Syöttää koiransa hyvin lihavaksi. Ihmisen on vastuu siitä, "jalostettu" koira ei pysty itse säätelemään syömistään. Yhtä vakava asia kuin nälässä pitäminen. Koira saa sairauksia, ja kuolee ennen kuin pitäsi ylipainon takia.
Tämä on eläinrääkkäystä
22
434
Vastaukset
- kikkelitonttu
Kannatetaan!
- Kannatetaan
Täälläkin kannatetaan
- perusasia
Kaikki jotka tietävät mitä on ylipaino, tietävät tuon. Yleensä lihavien koirien omistajat ovat itsekin lihavia, eli eivät erota ylipainoa itsestään, eivät koiristaan, eivätkä edes omista lapsistaa, vaan syövät ja ruokkivat muita vain tauoitta ja huolitta.
- osaa säännöstelläkki
Juu eihän se hyvä juttu ole ei, mutta
''koira ei pysty itse säätelemään syömistään''
omat koirani ainakin osaa säännöstellä syömistään, saattaa syödä joka toinen tai jopa kolmas päivä jos en laita mitään jekkua (piimää, viiliä, öljyä, raejuustoo yms) ruokaan vaikka kerran päivässä ruoan annankin (eli ei voi johtua siitä, että liikaa antaisin ruokaa). Ja tiedän montaki laikaa jotka sännöstelevät itse ruokansa, varsinkin näin keväisin.. vissiin karvanpudotus kausi käynnissä ;)- Yksilöllinen.
Kaikki ei osaa säännöstellä syömistään.
Hyvä esimerkki on nykyinen koirani joka on sellainen että kun nostaa sen
15kg säkin lattialle sen eteen se söisi siitä niin kauan ettei pohjalla ole muruakaan.
Vanhempi koirani syö valikoiden, näykkien vähä silloin tällöin, mutta nyt leikkauksen jälkeen sillekkin on alkanut maistumaan ruoka, pitääpä hankkia vanhusten light ruokaa ettei vallan pyöristy.
Koirat on tässäkin asioissa yksilöitä!
- pitää puuttua asiaan
Laika onkin hyvin alkukantainen rotu. Ihmisen "jalostamat" syö itsensä punkeroksi, jos vaan antaa ruokaa säännöstelemättä sitä.
- Laiha poika
Mulla on collie joka säännöstelee itse miten paljon syö ja milloin syö :), et ei kaikki "jalostetut" rodut punkeroiksi itseään syö.
- ...........
Minun koiristani kaikki yhtä lukuunottamatta ovat osanneet ihan itse säännöstellä syömisensä. Vain yhdellä on ollut linjojen kanssa haasteita, tosin on jouduttu pitämään erityisen hoikassa kunnossakin. Ties vaikka juuri siksi onkin niin perso, että on jouduttu tavallaan rajaamaan ruoanmäärää. Tämä yksi yksilö kyllä kyttää tilaisuutta päästä muiden kupeille ym. Muilla ei samaa ongelmaa ole ollut. Tämä yksi koira on myöskin peräisin paikasta, missä ei ehkä kaikki perusasiat olleet kunnossa, selvisi myöhemmin todella ikäviä asioita siitä paikasta, joten ties vaikka olisi nälkää nähnyt.
Ihan ensimmäisenä en lähtisi syyttämään geenejä taikka jalostusta, vaan ihan sitä että koirat joutuvat viettämään luonnotonta elämää ihan liikaa. Liikaa kerjäämistä, liikaa vääränlaisia makupaloja, liian vähän järkevää tekemistä jne... Joillakin ihmisillä on mikä tahansa koira lihava. Joillakin ei yksikään. Toisten koirat ovat järkijään kovia kerjäämään kaikkea.
Toisilla ihmisillä vaan on taipumusta kohdella koiriaan ihan väärin.Omistajien typeryyttä ei millään jalostuksella pysty poistamaan.
Jeps omanikin osaa säännöstellä jos on syöny luita päiväl ja annan ruoan, ni saattaa ilta ruoka jäädä puolilleen kippoon oottamaan aamua
- xctvbgunjompåäp
no mä en edes voi antaa omalle jupelle ku kerran päiväs ruoan jos antaa enemmän se oksentelee ja on ripulilla heti....
