Liikuttavaa

Kyllä on säälittävää katsella kun aikuiset ihmiset jatkuvasti jaksavat kerätä ne lemmikkiensä peukalonpään kokoiset jätökset siihen pieneen muovipussukkaan ja kiikuttaa ne lähimpään roska-astiaan yleiseksi kaunistukseksi ja kunnallisen jätehuollon rasitteeksi (silloin kun eivät heitä takaisin maahan). Siinä se maailma pelastuu.

Järki hoi, älä jätä.
13173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Entäs jalankulkjat?

Äänestä

Katseltavaa.

Kenellähän tässä järki on jo loppunut, tai tarkentaen, ehkä sitä ei ole ollenkaan riittänyt jättämiseksi asti.
Yleinen järjestysääntö sanoo että jätökset on kerättävä taajama-alueella. Ja omaksi ja toisen iloksi vastuullinen koiranomistaja kerää koiransa jätökset, etteivät ne ole sotkemassa maisemaa ja ihmisten kengänpohjia.

Mutta suomalaiset ei oikein siisteydestä ymmärrä, vai miltä näyttää kesäiltojen jälkeen puiston nurkissa?
Jos katsot olevasi älliä omaava, älä ikinä hanki koiraa, ei tarvitse olla säälittävä. Mutta opettele laittamaan roskat kunnallisen jätehuollon rasitteeksi roskalaatikkoon, ei sen viereen.

Ps Tutkitko sin roskakoreja kun kirjoitit että roskalaatikkoon yleiseksi kaunistukseksi ??

Äänestä

Parempi kakat kerättynä kuin jalkakäytävillä ja jalankulkijoiden kengissä. Luontohan siinä ei säästy kun jätökset muhivat muovipussissa kaatopaikalla.
Mikä olisi parempi vaihtoehto?

Kakkapusseista maatuvia biopusseja (pakolliseksi materiaaliksi). Enää ei saisi kerätä maatumattoman muovin sisään jätöksiä. Ja pussit sitten kiltisti kannettaisi oman kodin biojäteastiaan? Ei jokaisen katuroskiksen viereen voi asentaa bioroskista.

Milläs välineellä kakat kuuluisi kerätä ja kiikuttaa puun juurelle pois jaloista?

Äänestä
  • "Milläs välineellä kakat kuuluisi kerätä ja kiikuttaa puun juurelle pois jaloista? "

    Eikös olisi helpompaa vaan kakattaa se koira puiden tai pusikoiden luona, eikä jalkakäytävän reunalla? Meidän koira ainakin tottelee sen, että jos kakka meinaa tulla "huonoon paikkaan", koira siirtyy pyynnöstäni kakkaamaan näyttämälleni alueelle. Ja ne jätökset saavat kyllä jäädä sinne pusikon reunaan, tuskin ketään haittaavat.

    Muuten toki kakkapusseiksi biopusseja, eikös melkein kaikki myynnissä olevat kakkapussit niitä maatuvia jo olekin?

    Äänestä

  • Biopusseja noille kakoille jo on, ja itse käytän niitä. Mutta, mutta -kakkahan ei ole biojätettä, vaikka eloperäistä tuotetta onkin. Käsittääkseni koirankakkaa ei saa ilman pussejakaan, saati lapsen kakkaa laittaa biojätteen joukkoon... Siis jos joku nyt esim. intopiukeana alkaisi kaapia kakkaa vaipoista biojätteeseen vietäväksi, niin se olisi väärin! :D Sekajätteeseen ne kakat kuuluu, ja koirakakkapussukan saa nakata mihin tahansa sekajäteroskikseen. Kumpi lienee loppujen lopuksi luonnolle kuormittavampi, se koirankikkare pussissa, vai lapsen kakkavaippa?

    Äänestä

Koiran jätösten paikka on muuten sekajätteastiassa, ei biojäte. Mutta itse teen niin että nakkaan jätöksen metsään, mutta jos ei sitä mahdollisuutta ole, pyöräytän pussiin ja sitten oman asunnon sekajäteastiaan. Toki biohajoava pussi on hyvä, itse käytän ohuita rullassa olevia muovipusseja..

Äänestä

Miksi ihmeessä koirankakka on seka- eikä biojätettä? Kertokaa tyhmälle.

Äänestä
  • En tiedä vastausta

    Äänestä

Tyhmä, jätteenä se on bio, mutta koska se sisältää bakteereja, se suositellaan hävitettäväksi sekajätteissä.

sitä ei voi laittaa tavallisten perunankuorien ym sellaisen sekaan. Mutta lukase tuosta, opi tyhmä =)

http://www.eko-kymppi.fi/index.php?tid=52

Äänestä

No joo, joku valittaa ettei kerätä ja joku toinen, että kerätään!

Äänestä

Avaajalta järki on jo jättänyt, vaikka kovasti yrittää huudella vielä sen perään. :)

Äänestä

Ite ainakin teen niin,että jos vahinko kuitenkin tapahtuu väärään paikkaan,yleensä tekevät pusikkoon,niin silloin sorkin kakat kepillä tms syrjemmälle. Joskus olen löytänyt jonkun ihmistan heittämän roskan esim ranskislaatikon niin sillä kerään kakan ja vien kaksi roskaa samalla roskikseen.

Äänestä

Järkeä saa käyttää tässäkin asiassa. Näin keväällä, ainakin isommissa taajamissa ongelma on ne talven yli pakasteina säilyneet paskat ja sitä saattaa kulkaa olla paljon.
Kyllä pitää talvellakin kerätä, ei ole kiva kun paskaa on niin paljon, ettei koirat pysty edes väistelemään, vaan on tassut paskassa ja taudit leviää. Että järki käteen kaikkina vuoden aikoina. Mutta toki jossain Hevonpersiin takana ei tartte kerätä jos ei siellä muita ole :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katseltavaa kirjoitti:

Kyllä on säälittävää katsella kun aikuiset ihmiset jatkuvasti jaksavat kerätä ne lemmikkiensä peukalonpään kokoiset jätökset siihen pieneen muovipussukkaan ja kiikuttaa ne lähimpään roska-astiaan yleiseksi kaunistukseksi ja kunnallisen jätehuollon rasitteeksi (silloin kun eivät heitä takaisin maahan). Siinä se maailma pelastuu.

Järki hoi, älä jätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu