Vanhemman väen työpalvelus?

Kun työikää on jo 40 vuotta takana, eivät työhön päde enää samat mielekkyydet kuin ensimmäistä vuottaan töissä olevalle, on kokemusta, omaa näkemystä ja taitoja. Siksi on mielekästä lopettaa vanhan tyyppisen palkkatyön teko 60:n iässä, muttei pelkkä lomailukaan ole paras vaihtoehto, sillä ihminen kaipaa mielekästä toimintaa, joka luo puhtia elämään ja tuo saavutuksia, asemaa ja sosiaalisia suhteita sekä vaihtelevaista toimintaa. Ihan vain löhöilevä kuihtuu, läskistyy ja sairastuu ajan myötä helpommin, elämä kävelee ohitse, kun reaktiot hidastuvat toimettomuuden myötä. Silmissäni vaikuttaisi hyvältä idelata jokin erityyppinen vanhemman väen työpalvelus, kenties filosofisempi, joka tapauksessa enemmän kokemukseen ja perusosaavaisuuteen pohjautuva vanhemmalle väelle sovitettu tapa olla ihan virallisestikin hyödyllinen yhteiskunnassa - olla hidastumatta ja pysyä henkisesti vireänä, mielekkäänä yhteisön toiminnan osana. Ehkä silloin pysyisi terveenäkin pidempään ja olisi helpompaa saada vanhuksille asemaa taitavina eikä vain ikäloppuina.
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No joo. työpaikallani on niin 15 kuin 40 vuotta työelämässä olevaa persoonaa.
Hän jolla noin 40 vuotta ollut jo työsarkaa, aikoo jatkaa vielä muutaman vuoden, vaimonsa vielä työlämässä seuraavat 15 vuotta ennenkuin eläleikä hänellä häämöttää. (Näin siinä käy kun ottaa nuoremman puolison.)
Tämä 40 vuotta, eri ammateissa työtehtäviään hoitanut ,on erittäin mukava persoona, mutta joskus tahtoo mennä hermot. Hän ei tahdo jaksaa opetella työtehtäviä joissa täytyy ajatella ja toimia samanaikaisesti. Mutta kun työnantaja saa hänestä avustusta hän edelleenkin tulee olemaan palveluksessa vähintäänkin kolme vuotta. Meiltä muilta työkavereilta se vaatii kärsivllisyyttä.
Hän on muuten oikein mukava ja saa asiakkaamme vakuuttuneiksi miksi valita meidät. Siksi kait hän yhä edelleen saa pitää toimensa.
Tämä 64 henkilö on myös muuttanut muun elämänsä tyystin. Ostanut osakkeen, pyöräilee töihin, On aivan mainio henkilö muuten mutta meidän nuorempien työkaveiden silmissä kuitenkin laiska ja saamaton jonka jälkiä joudumme aina paikkailemaan.
Siis älkää ottako nuorempaa puolisoa ette työkavereiden tarvitsisi enempää stressaantua teidän takia.

Äänestä
  • Jos työnantajasi "saa avustusta" tästä työkaveristasi, niin hänhän ilmeisesti on vajaakuntoinen tai muuten vaikeasti työllistettävä. Tuskin työnantajasi odottaa tukityöllistetyltä aivan samaa työpanosta kuin muilta. Joten älä sinäkään turhaan stressaa.
    Hyvin harvinainen tapaus kaiken kaikkiaan taitaa olla eläkeiän saavuttanut tukityöllistetty. Vai mitähän avustusta työnantajasi mahtaa saada?

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Jos työnantajasi "saa avustusta" tästä työkaveristasi, niin hänhän ilmeisesti on vajaakuntoinen tai muuten vaikeasti työllistettävä. Tuskin työnantajasi odottaa tukityöllistetyltä aivan samaa työpanosta kuin muilta. Joten älä sinäkään turhaan stressaa.
    Hyvin harvinainen tapaus kaiken kaikkiaan taitaa olla eläkeiän saavuttanut tukityöllistetty. Vai mitähän avustusta työnantajasi mahtaa saada?

