Trilogia

EräsKansanparantaja

Kahden vaaran välissä elää tavallisia ihmisiä, jotka sinnittelevät arkisten askareiden parissa päivästä toiseen. Pyrkien parhaan kykynsä mukaan tekemään päivistä, kuukausista ja vuosista elämisen arvoisen.

Monen kohdalla elämä ei kuitenkaan ole pelkästään ruusuilla tanssimista ja terveyden pettäessä on usein tragedian ainekset valmiina. Sakari tanssiin silloin kun soitetaan ja virallisen terveydenhuollon orkesterin soittaessa ensisävelet, käy askeleet luukulta luukulle partneria vaihtaen.

”Olen kuullut on kaupunki tuolla” kiirii toiselta vaaralta alas laaksoon ja väsynyt matkalainen laahustaa viimeisillä voimillaan kuulemaan soittajan säveliä. Päästyään perille askel kevenee. ”Kipu, sairaus tuskaa ei tuota” ja on tapahtunut ihme. Näitä ihmeitä on maailma täynnä ja voisi olla enemmänkin, mikäli annettaisiin lupa sisäisen tietoisuuden hoitaa terveyttämme.

”Olen kuullut, on maa ilman vaivaa, Ilman kyyneltä, taistoa, huolta”. Näin moni vaarojen välissä, laaksossa elävä haluasi elämänsä olevan, mutta kilpailu sieluista käy ylitse ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin.

Onko vaaroista suurin Enko- vai Jalovaara, sen aika näyttää.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Jalovaara

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=122630&name=DLFE-8650.pdf

http://www.diabetes.fi/diabetesliitto/lehdet/diabetes-lehden_juttuarkisto/ruokavalio_liikunta_laihdutus/diabeetikot_kiinnostavat_ravintolisien_markkinoijia.html

14

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallille leluja

      Jahas. EKP:n oikeat karvat alkavat paljastua. Olisihan tuo pitänyt arvata heti kirjoitustyylistä, johon ei liity mitään konkretiaa, pelkkää saarnaamista ja liturgiaa.

    • Oletko lukenut?

      Tulitko lukeneeksi myös ensimäisen linkkisi alla olevan linkin :

      http://www.kristitynfoorumi.fi/ruktoiminta.html

      Siinä arvioidaan Jalovaaran toimintaa kristillisen uskon lähtökohdista. Arvio ei kaikessa ole kiittävä.

      Toinen asia on se, että uskontoa ja tiedettä (jota Enkovaara ainakin jollain tasolla edustaa) ei tulisi sekoittaa toisiinsa. Historia opettaa, ettei siitä seuraa mitään hyvää.

      • En koe olevani uskovainen, enkä sitoutunut minkään aatteen, maailmankatsomuksen tai lahkon sanomaan, enkä voi kuulua hyväveliverkostoon. Kirjoitan omista energiahoitokokemuksista ja kuinka energiahoitoja voitaisiin hyödyntää terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.

        On kaksi ääripäätä, jotka omista lähtökohdistaan kieltävät ihmistä käyttämästä omia kykyjään ja voimavaroja oman ja kanssaihmisten terveyden ylläpitoon ja hoitoon. Nämä ääripäät taistelevat keskenään siitä, kumpi on oikeassa tutustumatta ihmisen olemukseen ilman ennakkoasenteita, uskomuksia tai uskonnollista näkemystä.

        Jalovaara ulkoistaa terveydessä tapahtuvat ihmeet Jumalan käsiin ja Enkovaara lääketieteen. Tässä yhteydessä käytän näitä henkilöitä luomaan kuvan heidän edustamastaan näkemyksestä ihmisestä. Kumpikin näkemys on syntynyt omista lähtökohdista ja kaukana toisistaan olevina ei lähentymistä pääse syntymään.

        Tätä lähentymistä perään kuulutan, nykyteknologia mahdollistamin tieteellisin menetelmin. Mielestäni on jo korkea aika ottaa härkää sarvista kiinni selättäen uskomukset, jotka aiheuttavat turhaa kärsimystä ihmisille ja menetyksiä kansantaloudelle.

        Löytyykö tutkimuksen tuloksena Jumala vai Sarvipää tai ehkä molemmat, mutta ihmisten tietoisuus itsestään lisääntyy ja hyväksikäyttö uskonnon ja uskomusten varjolla saa stopin. Tämän seurauksena voidaan käydä keskusteluja niiden oikeilla nimillä ja myös huuhaa hörähtelyt voidaan unohtaa menneen talven lumina.

      • Mitä tarkoitit?
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        En koe olevani uskovainen, enkä sitoutunut minkään aatteen, maailmankatsomuksen tai lahkon sanomaan, enkä voi kuulua hyväveliverkostoon. Kirjoitan omista energiahoitokokemuksista ja kuinka energiahoitoja voitaisiin hyödyntää terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.

        "On kaksi ääripäätä, jotka omista lähtökohdistaan kieltävät ihmistä käyttämästä omia kykyjään ja voimavaroja oman ja kanssaihmisten terveyden ylläpitoon ja hoitoon."

        Mitä nämä ääripäät ovat? En ole koskaan nähnyt kenenkään kieltävän käyttämästä omia kykyjään ja voimavarojaan itsehoitoon. Siihenhän virallinenkin lääketiede oikein patistaa ihmisiä.
        Jos taas tarkoitit tuolla, että sinun hoitotapaasi ei tueta lääketieteen taholta, niin se johtuu aivan puhtaasti näytön puutteesta. Ei kai sinuakaan kukaan ole kieltänyt antamasta energiahoitojasi.

      • Taas 10+++++++++++++

        Hyvä EKP!

      • äly hoi...
        Taas 10+++++++++++++ kirjoitti:

        Hyvä EKP!

        Olipa taas älykäs kommentti keskusteluun.

      • Skepon näytöt
        Mitä tarkoitit? kirjoitti:

        "On kaksi ääripäätä, jotka omista lähtökohdistaan kieltävät ihmistä käyttämästä omia kykyjään ja voimavaroja oman ja kanssaihmisten terveyden ylläpitoon ja hoitoon."

        Mitä nämä ääripäät ovat? En ole koskaan nähnyt kenenkään kieltävän käyttämästä omia kykyjään ja voimavarojaan itsehoitoon. Siihenhän virallinenkin lääketiede oikein patistaa ihmisiä.
        Jos taas tarkoitit tuolla, että sinun hoitotapaasi ei tueta lääketieteen taholta, niin se johtuu aivan puhtaasti näytön puutteesta. Ei kai sinuakaan kukaan ole kieltänyt antamasta energiahoitojasi.

        Skepo toistelee toistelemastaan päästyä aina niitä näyttöjä. Entä skepon mainostamat näytöt. Sieltä löytyy näyttöä kaikesta mitä haluaa etsiä.

      • edellinen....
        Skepon näytöt kirjoitti:

        Skepo toistelee toistelemastaan päästyä aina niitä näyttöjä. Entä skepon mainostamat näytöt. Sieltä löytyy näyttöä kaikesta mitä haluaa etsiä.

        Pysyhän asiassa. Et taida olla EKP, joten miksi vastailet asian vierestä, kun sinulta ei mitään kysytty?

      • mitäs me moukat
        äly hoi... kirjoitti:

        Olipa taas älykäs kommentti keskusteluun.

        Älä välitä tuosta häiriköstä. Onhan hän kuitenkin palstan kaikkein älykkäin ja sivistynein vaihtoehtohoitojen asiantuntia.

      • Kaapo
        mitäs me moukat kirjoitti:

        Älä välitä tuosta häiriköstä. Onhan hän kuitenkin palstan kaikkein älykkäin ja sivistynein vaihtoehtohoitojen asiantuntia.

        Kiitos kehuista. On mukavaa olla palstan älykkäin ja viisain.
        Sääliksi käy teitä muita palstalaisaia jotka ihan itse tunnustatte olevanne moukkia,
        olen sen huomannutkin teidän kirjoituksistanne. Olette kuitenkin ihan kehityskelpoisia, kun pystytte tunnustamaan oman moukkamaisuutenne.

