Kuinka on mahdollista, että Suomi ottaa vastaan Romanian romanit, kun tietää tarkalleen, että he tulevat VAIN RIKOSTELEMAAN?? Ensinnäkään ne eivät ole köyhiä, koska todella köyhät eivät pääse minnekkään. Italian poliisi on tutkinut näitä Suomessa köyhiksi luultuja, niin siellä on löytynyt jopa 1000 neliön linnake romanilta Romaniassa. Suomen uskovaiset raahaavat niitä romaneita tavaravarastoihin ja kuvaavat siellä ja sitten Suomessa näyttävät kuinka romanit asuvat. Euroopan uutisissa Romanian ministerit julistavat , että tulkaa Romaniaan, siellä ei ole rikollisuutta, mutta toteavat, että rikolliset on laitettu muihin maihin. Italiassa tapettiin paljon vanhuksia maaseudulla ja kun sitten tutkittiin, niin tekijät olivat romaneita. Jopa naisia syyllistynyt vanhusten tappoon ja omaisuuden ryöstöön. Eräästä romanien asuntovaunusta Italian poliisi löysi yli 5 miljoonaa euroa käteistä rahaa.Italiassa romanit ohjataan määrättyyn paikkaan, minin saavat leirinsä perustaa. Sillä alueella yleensä onkin kalleimmat Mersut ja Bemarit.SUOMI ON TODELLA TYHMÄ MAA. Italiassa kaikki kohisee, että kun Suomen mepit tulevat parlamenttiin, niin kaikki kehuvat kuinka rikas maa Suomi on. On kuulemme ainut maa joka kehuu itseään rikkaaksi Brysselissä. Huonosti voiva maa ja monet ihmiset todellisuudessa kärsivät köyhyydestä. Miksi ollaan niin vähä-älyisiä. Itsetunto on alhaalla ja muut käyttävät sitä hyväksi.
Vastaukset 2
Suora vastaus: Romanian romanit ovat EU-kansalaisia ja siksi saavat tulla niin Suomeen kuin mennä Italiaankin. Mielestäsi Suomi on siis tyhmä maa, koska kuuluu Euroopan Unioniin?
- tollonbongaaja
Valittelusi on aivan väärässä paikassa, tollo! Täällä keskustellaan matkailusta Romaniassa eikä romanialaisten "matkailusta" Suomessa tai jossain muussa maassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361256Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 56904
- 51781
- 65768
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81716Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38688- 82682
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30625