Oli otsikko, että

maksuhäiriöt lisääntyneet ja siis velkaantuminen! No, suomalainen ottaa esimerkkiä valtiovallasta. En usko, että monellakaan on yhtä paljon velkaa kuin Suomen valtiolla, henkeä kohden. Kun otetaan vielä huomioon Suomen takuut. Yksityiset ihmiset ottavat esimerkkiä Kataisesta. Minäkin olen noudattanut Kataisen käskyä ja ostin velaksi tablettitietokoneen. Vaikka ei ole vara maksaa pienestä eläkkeestä muitakaan kuluja. Vielä ei maksuhäiriöitä ole, mutta se on vain ajan kysymys. Velkaa riittää loppuiäkseni ja varmaan moni firma jää nuolemaan näppejäänkin. Mutta Katainen on tyytyväinen, minähän kulutan! Enää en välitä mitä jälkeeni jää, ei perilliset joudu maksamaan. Kuluttakaa tekin, Katainen kiittää!
Toisekseen nyt pitää ostaa tänä vuonna mitä suunnittelee, ensi vuonna onkin kalliimpaa kun alvi nousee!
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun on tottunut kuluttamaan tulojensa mukaan, ei ole koskaan ollut moisia huolia.

Äänestä

Kerropas nyt -läppäri-, paljonko sulla on
velkaa, tai kuinka tuo liittyy elämääsi?
Vai halusitko vain vedättää yksinkertaisia?

Äänestä
  • Kaiken kaikkiaan noin 9000 euroa on velkaa. Kulutusluottoja. On pitänyt aikuiselle, perheelliselle pojalle ostaa tietokone, älypuhelin ja ties mitä. Nyt syön velaksi. Tähän asti koko eläke on mennyt laskujen maksamiseen. Yhtään ei jää ruokaan. Kyllä velka pikku hiljaa kasvaa tuolla tavalla. Mutta pääasia, että Katainen on tyytyväinen! Ei enää harmita alvin nosto, tärkein on hankittu, Kaurapuuro tokko paljon nousee alvin myötä. Pikavippejä en ole tarvinnut kun on luottokortteja, niissä on pienemmät korot

    Äänestä

  • viis veloista kirjoitti:

    Kaiken kaikkiaan noin 9000 euroa on velkaa. Kulutusluottoja. On pitänyt aikuiselle, perheelliselle pojalle ostaa tietokone, älypuhelin ja ties mitä. Nyt syön velaksi. Tähän asti koko eläke on mennyt laskujen maksamiseen. Yhtään ei jää ruokaan. Kyllä velka pikku hiljaa kasvaa tuolla tavalla. Mutta pääasia, että Katainen on tyytyväinen! Ei enää harmita alvin nosto, tärkein on hankittu, Kaurapuuro tokko paljon nousee alvin myötä. Pikavippejä en ole tarvinnut kun on luottokortteja, niissä on pienemmät korot

    Pitänyt, pojalle, valetta, tai muuten naurettavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on läppärikin kirjoitti:

maksuhäiriöt lisääntyneet ja siis velkaantuminen! No, suomalainen ottaa esimerkkiä valtiovallasta. En usko, että monellakaan on yhtä paljon velkaa kuin Suomen valtiolla, henkeä kohden. Kun otetaan vielä huomioon Suomen takuut. Yksityiset ihmiset ottavat esimerkkiä Kataisesta. Minäkin olen noudattanut Kataisen käskyä ja ostin velaksi tablettitietokoneen. Vaikka ei ole vara maksaa pienestä eläkkeestä muitakaan kuluja. Vielä ei maksuhäiriöitä ole, mutta se on vain ajan kysymys. Velkaa riittää loppuiäkseni ja varmaan moni firma jää nuolemaan näppejäänkin. Mutta Katainen on tyytyväinen, minähän kulutan! Enää en välitä mitä jälkeeni jää, ei perilliset joudu maksamaan. Kuluttakaa tekin, Katainen kiittää!
Toisekseen nyt pitää ostaa tänä vuonna mitä suunnittelee, ensi vuonna onkin kalliimpaa kun alvi nousee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu