Tiibetin spanieli

Järkyttynyt

Onko kellään sattunut tällaista Tiibetin spanielin tai muun isosilmäisen / pienikalloisen koiran kanssa ?
Tipsumme loukkasi kannuskynnen telmiessään toisen koiran kanssa. Veimme hänet eläinlääkärille joka poisti kynnen ja sitoi sen ym. Ohjeena että kahden vrk kuluttua kotona avaamme siteet ja vaihdamme sen. Koira huusi kuin päätä olisi viety ym, saimme kuitenkin siteen pois ja huomasin että haava oli yllättävän iso. Taas lähdettiin lääkärille joka sanoi jotakin verentyrehdytysainetta joutuneen paljaalle iholle, joka aiheutti isomman haavan. Kaiken kaikkiaan siteitä vaihdettiin kolme kertaa. Viimeisen kerran lääkäri oli sitä mieltä että vaihdetaan ilman rauhoitusta. Hän piti niin kovin kiinni koirastamme että kun koira rimpuili vastaan, toinen silmä pullistui puoliksi ulos.... ei muuta kuin unten maille ja siirto seuraavalle lääkärille (joka siis koirien silmäspesialisti) Koiran luomi ommeltiin viikoksi kiinni, kolme x päivässä huuhtelu rasvan laitto silmään. Vahvat "huume"kipulääkkeet. Nyt vasta lääkäri sanoi että nämä silmävammakustannukset menevät hänen vakuutuksen piikkiin, mutta jalan hoidosta ei ottanut kuuleviin korviinsakaan, kun yritin kysellä olisiko tästä tullut näin suuri homma jos sitä ainetta ei olisi joutunut paljaalle iholle.
Kommentoikaa mitä mieltä asiasta olette ja onko muilla vastaavia kokemuksia

3

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koettuon....

      Tosi huono tuuri teillä ainakin on ollut :( Paraniko tipsun silmä täysin?

      En tuohon tassuasiaan osaa sanoa oikein mitään, kun ei ole vastaavaa sattunut, eikä kokemusta verentyrehdyttämisaineista tms. ollenkaan. Hoitovirhehän tuo tuntuu olevan.

      Meidänkin tipsulla sattui onnettomuus silmän kanssa, ja se pullahti puoliksi pois, kun tuttu koira näykkäisi tipsua komentaessaan sitä. Sattui näykkäisy todella huonoon kohtaan. Nopeasti päästiin hoitoon ja silmä onneksi parani kokonaan, samoilla hoidoilla kun teilläkin, lisäksi antibioottikuurilla, ja kauluri oli päässä muistaakseni yli 2 viikkoa koska silmäkulmaan jouduttiin ompelemaan pari tikkiä. Ei ollut kiva juttu tuo (kipu oli niin hurja silmässä, että koira meinasi mennä shokkiin), ja tapauksen jälkeen olen kyllä kieltämättä ollut aika varovainen silmän suhteen koiran leikkiessä muiden koirien kanssa ja muissakin tilanteissa, esim. kynsiä leikatessa.

      • järkyttynyt

        Kiitos vastauksestasi, onko teillä ollut jotain ongelmia silmän kanssa, siis näkeekö hyvin ? tai onko vaiva uusinut ? Meillä vasta eilen tämä tapahtui joten vielä ei tiedä miten kaikki päättyy..


      • koettuon....
        järkyttynyt kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi, onko teillä ollut jotain ongelmia silmän kanssa, siis näkeekö hyvin ? tai onko vaiva uusinut ? Meillä vasta eilen tämä tapahtui joten vielä ei tiedä miten kaikki päättyy..

        Ei ole ollut jälkeenpäin silmän kanssa mitään ongelmia, käytiin kahteen otteeseen kontrollissa silmälääkärillä, jossa tarkistettiin näkö ja silmänpaineet ym. ja näössä ei ole onneksi mitään vikaa. Alaluomi punoitti vähän tikkien poiston jälkeen, mutta parani kyllä nopeasti. Rankkahan tuo parin viikon hoitojakso oli, kun piti olla jatkuvasti laittamassa yhtä ja toista lääkettä silmään ja suuhun, eikä koira ollut kovin yhteistyöhaluinen. Mutta tapauksesta on nyt yli puoli vuotta, eikä silmä ole sen jälkeen mitenkään oireillut. Unohdettu juttu siis, ja onneksi tipsu suhtautuu muihin koiriin edelleen luottavaisesti eikä saanut tuosta tapauksesta mitään pelkoja:)
        Toivottavasti teilläkin silmän paraneminen etenee hyvin. Toipilaalle vaan paljon rapsutuksia, hellyyttä ja herkkuja!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      906
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe