Sinulle ystäväni

Sinulle haluan kirjoittaa jonkun sanan näin lauantaipäivän illassa.

Päivä on ollut sateinen, mutta muuten aika on sujunut kevään lämpöä ja kauneutta odotellessa. Huomennahan tuo lämpö meille saapuu.

Kiitos Sinulle ystävä, että olet olemassa! Sinä uskallat sanoa aina mielipiteesi ja olla eri mieltäkin, annat minullekin tuon mahdollisuude. Aina osaat olla ystävällinen ja iloinen ja suuttumyksen tai jopa pienen vihan keskellä olet ihminen.

Minä muistan Sinua usein yksinäisyydessäni, öisin valvoessani, arjen ankeudessa ja myös iloisina hetkinä. Taidat olla aina mielessäni vaikka en sitä aina tule kertoneeksikaan.

Olet tärkeä ihminen paitsi minulle myös koko ihmiskunnalle ja maailmalle. Ilman Sinua ei elämä olisi elämisen arvoista.

Kirjoitin tämän Sinulle kertoakseni kuinka merkittävä olet.

Ellei joku Sinua sanoistani tunne, sanon, että olet IHMINEN suurella Iillä.

Ilmoittaudun minäkin ystäväksesi, ikään kuin vastavuoroisesti

Ruuneperi
41544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Eipä ole pahitteeksi kauniitkaan sanat

Äänestä

On niiiiiin helppoa olla Virtuaali Ystävä.
Älyttömän helppoa, vaivatonta.
Sitä kun voi lähestyä silloin kun itseä huvittaa,
sen voi jättää milloin tahansa.

Siitä voi tehdä ihan oman mielensä mukaisen.
Sen voi hylätä silloin
kun se on poikkiteloin,
sen voi haukkua ja kutistaa,
jos se luulee olevansa Joku Tärkeä,
minua isompi ja viisaampi.

Se pysyy sopivan kaukana,
mutta on aina aina käytettävissäni.
Sitä ei tarvitse ottaa tosissaan,
sillä sehän on mielikuvituskaveri,
eideettinen kuva,
joka lapsille
tietyssä kehitysvaiheessaan
sallitaan.

Ymmärrätköhän minua nyt,
Ystäväni Virtuaali.
Jos et, ei se haittaa,
vitsi vitsi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Selvennykseksi: Minä en ole Virtuaali vaan Ruuneperi. En myöskään tunne ketään Virtuaalia.

    Sanot ystävyyttä helpoksi, tällaista virtuaaliystävyyttäkin. Tällaisen ystävyyden säilyminen se vaativaa onkin.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Selvennykseksi: Minä en ole Virtuaali vaan Ruuneperi. En myöskään tunne ketään Virtuaalia.

    Sanot ystävyyttä helpoksi, tällaista virtuaaliystävyyttäkin. Tällaisen ystävyyden säilyminen se vaativaa onkin.

    Selvennyksesi: Ei sinua Virtuaaliksi ole sanottu. Ei aina ole kyse sinusta, vaikka sinun ketjuun kirjoitetaankin. Runo mielestäni liikkuu yleisellä tasolla.

    Vaativaa? Sinulle siis vaativaa? Ehkä ihan taakkana sinulle? Osanottoni.

    Äänestä

Miten kaunis kirje luettavaksi näin illansuussa. Miten toivoisikaan saada olla ystävä josta kerrot. Edes pienenä osana. Samalla tavoin koen, jos en näe mukanaoloasi palstalla, niin tuntuu se tyhjältä.

Voi kuinka toivonkaan, että jäisi kaikki epäsopuisat ajatukset ihmisten mielistä, ja löytyvän ymmärrystä toisilleen.
Minusta kun olet vain halunnut pitää yllä jonkinlaista tasoa kirjoittelussa, en minä ole kokenut pomotteluna sitä ankaruuttakin, jolla joskus suhtaudut.
Onnellista on lukea noin kauniita ajatuksia! Ole taas mukanamme Ruuneperi rakas, onhan meitä monia ystäviäsi täällä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä sinä olet ollut tärkeä kirjoittaja monien muiden tavoin. Olet aina uskaltanut olla ystäväni, lukuisista ilkeilyistä huolimatta.

