iik...

Luepa tuo mun kommentti tuohon edelliseen juttuun, siitä vois ehkä olla sullekin jotain apua. Mut en tiiä sit... Unohda ainakin se ulkonäkö, ei sillä oo mitään väliä, jos sä muuten tykkäät siitä jätkästä!

Niin ja tuo tupakan poltto... Sun on vaan ite päätettävä, että siedätkö sä sitä vai et. Mutta älä ainakaan nyt ite ala polttamaan sen jätkän takia tai muutenkaan!

Mä olin ite ihastunu pitkään sellaseen jätkään, joka poltti. Se polttaminen olikin ainoo asia, josta mä en siinä jätkässä pitäny. Mä taas ite en oo koskaan edes maistanu. Pitkään mä mietiskelin sitä asiaa, et ärsyttääkö se polttaminen mua niin paljon, että mä en sen takia vois välittää siitä jätkästä täysillä. Sitten mä kuitenkin vaan päätin, että antaa sen polttaa, sen terveyshän se on. Toisaalta mä oon tosi huolissani siitä jätkästä, ja haluaisin saada sen lopettamaan. Mutta mä päätin, että jos meistä joskus tulis jotain, niin mun ois vaan pakko kestää sitä. Enhän mä sitä vois väkisinkään pakottaa lopettamaan polttamista, mutta voisin ainakin vihjailla etten mä tykkää siitä että se polttaa. Ja yrittäisin ainakin auttaa sitä lopettamaan. Mä tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että se on ihan sen oma asia jos se polttaa. Joten se asia on kai vaan susta kiinni, että hyväksytkö sä sen polttamisen vai et... Siis jos sä tuota sillä tarkoitit kun mainitsit, että se jätkä polttaa.

Tsemppiä! =)

On hyvin tavallista, että riparilla ihastuu isoseen tai vaikka pikkuseen tai ylipäätään. Ollaanhan siellä 24/7 yhdessä, syödään, nukutaan, leikitään, jutellaan ja puhutaan tuntellisia. Itse seurustelin oman riparin jälkeen ja nyt isosena ollessani ihastuin isoskaveriini.

Mieti, millainen poika on ihmisenä. Haluaisitko seurstella hänen kanssaan? Olisiko hän ihminen, joka huolehtisi sinusta, pystyisit jutella hänen kanssaan, viihtyisit hänen kanssaan? Häiritseekö hänen tekemisissään tai luonteessaan jokin? Mieti noita. Jos asiat ovat kohdallaan pojassa, niin tartu kiinni. Asioilla on tapana järjestyä. Jos ei heti, niin ehkä sitten hamassa tulevaisuudessa. Oma isoseni lähetti mulle tunnustavaa viestiä vasta puolen vuoden jälkeen leiristä, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen.

Mulla kävi samoin, mutta mä vaan ihastuin erääseen riparilaiseen. Hän on ekanakin hyvän näköinen, ainakin mun mielestä, ja hän on tosi kiva, ainakin silloin kun sen kavereita ei oo näkyvillä. Olin aikaisemmin katsonut sitä vähän "sillä silmällä", mutta leirillä todellakin ihastuin hänen.
Sain melkein koko ajan olla hänen kanssaan. Olimme samassa ryhmässä, istuin hänen vieressään ja takanaan, olimme samassa joukkueessa leikeissä ja kaikkea. Enkä itse vaikuttanut näihin asioihin. Kait se oli kohtaloa, joka ei johtanut(tai ei vielä) mihinkään.
Yritin katsoa häntä silmiin, mutta hän harvoin katsoi minuun ja silloin kun teki niin, en viitsinyt katsoa häntä suoraan silmiin. Iltaohjelmissa ja -hartauksissa yritin katsoa häntä, mutta ei hän kai huomannut sitä.
Hän on suosittu ja minä taas, no en kuuluu suosituimpiin, sanotaan vaikka niin. Ja olen myös melko hiljainen ja lihava. Hän tuskin tämän takia huomaa minua.
Olimme uimassa yksi päivä ja olin odottamassa suihkuun pääsyä, uikkarit päällä, pyyhe ympärillä, nojaten peiliä vastapäätä olevaa seinää vasten. Hän pyöri siinä edestakaisin odottaen kaveriaan pois suihkusta. Siirsin katseeni pois ja kun katsoin taas peiliin, huomasin hänen katsovan minua peilin kautta, mutta heti hän siirsi katseensa.
Tämä tuskin tarkoittaa mitään, mutta nostan aina halon kauhean pienestä asiasta. Haluasisin jutella hänelle(hän asuu tosi lähellä) mutta en tiedä viitsinkö.
Meillä on konfirmaatio huomenna, sunnuntaina. Tämä on viimeinen päivä, jonka vietämme jotenkin yhdessä rippikoulun nimissä.
Rippikoulu oli tosi kiva, en jättäisi sitä vääliin millään. Vaikka en oppinutkaan varsinaisesti siellä paljoa mitään uutta, se oli tosi kivaa. Ripari ei ole pelkkää opiskelua, siihen kuuluu paljon hauskanpitoakin. Menisin vaikka heti uudelleen sinne. Eniten ikävä tuli kaikkia niitä ihmisiä, varsinkin häntä tiettyä...