Charlie Manson on melkoisen oikeusmurhan uhri. Onko hän tappanut ketään? Sen mitä olen lukenut, ilmeisesti ei ketään, tai ehkä yhden mustaihoisen miehen ennen Taten murhia.
Otetaan esimerkki. Mieleltään sairas ihminen sanoo ryhmälle ihmisiä: menkää tappamaan kaikki ihmiset jossain osoitteessa. Kenen vastuu on jos nämä ihmiset toteuttavat sen, eikä ajatuksen sanoja ole edes mukana? Juuri niiden ihmisten jotka sen toteutti. Normaali ihminen ei lähde toteuttamaan sairaan ihmisen toiveita, vaan ohittaa ne hölynpölynä, sekä ohjaa hänet hoitoon. Manson oli sairas.Miksi hän siis tuomittiin elinkauiseen, sen sijaan että sairaalaan? Hän sai ensin kuolemantuomion, aika väärin. Kukaan ei puolustanut häntä, eikä tänäkään päivänä, vaikka jokainen voi tietää ettei hän itse tehnyt niitä. Emme me ole vastuussa muiden teoista. Hänen lakimies epäonnistui pahasti.
Viaton Manson?
ei tappanut ketään
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431