jos joku tietää tästä jotain voisiko vähän selostaa juonesta yms...?
Serial Experiments Lain
???
2543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kas, joku uskaltautuu kyselemään ehdottomasta animen virstanpylväistä, Lainista. Moista ei olekeen pitkään aikaan sattunut (ei niin että se olisi paha asia vaan pikemminkin päinvastoin).
Lainin juonesta on sinänsä paha kertoa mitään spoilaamatta jotain kun koko sarja keskittyy nimenomaan juonen kutomiseen. Kerrotaan nyt sen verran että sarjan pääosassa on Lain Iwakura nimenen tyttö, joka eräänä päivänä luokkatovereidensa tavoin saa sähkäpostia muutamaa päivää aikaisemmin itsemurhan tehneeltä tytöltä joka kävi samaa koulua. Postissaaan hän väittää että on siirtänyt tietoisuutensa nettiin, ja että vain hänen fyysinen hahmonsa kuoli. Lain, joka on ei koskaan ole ollut erityisen innostunut tietokoneista, päättää sähköpostin rohkaisemana käydä tutkimassa kuolleen tytön jättämiä johtolankoja WIRED nimisessä "kyberavaruudessa". Samalla kun Lain ajautuu aina vain syvemmälle WIRED:iin, koko hänen perheensä ja ystävänsä saavat seurata Lainin vaihettaista luonteen muutosta. Ja samalla kun WIRED:n ja todellisuuden rajat häviävät Lainilta hän joutuu todella tutkimaan kysymystä "kuka hän on?".
Tuo oli aika karkea juonikatsaus minkä mietin kasaan parissa minuutissa. Itse juoni on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, ja se vaatii rutkasti ajattelua ja päättelyä. Juuri monimutkaisuuden takia moni sarja ei tosin ole puoliksikaan yhtä kiehtova kuin SEL.
Uskomattoman hienosti kuvattu anime, joka on kuin David Lynchin ohjaama. No ainakin lopussa asia (joten kuten) selviää. Ehdottomasti parempi, kuin Evan järjetön lopetus.
Suosittelen pelkästään animaatiojälkensä ja BOA:n alkutunnarinkin ansiosta.