Outo ajatus...

Kerran käydessäni yhdellä hautausmaalla huomasin yhden nuorena kuolleen hautakiven edessä pienen valkoisen muoviläpyskän, missä oli kehoitus haudan hoitamisesta, tai seurakunta ottaa haudan käyttöönsä. Kyseinen henkilö oli siis kuollut hyvin kauan aikaa sitten ja hyvin nuorena. Paikka mihin kyseinen henkilö oli haudattu oli vanhaan kirkkoon nähden sijainniltaan hyvä ja joidenkin haudan läheisyyteen kasvaneiden puiden johdosta hyvin kaunis. Haudalla oli pieni valkea marmori kivi. Mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka yhden minun sukulaiseni hauta oli seurakunnan käyttöön otettu, kun sitä ei oltu hoidettu ja samaan hautaan oli haudattu joku toinen ja sukulaiseni hautakivestä oli tehty mursketta.
Ajattelin että voisin sitä huonosti hoidettua hautaa hoitaa, vaikken olekkaan vainajalle mitään sukua. Tuskin sillä nuorena kuolleella edes sukulaisia onkaan, tai ainakaan ketään niin läheistä kuka hänen hautaansa hoitaisi.
Jotenkin tuntuu vaan siltä että sen haudan haluaisi säilyttää siinä paikassa.

15

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfgdgdddd

      Tee niin. Eipä siihen mitään syytä tarvita.

    • zz-zz

      Meidän seurakunnassa on haudat vuokrattu 20 vuodeksi kerrallaan. Kun vuokra-aika menee umpeen se on uusittava. Siis maksetaan etukäteen.

      Sama käytäntö on muissakin maavuokrissa, maksetaan vaan vuosivuokra kerrallaan.

      • Tuo hauta on satavuotias, joten se 20-vuotta ei ihan sovi noihin kuvioihin.


    • tiinaex...

      toi on just syy siihen että mää en halua itselleni minkäänlaista hautapaikkaa oon nimittäin itekkin törmänny hautoihin joilla ei käydä ja ajatuksia pyörii päässä monenlaisia ja täytyy sanoo että vanhempien ja appivanhempien haudalla käynti juhlapyhinä muuttaa vuosien saatossa muotoaan mitä kauemmin aikaa menee sitä turhemmalta se tuntuu mutta aina vaan tuntuu siltä että on pakko mennä tai ihmiset ajattelee ettei tollakaan haudalla kukaan käy no viime syksynä veljeni sai paikkansa äidin ja isän luota ja hänen vaimonsa otti haudan hoitaakseen niin helpotti mun osaltani vaikka haudalla käynnit harvenee ei se merkitse sitä että ihmiset unohtuu.

    • ...

      Oudoksuttaa kaikkinensa kuolleen ja maahan haudatun raadon palvomista. Monko palvoo naapurin kuollutta kultakalaa tai kuollutta kissaa?

      Noita hoitamattomia hautoja on valtavan paljon. Joku kupsahtaa jonnekin ja montutetaan. Ihmiset muuttavat työn tai opiskelujen perässä minne milloinkin. Siinä vaiheessa kun kukaan ei enää raatoa edes ole nähnyt, ei sen hautaakaan kukaan viitsi hoitaa.

      Hautausmaat on yksi evluttien tapa tehdä kuolemalla rahaa. Ne kyllä mielellään myy hoitopalveluita hyväuskoisille hölmöille, jotka ei pääse ite hautojaan haravoimaan.

      Polttohautaus onneksi yleistyy. Hautausmaat oli aluksi monien kuntien ravinerikkainta aluetta. Nykyään ne alkaa olemaan ongelmajätealueita, pilaavat pohjavedet jne.. Ihmisen raato eläissään pumpattu täyteen ties mitä kemikaaleja. Hausat täynnä hopeisia hammaspaikkoja, syvämentahdistimia, titaanisia tekoniveleitä. Kaikki nämä saadaan talteen ja kierrätykseen polttohautauksessa. Lisäksi krematorioissa suodatussysteemit, että ilmakehäänkään ei pääse haitallisia yhdisteitä. Ihmisen raato nykyään ON ongelmajätettä. Ja muistaakseni, krematoriot toki vievät energiaa, mutta piipuissa on energian talteenottojärjestelmät. Kalma ede itse tuottaa osan hävittämisessään kuluvan energian tuottamisesta.

      Juu ala vaan maksamaan hautapaikkavuokraa. Eiköhän se negrofiilinen auttamisen halu siinä vaiheessa häviä, kun seurakunta iskee seuraavan kahdenkymmenen vuoden hautavuokran laskun naamarin eteen maksettavaksi.

      =DW=

      • Kyynikon kohtalo

        Luin lehdestä että jotkut käy kusella hautausmaalla. Kato vaan ettei sun haudastas/tuhkas jättöpaikasta tule rantojenn miesten kusipaikkaa kun noin kyynisesti kirjoittelet.


    • 8+10

      p.o. ollut hoidettu

    • Kaupunkilainen

      Meidän suvulla on taas kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa on sanoa irti haudan hoitosopimusta. Hautapaikan lähellä asuva sukulaiseni on iäkäs ja sairastelee, ja niin hän kuin me muutkin haluaisimme hänet vapauttaa hoitovelvollisuudesta.

      Siihen tarvitaan suostumus ei vain kaikilta haudattujen jälkeläisiltä (kyseessä on sukuhauta, jonne on haudattu isovanhemmat ja kaksi heidän lapsistaan), vaan jopa näiden jälkeläisten puolisoilta ja leskiltä! Naurettavaa minun mielestäni, kun hauta on niin vanha, että esimerkiksi minulla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä hautaan haudattujen sukulaisteni kanssa, kaikki ovat kuolleet ennen minun syntymääni 40 - ja 50-luvulla.

      Sopimusta ei ole saatu puretuksi, koska setäni leski ei sitä hyväksy. En tiedä, onko hän koskaan edes käynyt sukuhaudalla, hänen miehensä on haudattu ihan eri kaupunkiin, jossa hän itsekin asuu - satojen kilometrien päässä, joten hän nyt viimeiseksi rupeaisi hautaa hoitamaan.

      Tässä ei siis toteudu tuo "jos ei hoideta, lopetetaan" - ei, päinvastoin, vaikka kuinka hoitaminen on lopetettu ja haudasta haluttaisiin eroon, se ei vain onnistu, ei niin millään.

    • Jos heil ois tietoo sukulaisista, kait siitä ilmotettais muutenkin kuin haudalla olevalla läpyskällä.. senhän voi vaikka tuuli viedä?
      Pitäisköhän asiaa tiedustella srk:lta, jossa hauta sijaitsee.. ajatuksena kaunis tuo sun viesti.

      • tiinaex...

        kyllä kai ne ilmoittaakin jos sillä haudalla on ollu hoitosopimus jonka joku on aina maksanu mutta jos hautapaikka on vaan ostettu kakskytviis vuotta sitten niin saattaa olla että ostajakaan ei ole enää elossa mutta jos ite on hoitanu hautaa niin ei ne mitään ilmoittele.


      • Sibone*
        tiinaex... kirjoitti:

        kyllä kai ne ilmoittaakin jos sillä haudalla on ollu hoitosopimus jonka joku on aina maksanu mutta jos hautapaikka on vaan ostettu kakskytviis vuotta sitten niin saattaa olla että ostajakaan ei ole enää elossa mutta jos ite on hoitanu hautaa niin ei ne mitään ilmoittele.

        Tuon luulis saavan selville jostain sieltä paikallisesta kirkkoherranvirastosta.. jos kiinnostusta niin pitkälle riittää.


      • Satavuotta sitten kuolleen nuoren omaisille tai läheisille ei viestejä varmaan lähetellä. Minusta se vanha hauta kuuluu arvokkaalle paikalle ja jotakin siinä on sellaista, mikä vetoaa minuun.


    • Karjalaistyttö.

      Minulle kävi tässä vuosia sitten kumma juttu kun en ollut käynyt mummoni haudalla muuta kun siunauspäivänä ja olisko ollut kymmenisen vuotta aikaa kun asuin ensimmäistä kertaa yksin tällä samaisella paikkakunnalla. Oli jouluaatto ja tosi kylmä, ajattelin että lähden käymään mummon haudalla vaik ei ollu harmaata aavistusta missä se hauta on. Muistin kyllä hautausmaan, mutta en paikkaa. No menin sinne kynttilän kanssa ja aivan kuin joku olisi ohjannut, kävelin suoraan mummon haudalle ja sytytin kynttilän. Ette voi kuvitella sitä tunnetta mikä siitä tuli.
      Sitten takas kämpille, jossa vesi jäätyi ämpäriin, oli niin kylmä, eikä mitään mukavuuksia. Mutta, olen onnellinen, että olen saanut kokea kaiken tuon. Olin silloin n.20v.

    • Sinikka.

      Toisaalta tekisit ehkä järkevämmin ja kuitenkin tunteella semmoisen jutun, että ottaisit vähän paremmin selvää siitä ihmisestä joka sillä lailla ennen aikojaan poistui elävien keskuudesta. Tekisit vaikka muistosivun nettiin, sinne sekaan sopisi kuva ja kuvaus hautapaikasta. Sitä ei koskaan tiedä, joku sukulainen tai ystävä voisi sitä kautta löytää etsimäänsä tietoa ja ilahtua.

      Yleensäkin olisi varmaan parempi nykyään ettei mitään erityistä paikkaa merkattaisi vaan kukin vainaja saisi ehkä laatan yhteisen muistolehdon muuriin. Eikä mitään arkkuhautauksia vaan kremaatio taikka sitten esim. Promessan tyyppinen luonnollinen hautaus.

    • 5+8

      Outo ukko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      109
      7197
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      96
      5225
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3392
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1491
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1114
    Aihe