    Käymme yhdessä ain palstallakin rinnakkain,
    vaikka hankaa oiskin niin silti aina vain

    Äänestä

Virtuaalituttavia on muutama, ei yhtään ystävää. En voi ystävystyä täällä henkilöön, nimimerkkiin, joka on vain minun mielikuvitukseni tuote lukemistani sanoista.
Sanoista, joita ehkä luodaan, kuin kirjailija manipuloiden halutessaan tarinaansa.

Ystävällisyyttä olen saanut kokea, ja olen omin omaamieni edellytyksin sitä samaa yrittänyt antaakin.

Olen kokenut, mitä on samalla nicillä keskustella tutun nicin kanssa, josta jo on oma mielikuva. Joskus vain on helpompaa viestitellä asiansa, ilman sen enempää tarvetta ystävystymiseen. Joskus ei vain edes jaksa.

Minulle riittää pieni ihminen ja hänen pienet sanansa, silloin tunnen olevani samalla tasolla, tunnenpa itseni ihan kotikutoiseksi.

Aloittajalle hyvin ajatuksin hyvistä aloituksista!
Täällä on ulkona Joulumaisema.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kukin tavallaan omine ajatuksineen. Muiksihan emme voi muuttua, olkaamme siis itsejämme. Mistähän tuonkin ajatusrakennelman mieleeni kopsasin?

    Nikkien merkitystä on käsitelty aivan liikaakin. Nikittömän kirjoittajan takana on minusta kuin tyhjyys. Vakinikillä jo ikäänkuin vakavuutta, luotettavauutta. Rekisteröidyää on jo takanaan ikäänkuin "lihaa ja verta", sellaista, jota moni kaipaa.

    Rekisteröityjiä syytetään eirtyisen paljon muulla kuin rekisteröidyllä kirjoittamisesta. Olemmehan kuitenkin vain ihmisiä, jotka emme ihan kaikkea yksityisyydestämme kerro.

    Eletäänhän ihmisiksi!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Kukin tavallaan omine ajatuksineen. Muiksihan emme voi muuttua, olkaamme siis itsejämme. Mistähän tuonkin ajatusrakennelman mieleeni kopsasin?

    Nikkien merkitystä on käsitelty aivan liikaakin. Nikittömän kirjoittajan takana on minusta kuin tyhjyys. Vakinikillä jo ikäänkuin vakavuutta, luotettavauutta. Rekisteröidyää on jo takanaan ikäänkuin "lihaa ja verta", sellaista, jota moni kaipaa.

    Rekisteröityjiä syytetään eirtyisen paljon muulla kuin rekisteröidyllä kirjoittamisesta. Olemmehan kuitenkin vain ihmisiä, jotka emme ihan kaikkea yksityisyydestämme kerro.

    Eletäänhän ihmisiksi!

    Nicillinen/nicitön, kaksi ylläpidon antamaa vaihtoehtoa.
    Kumpikaan ei anna eikä ota, asiattomuutta/asiallisuutta automaattisesti.

    Ihmisyys ennen kaikkea, kunnioitus itseä ja muita kohtaan. Se ei ota, vaan antaa, saajalle hyvän mielen, antajalle itsetunnon.
    Nyt pikkuiselle happihengittelylle, illan jatkoa!

    Äänestä

  • Aloittaja

    vain.minä kirjoitti:

    Nicillinen/nicitön, kaksi ylläpidon antamaa vaihtoehtoa.
    Kumpikaan ei anna eikä ota, asiattomuutta/asiallisuutta automaattisesti.

    Ihmisyys ennen kaikkea, kunnioitus itseä ja muita kohtaan. Se ei ota, vaan antaa, saajalle hyvän mielen, antajalle itsetunnon.
    Nyt pikkuiselle happihengittelylle, illan jatkoa!

    Aivan oikein! Minulle on kuitenkin syntynyt voimakas tunne siitä, että nikittömyyteen useimmiten paetaan sanomaan sellaista, jota omana itsenään ei sanoisi.

    Yritetään kumminkin päästä hyvään ja asialliseen kirjoitteluun - ystävinä

    Äänestä

Kadehdin kaipuutani. Se saa olla luonasi päivin ja öin - aina.

Äänestä

Jokaisen kirjoituksen takana on ihminen, ajatuksineen tekoineen ja toiveineen, odottaen jotain vastausta tai myötämielisyyttä osakseen tälläkin sivulla.
Kuinka moni onkaan yksin tai vaikka puolison kanssa, sitä vain tuntee olevansa seuran tarpeessa ja kirjoittaa antaa ajatustensa tulla toisten luettavaksi.
Täällä kirjoittaessa on kuitenkin muistettava että se illusio jota kauniiksi kutsutaan särkyy joskus palasiksi ja rumasti ettei tavalisuudesta tai edes arjesta ole kysymys, joillekin se on näköjään elämän tehtävä.
Noihin ilkeyksiin ei totu, mutta ne voi sivuuttaa, olen opetellut lukutekniikan onneksi se on toiminut.
Toivotan kauniita ja virkistäviä unia, toivon että huominen on taas se hyvä päivä meille kaikille.
Varomme rikkomasta omaa mielenrauhaa,

Äänestä

Näin yötä kohti matkatessa on mukava lukea leppoisia, ystävällismielisiä viestejä. Kauniisti Ruuneperi ketjunsa aloitti. Oikein mukava, että sinulla riittää sitkeyttä huolimatta noista sivistymättömistä heitoista, mitä noihin ketjuihin ilmestyy. En usko, että meidän ikäluokkamme ihmiset syyllistyvät noin halpamaisiin juttuihin.

Samoin kuin Kukkahame, olen opetellut ohittelemaan kaikki ikävyydet, mitkä mielen pahoittaa, sillä kyllähän ne satuttavat meitä kaikkia. Kaikkinainen ruma kielenkäyttö suorastaan saastuttaa ilmapiirin ja lukijan mielen.

Jatkakaamme rauhaisaa kirjoittelua välittämättä asiattomista heitoista.
Hyvää Yötä!

Äänestä
  • P.S.

    Jäin vain miettimään, että mitähän nuo ynnäämiset vaikuttavat noihin roskaposteihin? Ei ne ainakaan estä niitä, joten melko lapselliselta tuntuu tuota ynnäämistä harrastaa.

    Äänestä

Aloittaja

Kiitos tytöt! Siinä te kirjoittelitte, te kaksi "minun kanalaumastani".

Varmaan koko palsta ihmettelee käytöstäni ja kirjoitusintoani. Kuten tiedätte, kirjoitan mielelläni mielikuvituksestakin, tai ainakin pyrin kirjoittamaan. Kyllä varmaan muistatte seikkailuni Römpsänperällä ym.

Kovin oli hempeämielinen tuo "kirjeeni", ikäänkuin rakstamalleni naiselle. Eipä silti, olen noita rakkauskirjeitä muutaman kirjoittanut ja niihin kyllä löytyy ylisanojakin, minultakin, vähäsanaiselta. Hempeimmät hetket ohitettuani ja vastakaiun puututtua olen kyllä pyytänyt kirjeitteni hävittämistä. Mitäs vielä! säästää ovat uhanneet kuin aarteina - molemmat.

Äänestä
  • Huh ja hah, happea täynnä.
    Ennen kuin silmäni haaveuniin suljen.

    Anteeksi, kun häiritsin kirjoituksiasi. En uusi sitä! ♥
    Nyt puhtaisiin petivaatteisiin, uniin ihaniin!

    Kanalauma? :)) Kukahan siinä haluaa kotkottaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    vain.minä kirjoitti:

    Huh ja hah, happea täynnä.
    Ennen kuin silmäni haaveuniin suljen.

    Anteeksi, kun häiritsin kirjoituksiasi. En uusi sitä! ♥
    Nyt puhtaisiin petivaatteisiin, uniin ihaniin!

    Kanalauma? :)) Kukahan siinä haluaa kotkottaa?