    Ruotsissa on asiat toisin, eläkkeelle pääsee 61v ja sitten voi olla tukityöllistetty, om man orkar osv. eli tienata eläkettä lisää.

    Äänestä

Minä ainakin yli 40 vuoden työrupeaman jälkeen olen ihan hyvällä omalllatunnolla eläkeläinen. Olen tienannut tasan tarkkaan nykyisen eläkkeeni ja olen siitä onnellinen. Vaihtelua elämään saan viidestä lastenlapsestani, joita hoidan silloin tällöin vanhempien työtehtävien venyessä tai laatuaikaa toivoessa, lasten sairastuessa, toipilaana ollessa tai muuten vaan vanhempiensa yllätysmenojen takia. Tai sitten hemmotellakseni lastenlapsia mummolassa.

Nämä vastuulliset hommat koen ihan mielekkäiksi eläkkeellä ollessani omien rientojeni ja menojeni vastapainona. Mielelläni olen luovuttanut työtehtäväni nuoremmille työntekijöille, jotka kuitenkin on työnantajan toimesta lakkautettu - ettei uusia työntekijöitä ole ko hommiin enää palkattu. Jäljellä olevat työntekijät puurtavat niska limassa kuitenkin sen minunkin menneen työtehtäväni hommia.

Äänestä

Tuo "työpalvelus" kuulostaa vähän ikävästi pakkotoimelta (aloittaja).

Tuon tyyppisiä hankkeita on kyllä viritelty, ainakin kotikunnassani pääkaupunkiseudulla. Puhuttiin senioriosaajista, jotka vapaaehtoispohjalta jatkaisivat työelämässä osa-aikaisesti ja toimisivat perehdyttämis- ja/tai
opastustehtävissä nuoremmille.
Ainakaan meidän pilottikurssin osallistujat eivät päätyneet tuollaisiin tehtäviin vaan jatkoivat/tekivät vapaaehtoistyötä väljemmillä ehdoilla. Senioriosaajaidea tuotiin Saksasta ja ymmärtääkseni se on kohdannut jonkin verran vastustusta sielläkin, koska se voi "vääristää kilpailua". Senioriosaajan työpanos kun ei maksa firmalle mitään.

Aktiiinen löytää kyllä helposti paikkansa vapaaehtoistyössä kolmannella sektorilla. Itsekin olen löyhästi mukana kolmessa eri järjestössä ja vakituisena vapaaehtoisena kotiseurakunnassa (vaikka en edes kuulu kirkkoon).

Tärkeimpänä tehtävänäni tänä päivän pidän kuitenkin osallisuutta puolisoni- ja oman lapsenlapseni elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuoremman silmin kirjoitti:

Kun työikää on jo 40 vuotta takana, eivät työhön päde enää samat mielekkyydet kuin ensimmäistä vuottaan töissä olevalle, on kokemusta, omaa näkemystä ja taitoja. Siksi on mielekästä lopettaa vanhan tyyppisen palkkatyön teko 60:n iässä, muttei pelkkä lomailukaan ole paras vaihtoehto, sillä ihminen kaipaa mielekästä toimintaa, joka luo puhtia elämään ja tuo saavutuksia, asemaa ja sosiaalisia suhteita sekä vaihtelevaista toimintaa. Ihan vain löhöilevä kuihtuu, läskistyy ja sairastuu ajan myötä helpommin, elämä kävelee ohitse, kun reaktiot hidastuvat toimettomuuden myötä. Silmissäni vaikuttaisi hyvältä idelata jokin erityyppinen vanhemman väen työpalvelus, kenties filosofisempi, joka tapauksessa enemmän kokemukseen ja perusosaavaisuuteen pohjautuva vanhemmalle väelle sovitettu tapa olla ihan virallisestikin hyödyllinen yhteiskunnassa - olla hidastumatta ja pysyä henkisesti vireänä, mielekkäänä yhteisön toiminnan osana. Ehkä silloin pysyisi terveenäkin pidempään ja olisi helpompaa saada vanhuksille asemaa taitavina eikä vain ikäloppuina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu