Oikea nimi tälle palstalle olisi: metsän taloudellinen hyödyntäminen.
Metsänhoito-sana pitää varata metsän hyvälle hoitamiselle, joka taas tarkoittaa sitä, että ihminen ei puutu metsän rakenteisiin ja eliömaailmaan millään tavoin.
Palstan nimen muuttaminen
13
106
Vastaukset
- rajanaapuri
Ota ny vaan raivaussaha käteen kiltisti, äläkä yhtää selittele, lusmu.
- Metsän hoito
Metsän hoitoa on olemassa hyvää ja huonoa. Myös sen taloudellista hyödyntämistä.
Moniko jättää lapsensa oman onnensa nojaan heti sen synnyttyä? Isoisäntä voisi hetken miettiä kysymystä ja asetella sitten kommentinsa uudelleen. - isoisäntä
Metsä kyllä kykenee kasvamaan parhaaksi mahdolliseksi juuri ilman ihmisen asiaan puuttumista. Se esim. harventaa itse itsensä. Aikaa tähän kuluu tosin ihmisen rajoittuneen mielen mielestä liian kauan.
- Paras mahdollinen
Millainen on paras mahdollinen metsä? Miten metsä harventaa itse itsensä?
- peras aukinainen
isoisäntä
- isoisäntä
Paras mahdolinen on mahdollisimman eri-ikäisen ja lajistoltaan monipuolisimman puuston sisältävä VANHA metsä.
Metsä harventaa itsensä AJAN KANSSA; eli puut kilpailevat keskenään valosta ja ravinteista kasvamalla solakoina ja pienioksaisina.- mehtämies
Kyllä täällä taas on varsinaisia metsäasiantuntijoita liikkeellä. Paras metsä -siis mihin ? Virkistykseen , monimuotoisuuteen , polttopuiden kasvatukseen, taloudellisen tuoton hakemiseen vai kaikkia näitä yhdessä ? Metsäasiantuntijat osaavat kertoa kunhan tietävät asiakkaan tavoitteet mitä haetaan.
- niilo_
mehtämies kirjoitti:
Kyllä täällä taas on varsinaisia metsäasiantuntijoita liikkeellä. Paras metsä -siis mihin ? Virkistykseen , monimuotoisuuteen , polttopuiden kasvatukseen, taloudellisen tuoton hakemiseen vai kaikkia näitä yhdessä ? Metsäasiantuntijat osaavat kertoa kunhan tietävät asiakkaan tavoitteet mitä haetaan.
Missä nykyihmiset niin väsyy ,että tarttee mennä metsään virkistymään..............
- raivoussaha
26% metsistä on kuulemma sellaasia, ettei niis oo käyty 30v. mitää tekemäs. Onkos kivaa? Sielä sitä sielu virkistyys ja ruumis väsyys, ku raiwoussahalla päästeliis menemähä.
- ei kivaa
Tappaa ja murhata eläviä puita?! :(
- jyrkein
Ompas kivaa. Onko kivointa antaa isojen puiden mopottaa pikku puita kunnes ne kuolee valon puutteeseen.
- ei kivaa
siinä toimii luonnonvalinta, eli parhaat pääsevät antamaan aikanaan siementä uusiksi puulapsiksi. Juosten raivaamalla tulee mitä sattuu tulemaan.
- jyrkein
No "luonto" nyt esimerkiksi valitsee, että kuusi se on paras puu kankaalla kasvamaan. Kyllä saa odotella, että parin sentin vuosikasvusta pirtin seinä värkkiä kehittyy.
Raivaamalla eli perkaamalla saadaan suunnattua kasvua kasvupaikalle paremmin soveltuviin puulajeihin, eikä tartte odotella luonnon kokeiluja .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770