    Missä kohtaa häiritsit? Naispuoliset henkilöt, joiden seurassa täälläkin viihdyn, paremmin kuin miespuolisten seurassa, kirjoitustaitokin on kauniimpaa "kanoillani"

    Minä en tuota kana-nimitystä ole keksinyt vaan palstan ruuneperi-vihaajat, jotka haukkuvat ystävänikin.

    On teillä kärsittävää!

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_6403 kirjoitti:

    Missä kohtaa häiritsit? Naispuoliset henkilöt, joiden seurassa täälläkin viihdyn, paremmin kuin miespuolisten seurassa, kirjoitustaitokin on kauniimpaa "kanoillani"

    Minä en tuota kana-nimitystä ole keksinyt vaan palstan ruuneperi-vihaajat, jotka haukkuvat ystävänikin.

    On teillä kärsittävää!

    Anteeksi!!! "Kanat ovat taidokkaampia ja muutenkin parempia kirjoittajia kuin miehet.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Anteeksi!!! "Kanat ovat taidokkaampia ja muutenkin parempia kirjoittajia kuin miehet.

    Ruuneperi, ei mitkään anteeksi riitä naisia kanoiksi nimittelyssä, se on euro rahaa ja tosi tunnelma valssi Raisiossa niin lähekkäin......eihän sitä tiedä missä tapaaminen tapahtuu. Onko sinulla muuten kiiltonahkakengät käytössä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lorena* kirjoitti:

    Ruuneperi, ei mitkään anteeksi riitä naisia kanoiksi nimittelyssä, se on euro rahaa ja tosi tunnelma valssi Raisiossa niin lähekkäin......eihän sitä tiedä missä tapaaminen tapahtuu. Onko sinulla muuten kiiltonahkakengät käytössä?

    Totta kai! Tämä siis vastauksena kiilyonahkakengistä. Anteeksi myohäinen vastaus!

    Äänestä

Mehän emme kärsi, ohitamme tuonkaltaiset luokittelut. Osaamme kyllä valikoida ne, joiden teksti on rehellisyydessään arvokasta. Emme nyt silti " lankea " ihan mihin vaan, mutta sellainen miehisyys, joka arvostaa naisiakin on aina hyväksyttävää !

Äänestä

Taas olen lukenut mitä muut ovat kirjoittaneet .
Ja me kanathan ollaan etupäässä täälläkin äänessä niinkun luonteellemme sopiikin Kaakattaa,että huomattaisiin minutkin .

Eikös isotkin sana-sepot ja sana-liisat ole aina aikojen alusta käyttäneet "nimimerkkiä" mönet valtiomiehetkin ,nimiä mainitsematta.
Mutta jos tarkoittaa kohdentaa sanansa jollekkulle määrätylle henkilölle ,on kivampi aina käyttää nimimerkin sijasta Rekattua nimimerkkiä.

Rakkauskirjeitä ei täällä kyllä ole tullut ,vaikka puhelin on kyllä joskus pirahtanut ja olen saanut puhua ihan livenäkin jonkunkanssa

. Aikojen alussa jopa kohtasinkin erään ,joka nyt onkin onnellisessa aviossa , miehillä on tarve hakea vaki kumppania --mikä onkin oikein . Niin sitä nuoempana itsekkin ajattelin ,että jos vielä-

Äänestä

Pitkästä aikaa ketju jossa pysytään asiassa alusta loppuun, mielipiteitä on mielenkiintoista kirjoittaa, ja myös lukea tämä ketju on hyvä esimerkki siitä.

Minusta on sama kirjoittaako joku samalla nimimerkillä aina vai vaihtaako vain salaisuuksien säilymisen kannalta, eri asia on se mihin täälläkin on kiinnitetty jatkuvasti huomiota, tahallinen häirintä.

No miten on ruuneperi oletko saanut asiasi näillä vastauksilla selitettyä?

Kaunista päivää ja reipastusta ulkoiluun...!

Äänestä
Aloittaja

Ainahan asiallisessa keskustelussa jotain selviää! Parasta kuitenkin on, että edes yksi ketju saa olla ainakin hetken rauhassa.

Ihan mielipiteiden vaihtoa käytiin mielipiteiden vaihtoa käytiin nikeistä, joka ehkä hiukan raotti vallassa olevia käsityksiä aiheesta.

