Pallokuusi

Iltapäivälehdesä on karu uutinen Lahdentieltä. Siellä vuosikymmenet kasvanut kuusi, jonka latvassa on ollut pyöreä kasvannainen, on tuhottu. Komea pallokuusi on ollut maamerkkinä kmmeniä vuosia tien varressa ja nyt on joku nähnyt hyväksi käydä sahaamassa sen alas korkeuksistaan. Pallo on n. 2 m halkaisijaltaan.

Kohtuutonta ilkivaltaa, jota ei koskaan saa korjatuksi!

Varmaan aiheuttaa yhtä suurta murhetta kuin myrskyn kaatama salava Hankkijan aukiolla joitakin vuosia sitten. Sallava saatiin kasvamaan uudelleen, mutta luonnonoikkua ei voi uusia.

Millaisia ovat ihmiset, joille ei mikään ole arvokasta?
20460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei nykyään tunneta kuin rahan arvo. Mitä arvoa on rahalla? ei mitään!

rahallahan on vain ostovoimaa!

Äänestä

Voi harmi. Se on ollut kautta aikojen meillekin sellainen merkkipaalu. Joka kerran, kun siitä on ohi ajettu, se on rekisteröity.

Minkähän tähden joku on sitä vihannut? Mikähän aiheutti sen, että latvaan muodostui sellainen pallo? Sitä aina aprikoimme.

Äänestä
  • Onkohan jokin perustelu tuollaiselle. Kun mielrssäni kävin läpi noita syitä, eli kaatoperusteluja, tuli ainoaksi syyksi ympäristöuhka. Mitä olisi tapahtunut tuon pallon pudotessa.

    Olisiko syynä ollut halu tutkia tuon luonnonoikun tausta. Ankarat mediaviestit aiheesta olisivat kohdallaan. Mikä möykkyaivo tai pattipää on syyllinen?

    Äänestä

Liian monilla ihmisillä ei ole tajua kauneudelle, harvinaisuudelle, arvoille, joita ei rahassa mitata.
Ihmisen näkymä, kuuluma, muukin elinefekti, niitä ei rahalla voi ostaa.
Mutta typerät tollot voivat ne halutessaan poistaa.

Äänestä

Minä luin uutisen että sen kuusen viereltä oli kaadettu puita, tuoreista kannoista päätellen. Olisikohan kaatuva puu tuonut sen sienen aiheuttaman pallokasvun vahingossa alas. Harmihan se, kun oli tuollaisesta luonnonoikusta ja maamerkistä kysymys.

Äänestä
  • Omistaja ei ollut asialla!

    Äänestä

  • Sitä minäkin jo ajattelin vahinko, huolimattomuus, tai metsuri joka ei ollut tietoinen puun arvoista, tai ja tai. Usein lähellä olevien puiden kaataminen muuttaa tuuliolosuhteet siten, että jäljelle jääneetkin kaatuvat. Olin itsekin ihmetellyt sitä palloa, kuinkahan monien tavoin, olihan se niin julkisella paikalla.

    Äänestä

Kasvitaudithan saavat tuollaisia luonnonoikkuja aikaan, pienempiä palloja kuusten latvoissa näkee paljonkin. Tuota nyt menetettyä palloa mekin olemme aina silmiin hakeneet ohi ajaessamme, on siitä valokuvakin otettu. Mahtaako olla sama syntymekanismi kuin tuulenpesillä. Pallokuusihan on myös koristekuusilaji, pieni ja pallomaiseksi kasvava. Leikkaamalla saadaan tietysti myös aikaan tiheäkasvuisuutta.

Meillä Suomessa harrastetaan yleensä turhan yksipuolista puulajistoa. Olette käyneet ehkä Elimäen Mustilan Arboretumissa, v.1902 perustetussa puulajipuistossa. Alppiruusujen kukinnan aikaan sinne kannattaa mennä, mutta huomata myös yli 40-metrisen douglaskuuset ja mahtavat jättiläistuijat . Yli 100 havupuulajia siellä kasvaa, monet sellaisia joiden ei uskota Suomessa menestyvän, lehtipuulajeja noin 150. Ostimme sieltä muutaman lännenhemlokin taimen, ja komeassa kasvussa ovat nyt puutarhassa, monien muitten pienten havupuulajien seurassa. Karjalohjan Tammisto on myös yksi suosikkiarboretum, kuin satumetsä eri vuodenaikoina, pian lehdon kukkia ja linnunlaulua tulvillaan.

Tuntuu järkyttävältä, jos tuo on tihutyö, on siinä pitänyt vaivaa nähdä kiipeämisessä latvukseen. Toivottavasti tuo kuuseen kurkottaja kapsahtaa katajaan !
Koivu on lyhytikäinen ja katkeilee usein pätkinä latvasta käsin, mutta ei kuusi.

Äänestä
  • Eikö näitä sanota "´tuulenpesiksi"? Koivuissa niitä usein näkee. On kuulemma jokin virus, jka aiheuttaa sen, että oksa alkaa kehittää pieniä haaroja joka suuntaan tiuhaksi pesäksi.

    Äänestä

että pallo on sahattu irti latvasta, siis ilkivaltaa. Pallo painaa yli sata kiloa ja on nyt metsän omistajan pihalla.

Äänestä

paljonkohan hän nyt tahtoo siittä ,nimittäin kun ostajia varmaankin ilmaantuu.

Äänestä

paljon varmaan tahtoo ja hänellä on siihen täysi oikeus

Lälläslää, pallopäät

Äänestä

nyt niin hieno nähtävyys ollut, ihmeen suuri haloo siitä on nostettu. Tautinen puu, on paljon komeampia terveitä. kumma kun lahoja puita pitää joittenkin mielestä puistoissakin suojella, vaikka ovat hengenvaarallisia.

Äänestä
  • Omistaja ei tiennyt, että puu tuhotaan. Ilkivaltaahan se oli, ja on turha verrata sitä puiston puihin, kun se kasvoi kaukana asutuksesta tien varressa.

    Millään ei voida puolustella sitä, että toisen maalta kaadetaan luvatta puita, on ne sitten lahoja tai ei. Kyllä asia pitää lain mukaan hoitaa. Puut ovat arvotavaraa.

    Äänestä

Antsu, saha unohtu!

Äänestä

Vuosikymmeniä Lahden moottoritietä ajaneena se pallo on ollut aina ihailumme kohde,silloin tietää että Orimattilaan käännytään piakkoin.

Harmillinen juttu,siitäkin ilosta piti luopua,ainutlaatuisesta maamerkistä ; (((

Äänestä

Helsingissä Keskuspuistossa on myös yksi. En ole sitä niin ajatellut vaikka samaa näkymää olen parvekkeelta liki 50 vuotta katsellut. Nyt viereiseen puuhun laskeutui kyyhkynen, jäin sitä tiirailemaan ja voi´la. Siinähän on pallokuusi vieressä.

Äänestä

Mäntsäläm pallokuusi on saanut vihreän rusetin latvaansa, ei ole kauan kuin siellä suunnalla olin.
Olisihan se voinut katketa ja tippua autojen päälle, siinä kulkee sekä moottoritie että Vanha Lahden tie molemmin puolin sitä kuusta.

Äänestä

ole "ei omena kauas puusta putoa"? Jos sieltä latvasta jotain putoaa niin tuskimpa se pitkälle sivusuunnassa singahtaa?
Taidat olla juuri se haettu latvan katkaisija? Tai jos arvaus meni väärin niin ota iltalääkkeet äläkä yritä parantaa maailmaa.

Äänestä

Iltasanomissa oli että se latva pallo oli maanomistajan pihassa.

Meneppä kysymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Makriina ek kirjoitti:

Iltapäivälehdesä on karu uutinen Lahdentieltä. Siellä vuosikymmenet kasvanut kuusi, jonka latvassa on ollut pyöreä kasvannainen, on tuhottu. Komea pallokuusi on ollut maamerkkinä kmmeniä vuosia tien varressa ja nyt on joku nähnyt hyväksi käydä sahaamassa sen alas korkeuksistaan. Pallo on n. 2 m halkaisijaltaan.

Kohtuutonta ilkivaltaa, jota ei koskaan saa korjatuksi!

Varmaan aiheuttaa yhtä suurta murhetta kuin myrskyn kaatama salava Hankkijan aukiolla joitakin vuosia sitten. Sallava saatiin kasvamaan uudelleen, mutta luonnonoikkua ei voi uusia.

Millaisia ovat ihmiset, joille ei mikään ole arvokasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu