Tervehdys,
Hieman vertaistukea hakisin muilta gradun kanssa loppusuoralla painivilta. Tilanne on nimittäin se, että olisin valmis jättämään graduni arvosteltavaksi, vaan graduohjaani keksi nyt viime hetkillä haastaa toisen tutkimusongelmani... ehdotti suorilta tämän poistamista, sillä "selkeää vastausta ei tähän utkimusongelmaan saada kyseisellä tutkimusmenetelmällä". Sanoisinko suoraan, että hieman harmittaa tässä vaiheessa ottaa kantaa tutkimusmenetelmän valintaan! Gradu on kuitenkin jo painoa vaille valmis, ja tässä vaiheessa pitäisi poistaa kymmenisen sivua tekstiä vain näillä perusteilla.
Ihan mielenkiinnosta kuulisinkin teiltä, että menenkö metsään jos en ota kyseistä kommenttia huomioon, vaan perustelen ohjaajalle pitäväni tutkimuskysymyksen mukana hänen huomioistaan huolimatta?
Olen vertaillut graduja yliopistojen kesken ja tutkijaystäväni mielestä graduni on vahva magna, ellei peräti eximia. Oma ohjaajani ei tästä kuitenkaan tiedä, vaan esitti minulle, että pienillä muutoksilla sisältöön ja tuon toisen tutkimusongelman poistamisella voidaan työstä saada hyväksyttävä. Työn arvosana on nyt kuitenkin toissijaista, tällainen perusasioihin palaaminen seminaarien ja työn tarkastamisen jälkeen on se "juttu", jota ihmettelen suuresti.
Hieman hilfeä - graduohjaajalta heikohkoja ohjeistuksia
8
269
Vastaukset
- Pienestä kiinni
Iteraatiota tutkimuskysymysten, -menetelmien ja -vastausten kanssa on aina jokaisessa tutkimuksessa. Lineaarista etenemistä tapahtuu vain ideaalisessa tutkimuksen malliprosessissa.
Kun on saanut jollakin menetelmällä tutkimustuloksia, kannattaa miettiä sitä, antavatko kyseiset tulokset vastauksia alkuarvauksena olleisiin tutkimuskysymyksiin. Jos eivät anna, niin miten kysymyksiä tulisi tulisi modifioida, jotta vastaavuus olisi parempi. Joskus muutoksen tarve merkittävästi parempaan vastaavuuteen esimerkiksi tutkimuksen rajausta muuttamalla on olemattoman pieni. Miten lienee sinun tapauksessasi?- neiti tutkija
Nämä ovat aina tekijä ja ohjaajan välisiä neuvottelukysymyksiä.
Itse tein graduni monikulttuurisuudesta, ja ohjaaja sanoi heti suoraan että tee sellainen tutkimus joka antaa nämä ja nämä loppupäätelmät. Minulle siis annettiin tulokset valmiina ja tehtäväksi jäi tieteellisen tutkimuksen tekemisen niiden ympärille.
Monikulttuurisuuden/rasismitutkimuksen alalla jatko-opinnoista on turha haaveilla, jos ei suostu sovittamaan työtään valmiiseen muottiin. En edes suunnitellut tekeväni mitään kriittistä tutkimusta aiheesta, joten tämä "pelon ilmapiiri" kyllä yllätti. - Börje Gullenbögel
neiti tutkija kirjoitti:
Nämä ovat aina tekijä ja ohjaajan välisiä neuvottelukysymyksiä.
Itse tein graduni monikulttuurisuudesta, ja ohjaaja sanoi heti suoraan että tee sellainen tutkimus joka antaa nämä ja nämä loppupäätelmät. Minulle siis annettiin tulokset valmiina ja tehtäväksi jäi tieteellisen tutkimuksen tekemisen niiden ympärille.
Monikulttuurisuuden/rasismitutkimuksen alalla jatko-opinnoista on turha haaveilla, jos ei suostu sovittamaan työtään valmiiseen muottiin. En edes suunnitellut tekeväni mitään kriittistä tutkimusta aiheesta, joten tämä "pelon ilmapiiri" kyllä yllätti.Tekniikassa ja luonnontieteissä tuota kutsutaan käänteisongelmaksi, eli ratkaistaan sitä, millä alkuehdoilla jossakin prosessissa päästään haluttuun lopputulokseen.
- Ole järkevä, nöyrry
Teet niin kuin ohjaaja käskee, muuten tulee arvovaltakysymys ja siinä on vain yksi häviäjä - sinä!
- Älä edes kuvittele
Terve tuloa reaalimaailmaan! On hyvä havaita jo opiskeluvaiheessa, että maailmassa on eniten oikeassa se, jolla on suurin päätösvalta.
- tietää_
Älä edes kuvittele kirjoitti:
Terve tuloa reaalimaailmaan! On hyvä havaita jo opiskeluvaiheessa, että maailmassa on eniten oikeassa se, jolla on suurin päätösvalta.
"Valta ei ole niillä jotka äänestävät, vaan niillä jotka laskevat äänet."
- Stalin
- ap
Hehe, hienoja esimerkkejä realiteeteista.
Tosiaan tässä kilpailussa voittajia ei taida olla - jos poistan tutkimuskysymyksen: yritys, johon työskentelen päätoimisesti opintojen ohella, vetää herneen nenään - jos jätän: yliopistolla tykätään kyttyrää.
Olen siis päätoimisessa työsuhteessa, joten eiköhän toinen vaihtoehto tule ennemmin kysymykseen, kuin ensimmäinen. Sama kai se, kumpi osapuoli antaa huonommin arvostelun, kun lopputuloksena kumpi tahansa sen kuitenkin tekee. PÄÄASIA kuitenkin on, että gradu on kasassa ja opinnot suoritettu :)
Tuo neiti tutkijan kommentti oli kyllä pysäyttävä, juuri näin se taitaa mennä, että annetaan valmiit raamit ja todetaan, että tämä on lopputulos: ota tai jätä. Parhaimmillaan menee vielä kuten itselläni: me tiedämme lopputuloksen, mutta sinun pitää se keksiä, sekä keksiä keinot päästä haluamaamme salaiseen lopputulokseen. Täytyy sanoa, että erittäin opettava kokemus tämä gradun kirjoitus (tai varmasti minkä tahansa lopputyön kirjoitus), suosittelen kaikille.- Toinen totuus
On tainnut kirjallisuus tulla plaratuksi huonosti läpi? Niin käy helposti, jos on ratkomassa käytännön ongelmaa, johon päähuomio tietysti kiinnittyy. Gradun tekijällä on nimittäin hyvin harvoin sellaista aihetta, josta ei olisi kirjoitettu jos ei nyt hyllymetreittäin niin ainakin kymmeniä raportteja ja artikkeleja. Eivät professorit ja muut yliopisto-opettajat "totuutta" itse keksi, vaan he lukevat jatkuvasti alan kirjallisuutta, ja suuren tietomäärän päälle on aina helppo rakentaa lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien992256- 2181911
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761742Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381200
- 1221098
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27681390kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180681Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47635Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo50623