Minulla kun on noita erilaisia pohdintoja, niitä aion jatkaa vielä ainakin jonkin aikaa.

Kiitän asiallisesta osallistumisesta ja toivotan kevätpäivien kimallusta päivällenne!

Äänestä
  • Ajatustenvaihtoa harrastan, mutten ajatusten vaihtoa.
    Omani pidän itselläni.

    Nicci-keskustelu on tyhjänpäiväistä.
    Ylläpito kahlitsee käytäntömme.
    Itse asetamme omat sanamme, puskasta, tai nicillä.

    Vain nicillisillä on kaksi vaihtoehtoa.

    Pohdintaa ja puhdintaa kaikki harrastamme.

    Äänestä

  • mie mie mie

    Äänestä

Otan toivotuksestasi kiinni ja kerron että kimalluksessa olin noin pari tuntia.
Aurinko porotti poutapilvien seasta aivan kiitettävästi, rannat olivat sulia n 5 m verran, puhdas lumi ja jää vahvistivaat auringon kilon voimakkuutta, tuntuu otsassa kuumotusta!
Kävin paljasvarpain seisomassa hetken vedessä ja hitto olihan kylmää, kyllä verenkierto sai vauhtia, vieläkin mukava kihelmöinti vaikka jo muutamia kymmeniä minuutteja on aikaa.
Olin varustautunut kastelemaan jalkani, oli oikein pyyhe mukana.
Kevätpäivän harmittomia hetkiä kaikille.

Äänestä

Tämä päivä on lempeän kaunis
paistaa aurinko hymyillen.
kunpa koskaan tää valkea aika
ei haihtuisi pimeten.
nyt sinulle kaihoisat mietteet
mä keräilen kimppuhun
ja kauneimmat mieleni haaveet
luokses lämmöllä lähetän.

tuolla jossain sinä olet elämää omaasi eläen.
vaan missä kuljet missä on määränpääsi.
elätkö odottaen , vai joko olet luovuttanut.
onko polkusi suora ja mutkaton
vai kulkeeko kiertoteitä yli kivien ja kumpareiden.

minäkin kuljen, odottaen haaveillen etsien ,
mutta aina kompastellen.
missä lienee suora tie, missä risteyskohta,
yhtyvätkö suorat ja mutkaiset tiet koskaan
onko risteystä missään.
ja jos sellainen olisi, niin osaisinko valita suoran tien.
tietäisinkö , mikä on minun tieni, missä olisi portti,
joka aukenisi minun avaimillani.

ovatko porttien saranat jo vanhuuttaan ruostuneet,
vai kitisevätkö omaa raihnaisuuttaan.
olisiko kenties joku porttejamme huoltanut
vai saisimmeko jäädä porttien ulkopuolelle
ruostuneiden saranoiden kitistessä
ja löytymättömän avaimen kätköissään
nauraessa pilkka nauruaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    En ihan saanut selvää ajatuksistasi, naapurin tyttö. Mitä sinut voi löytää jos niin haluan?

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    En ihan saanut selvää ajatuksistasi, naapurin tyttö. Mitä sinut voi löytää jos niin haluan?

    Ei minua enää kannata etsiä
    se aika on hurahtanut ohi
    Mutta--------
    Saavun luoksesi laulaen
    mukana soljuvain virtojen
    kilossa säteiden auringon
    ja hellyyttä muassa on..
    vesipuroissa tunteiden
    vain mielikuvitelmien
    luoksesi lennän liitäen
    mukana haaveiden siipien

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    En ihan saanut selvää ajatuksistasi, naapurin tyttö. Mitä sinut voi löytää jos niin haluan?

    raukena painan pääni nyt tyynylle
    silkinhohotoisessa yöpaidassani
    ruusuntuoksuisessa kylvyssä
    ojentelin sua kutsuen jalkojani
    käsiäni luokses kurkottelin
    nautin lasin kypsää viiniä
    toivoen että saisin jakaa
    sen nautinnon kanssasi
    ja nautinnot kruunaisi
    yhteinen hurmio

    Äänestä

  • Aloittaja

    unessa sinun kirjoitti:

    raukena painan pääni nyt tyynylle
    silkinhohotoisessa yöpaidassani
    ruusuntuoksuisessa kylvyssä
    ojentelin sua kutsuen jalkojani
    käsiäni luokses kurkottelin
    nautin lasin kypsää viiniä
    toivoen että saisin jakaa
    sen nautinnon kanssasi
    ja nautinnot kruunaisi
    yhteinen hurmio

    Ruvetaan vaan kaikkeen ja heti!