- kikkelitonttu
Koira lääkäriin tai parempaa ruokaa,
- Terve elämäntapa
kikkelitonttu kirjoitti:
Koira lääkäriin tai parempaa ruokaa,
Nyt alko lievästi sapettamaan.Sä oletettavasti syöt roskaruokaa,eikä suakaan tartte lääkäriin viedä (vielä).Taidat olla nikkinsä mukainen makkara-aivo.
- kikkelitonttu
Terve elämäntapa kirjoitti:
Nyt alko lievästi sapettamaan.Sä oletettavasti syöt roskaruokaa,eikä suakaan tartte lääkäriin viedä (vielä).Taidat olla nikkinsä mukainen makkara-aivo.
En tiedä mitä sanoa!
- diippdappa
Pitää puuttua myös lasten liikalihavuuteen, jonka aiheuttavat nimenomaan aikuiset.
- 23tg2g32g
Kyllä suurin osa terveistä koirista syö itsensä lihavaksi jos eteen mätetään jatkuvasti ruokaa. Ei sinänsä liity mitenkään jalostukseen.
Se on eriasia jos koiralla on perinnollisia sairauksia jotka altistavat lihoamisella. Tai esimerkiksi leikattu kolli jotka ovat taipuvaisia lihoamaan. - the dog
Ei mikään perinnöllinen sairaus tuota koiralle lihavuutta. Syy on yksin ihmisen. Koira EI liho, kun sille EI anna ruokaa liikaa. Eli ruokakuppi tyhjänä.
- jhaaggsg
Kuinkas asiaan puututaan, kun ihmiset eivät enää huomaa edes maa ylipainoaan.
- kirjoitusvirhe""
"maa" - siis "omaa" :-)
- kikkelitonttu
kirjoitusvirhe"" kirjoitti:
"maa" - siis "omaa" :-)
Siis omamaa vai? En ymmärrä.
- asiat selville
itsellä koira jolla leikattu kohtu viime syksynä. sen jälkeen usei koira lihoo helpommin, se on se huono puoli. ell sanoi myös heti leikkauksen jälkeen että ruoka-annosta voi vähentää heti, ja kannattaakin. näin olen tehnyt, ja lihonut vähän silti.
eli sama se koirilla kuin ihmisillä., jotkut lihoo helpommin kuin toiset.
ottakaa asioista selvää ennnekuin mölyätte että"on tahallaan lihotettu" tms. paskaa.
kiitos. - laumaeläin
meilä kestää palikkapussi olla maassa ja ajokoira syö silloin ku nälkä on..
- Ei ahmija
Mulla kanssa kohdun poiston jälkeen on ollut vaikeuksia saada paino pysymään normaalina. Ennen kohdunpoistoakin aina juoksujen aikaan tahtoi paino nousta. Hormoonit varmaankin aiheutti. Tosin nyt koira on jo iäkäs joten liikuntakin on paljon vähäisempää kuin ennen.
Ruokaa olen keventänyt ettei liho, koska laihduttaminen on paljon vaikeampaan kuin lihottaminen. Etenkin kun koiralla on hyvät ruokahalut.
En ole koskaan kokeillut söisikö ylisuuren kerta- annoksen vai jättäisikö lopun.
Osalla koiria voi hyvinkin olla joku aiheuttaja miksi koira lihoo.
Useimmissa tapauksissa lienee kuitenkin vääränlainen ruokavalio syynä.
Varma en ole, mutta jotenkin olen saanut vaikutelman koirani painoa pudottaessa, että kun ruuan tarjoaa lämpöisenä painon pudotus onnistuu paremmin.
Minun vanhus ainakin nauttii selvästi lämpöisestä ruuasta. Annos on huomattavasti entistä pienempi, mutta tuoksu ja varmaan makukin korvaa nautinnossa koon.
Ainahan olisi parempi etenkin vanhan koiran saada ruoka vähintään huoneenlämpöisenä. Omalleni annan kaksi kertaa ruuan ja pari/ kolme " pikkulämmintä."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862