Pitkä ikäero ja kutsuttavat

Epäilevä.

Olen 45v , mieheni 30v. Minulla on jo aikuiset lapset, miehellä yksi nipin napin kouluikäinen lapsi. Avioidumme kesällä, minä toista kertaa, mies ensimmäistä.

Mies haluaisi isommat häät kuin minä. Työelämässä hän on merkittävässä asemassa ja vaikka olenkin keskinäisen suhteemme osalta ihan sinut ikäeromme suhteen, niin koen jotenkin epämielyttäväksi että paikalle kutsuttaisiin myös hänen työelämän yhteistyökumppaneita. Eihän meidän häät mikään pörssiyhtiön markkinointitilaisuus ole. Toisaalta koen, että myös sukulaisissamme on ihmisiä, jotka sietävät ikäeromme, mutta eivät ymmärrä tai hyväksy sitä.

Olemme puhuneet tästä, mutta tuntuu että mies on edelleen niin sinisilmäisen rakastunut ettei huomaa osan ihmisistä vaivaantuvan ikäerostamme. Tai sitten hän haluaa näyttää kaikille olevansa minusta ylpeä. Minä en kuitenkan tuota esittelyä kaipaa. Minulle riittää että olemme me, lapsemme ja ystävämme.

Miten te kokisitte, jos saisitte kutsun puolitutun/työeläm tuttavuuden häihin ja morsian olisikin huomattavasti miestä vanhempi?

9

398

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesäkissaaa

      Itse olisin positiivisesti yllättynyt, mutta olenkin pian nelikymppinen nainen, jonka lähipiirissä on useampikin pari, joissa vaimo on useamman vuoden miestään vanhempi.

    • Rouva O

      Miehesi on oikeassa. Ainoa oikea tapa teille järjestää häät, on järjestää ne isosti.

      Pienet ja vaatimattomat häät viestisivät, että jotenkin häpeilette rakkauttanne, kun on sitä ikäeroakin... Ja että ne sukulaiset, jotka vaivautuvat ikäerostanne ovat aivan oikeassa!

      Ehdottomasti isot häät tässä tilanteessa! Ei ihme, että miehesi on merkittävässä asemassa työelämässä, hänellä on selvästi pelisilmää tilanteen hoitamiseen.

      Ainoa asia, joka pitäisi hoitaa ennen häitä on oma asenteesi. Lakkaa häpeämästä ja näe elämä valoisana. Ole onnellinen ja ylpeä rakkaudestanne ja miehestäsi. Valitse näyttävä hääpuku, järjestä kauniit juhlat, ja uskalla säteillä onnea.

    • Pidä puolesi

      Ainoa tapa? Se on miehen tapa. Otetaanko aina huomioon vain ja ainoastaan sen shokeeraavamman puolison näkökulma? Minä ainakin ymmärrän, että vanhempi puoliso haluaa juhlia intiimisti olematta lihatiskillä näytillä.

    • Charliette-67

      Hei, miehesihän on jo valinnut Sinut ja ylpeästi haluaa Sinut esitellä tulevana vaimonaan. Kaikki vaan peliin, niin työkaveritkin kuin kaikki muutkin. Kerranhan sitä vain naimisiin mennään!!

    • juhannus

      >Hei itse olen 63v mies ja tuleva vaimoni on 27v. Meillä synkkaa todella hyvin yhteen. Tapasimme v.2010 tunturissa tansseissa hän oli kaveriporukalla ja
      minä olin 2 veljen kanssa. Hän lähti sitten yöllä kanssani hotellille ja saman
      peiton alta löysimme toisemme aamulla. Aamulla sitten mentiin saunaan ja
      ja hän soitteli kaverilleen ettei tule sinne yöksi koska täällä on niin hyvä yöpaikka.

      Kaksiviikkoa vmyöhemmin hän muutti kanssani asumaan ja asuu edelleen.
      Vietämme nyt juhannushäitä ,minä ainakin rakastan häntä aivan mahdottomasti.
      Lapseni vastustavat häitäni ,kuten sisarukseni myös. Sisarukset ovat sanoneet,että
      mikäli menen naimisiin ,niin välit on poikki. Minähän en sellaista kuuntele.

      • tosi on

        Ei voi olla totta!


    • Epäilijä.

      Isot häät. Näin sitten päätettiin. Miehelle se on tärkeä ja en aitten halua mitätöidä hänen toivettaan häiden osalta.

      Kutsulistalla lasten, vanhempien, isovanhempien, sisarusten ja ystävien lisäksi liuta sukua, tuttavia ja työelän kontakteja. Aluksi hirvitti isot häät ennen kaikkea ikäeromme takia, mutta nyt ei enää. Oikeatsaan tämä prosessi oli aika hyvä minulle. Sellainen eheytymisjuttu. Eli lopputulema oli se, että isosti juhlitaan eikä epäilytä enään.

    • morsianvm90

      Minulla ja miehelläni on 13v ikäeroa. Hän on vanhempi, Ollaan oltu jo 4vuotta yhdessä silti jotkut pahalla katsoo kun olen "niin"nuori :) nooo heinäkuussa katsotaan mitä sanoo epäilijät seläntakana kun juhlitaan häitä :) ei helppoja siis kumminkaan päin ikäero ongelmat.

    • ei-sinisilmäinen

      Heheh, sitten nimimerkki "juhannus" ihmettelee pian häiden jälkeen, että mihin hävisi vaimo ja puolet rahoista. Sinisilmäisyys on tosiasia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe