siltä, että veljenne on vaihtanut puolta…”
Hermionen kädet kohosivat tämän suun eteen, ja Harry katsoi ihmeissään Remusta.
George valahti polvilleen, ja näytti luonnottoman vakavalta. Hän kietoi kätensä rajusti nyyhkyttävän pikkusisarensa ympärille, ikään kuin suojellakseen tätä kovalta maailmalta. Samalla hän mulkoili kiukkuisesti tuleen, ikään kuin se olisi syyllinen tähän kaikkeen.
Ron taas takoi nyrkillä lattiaa, ja antoi kyynelten valua poskillaan, hänen päähänsä mahtui vain yksi ajatus, se kuinka paljon hän vihasikaan Percya.
George istui kaksoisveljensä vieressä, ja oli haudannut päänsä käsiinsä, niin että, ainoastaan pojan punaiset hiukset näkyivät.
”Kuinka hän saattoi” ,Ron soperteli hiljaa, ”kuinka hän saattoi tappaa oman veljensä… KUINKA?”
Fred kaivoi taskustaan pienen paperipallon, Percyn kirjoittaman kirjeen.
”Tervemenoa” ,poika sihahti ja viskasi sen tuleen. Molemmat kaksoset kohottivat katseensa, ja katsoivat nautinnollisesti kirjettä, jota liekit söivät.
Ruskeassa nojatuolissa Hermione pyyhki aina välillä poskilleen valuvia kyyneleitään, kun taas Harry istui ilmeettömänä tätä vastapäätä, uskomatta omia korviaan.
”Eihän Percy Weasleystä, koulun valvojaoppilaasta ja Johtajapojasta, voinut tulla kuolonsyöjää? Eihän tämä ainakaan voinut tappaa omaa veljeään? Eihän?”