      • Oletko lukenut? ” Tulitko lukeneeksi myös ensimäisen linkkisi alla olevan linkin : ”

        http://www.kristitynfoorumi.fi/ruktoiminta.html

        Oletko kokenut tai onko kenties linkin kirjoittaja Vesa Sihvo kokenut saman mitä Pirkko Jalovaara, minä en.

        Kirjoitan omista energiahoitokokemuksista mahdollisimman totuuden mukaisesti laittamatta kokemuksia viitekehyksiin, niin kuin uskonnon tai tieteen nimissä esiintyvät tekevät.

        Olen siis vapaa elämäntaiteilija, etsien vastausta kysymyksiin ihmisen olemuksesta energiahoitokokemusten pohjalta ja hoitojen kautta. Energiahoitokokemukset ovat varsin erilaisia mitä ns. tieteelliseen tutkimukseen perustavat väittämänsä, mutta samansuuntaisia parantajien (esim. uskon nimissä parantavat) kokemuksien kanssa.

        Sitoutumattomana, vapaana elämäntaiteilijana olen kuin orpopiru, joka ei ole mistään kotoisin eikä mitään oppinut, ainakin jos on uskominen viisaimpiaan ja miksi emme uskoisi. On myös uskominen jokaisen paranemiskokemuksia ja jokainen kokemus on yhtä tärkeä kokonaiskuvan rakentamisessa, mitä ihminen todellisuudessa on.

        Tavantallaaja, joksi itseni katson on kahden, ihmistä lähtökohtaisesti eri näkökohdin katsovien välissä ja katsantojen kohtaamatta myös syytöksien ja paineiden alla. Toisaalta vankka usko korkeimpaan ei ihmiseen itseensä ja toisaalta epäusko ihmisen kykyihin tekee ristivedon, joka repii ihmistä erisuuntiin. Ristivedon aikaansaama epävarmuus asettaa ihmisen monelle sanomalle alttiiksi, jota ainoana oikeana pitävät vahvat auktoriteetit pitävät yllä ja tuovat julki edes kuulematta, mitä tavantallaajalla on sanottavaa.

        Jokainen energiahoidon vaikutuksen kokenut voi sanoa olevansa kokemusta viisaampi tieteentekijöihin nähden ja edellä tieteentekijöitä, jotka suuressa viisaudessaan pitävät kiinni omasta uskostaan, eli epäuskosta.

        Toisaalta, ainoastaan korkeimman käsiin luottavat kieltävät ihmisen omat kyvyt parantaa kanssaihmisiä ja pitää yllä elämänenergiaa. Nämä vahvan uskonnollisen kokemuksen kohdanneet pitävät energiahoitoja Saatanan tekosina, ellei tee sitä heidän Jumalansa nimiin.

        Elä siinä sitten herran nuhteessa kumarrellen puolelle ja pyllistellen toiselle, mutta mitenkään et voi oikein tehdä, aina siitä sanomista tai saarna tulee.

      • Moi Kaapo
        Kaapo kirjoitti:

        Kiitos kehuista. On mukavaa olla palstan älykkäin ja viisain.
        Sääliksi käy teitä muita palstalaisaia jotka ihan itse tunnustatte olevanne moukkia,
        olen sen huomannutkin teidän kirjoituksistanne. Olette kuitenkin ihan kehityskelpoisia, kun pystytte tunnustamaan oman moukkamaisuutenne.

        Kommenttisi ei kyllä imartele sinua.
        Ymmärtäisit nyt edes oman tilasi.

    • Viisaita lisää

      Palstan älykkäin ja viisain tajuaa tietenkin vitamiinien ja hivenaineden tärkeyden terveyden takaajina. Mistä löytyisi lisää noin älykkäitä ja viisaita, moukkia opettamaan!

      • Vaihtoehtohoitaja

        Tukeudu luottamamuksella meihin vaihtoehtohoitajiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      151
      11359
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4296
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      37
      2701
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1623
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      90
      1473
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1406
    Aihe