    Äänestä

Ehdimpä vielä mukaan,tähän mainioon ketjuun.Olen lukenut silloin tällöin lukenut
ja kaivannut RUUNE sinua,mihin kadonnut meidä, joidenkin suosittu ja välillä kiusattu Ystävämme. Völillä meillä kaikilla on vaikeuksia,mutta kyllä me voiton puolelle aina kipuamme. Kyllähän Kanat ja Kukot aina kevät hekumoissaan olemme . Kiitos ystävät,,,mukavasta ja rimukkaasta huulen heitosta. Kauniita unia.

Äänestä

Istuskelin tuolla meidän oleskelupihalla keinussa ja katselin sepelkyyhkysten kuherteluja vai oliko tuo vielä parinvalinta vaiheessa. Puusta puuhun ja oksilta oksille lenteli kahdeksan sepelkyyhkyä. Jonkinmoinen jahtaaminen oli kyseessä ja kujertelu.
Tätäkö se on nyt ilmassa täällä palstallakin, se on kevät se kun saa vanhankin sydämen rinnassa sytkyttämään. Runoratsutkin on siivilleen saatu, voi kun somaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvä jos viestini edes vähän jotakuta kosketti tai jopa ilahdutti. kuuluthan sinakin noihin useihin ystävii, jota olen palstalla tavannut.

    Toivottavasti ei kukaan nyt pahastu tästä henkilökohtaisuudesta. Kaikki te luetellut, kuulutte näihin ystäviin.

    Äänestä

No, eräs parhaista aloituksista Ruuneperiltä joka tapauksessa!

Äänestä

Kiitos Ruune

Äänestä

Kyllä Runella runosuoni vielä sykkii ihan kauniisti,samoin kuin
tässä monella vastausrunoilijallakin! Onko tää kuhertelua?

Äänestä

Hauskaa, - 'naisten päivänä', kun kolme miestä lauloi meille tytöille serenadin, ja sitten vielä yksi miehistä halusi laulaa: "Sua vain yli kaiken mä rakastan..."
niin koko ajan kaikki me toivoimme, että hän olisi katsonut vain minua silmiin!

:)

Äänestä

Kyllähän nyt saa moni joka luulee, ettei Suomalainen MIES osaa olla romanttinenkin ,kun sillepäälle rupee

Äänestä
  • Anteeksi väärät tiedot. Poistoa on pyydetty.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Sinulle haluan kirjoittaa jonkun sanan näin lauantaipäivän illassa.

Päivä on ollut sateinen, mutta muuten aika on sujunut kevään lämpöä ja kauneutta odotellessa. Huomennahan tuo lämpö meille saapuu.

Kiitos Sinulle ystävä, että olet olemassa! Sinä uskallat sanoa aina mielipiteesi ja olla eri mieltäkin, annat minullekin tuon mahdollisuude. Aina osaat olla ystävällinen ja iloinen ja suuttumyksen tai jopa pienen vihan keskellä olet ihminen.

Minä muistan Sinua usein yksinäisyydessäni, öisin valvoessani, arjen ankeudessa ja myös iloisina hetkinä. Taidat olla aina mielessäni vaikka en sitä aina tule kertoneeksikaan.

Olet tärkeä ihminen paitsi minulle myös koko ihmiskunnalle ja maailmalle. Ilman Sinua ei elämä olisi elämisen arvoista.

Kirjoitin tämän Sinulle kertoakseni kuinka merkittävä olet.

Ellei joku Sinua sanoistani tunne, sanon, että olet IHMINEN suurella Iillä.

Ilmoittaudun minäkin ystäväksesi, ikään kuin vastavuoroisesti

Ruuneperi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu