Kaistale elämää
rumuuden ja
kauneuden puristuksessa,
sellainen
ajansirpale itseään
tehokkuuden ja
joutilaisuuden supistuksessa
maailmaan heitetty
ihminen halajaa
aina nautintoa,
joka alkaa
himon leikeillä ja
loppuu taisteluun
elämästä,
selviytymisestä
mutta viisas
ihminen välttelee
kaikkea toimintaa,
johon liittyy uhrauksia
sanoja jotka eivät
ole pelkästään
kahden kauppa vaan
kajahtavat moninkertaiseksi
voimistuneena,
loputtomina kaikuina
suusta
suuhun
muistuttaen aistillista
kieltä, joka
niin helposti tunkeutuu
hyväntahtoiseen ihmiseen
kertoo sanoja,
jotka sairastuttavat ja
tartuttavat koko
mielen moraalittomuuteen
yllätetyllä mielellä
on aina kaksi
vaihtoehtoa,
kieltäytyä tai
joutua huonoon valoon
vain ujot
pelkäävät pimeyttä,
pitkiä puhumattomia
taukoja ja
suoltavat naurettavuuksia
Helpompaa on
mennä kuutamoon
ja pyytää kuun
hohtaessa
naiselta suudelmaa
Kieltäytyminen olisi
itserakkauden pelkoa,
mutta antautuminen
kutistaa ylpeyden
oikeisiin mittoihin ja
tämän huomatessamme
päätämme aina
heti nostaa siitä
pyydettävää hintaa
tehdä siitä
haluttavaa,
luoda siihen
jännite ja epätietoisuus
johon on keksittävä
tekosyy,
ja kätkeytyvät
lauseet
peittäen tunteiden
mielettömyyden ja
suoran välittömyyden
piilottaen hullun
rakkauden avaimet ja
tuoden halun sokeuden
keinotekoisessa muodossaan
itsensä unohtamisen
tässä mielettömyyden
tilassa, jossa kaikki
on kaukaa masinoitua
täyteläinen ja kuuma
uuma takertuu
sieluni syvimmille
tasoille ja
liian kiihkeät
ajatukset syövyttävät
helläkätisyyden
voimakkaat aistien
purkaukset tuottavat
valtavasti valtaa
ja syvää vapautta,
mutta kunniaa
se ei pysty palauttamaan
Kunniaa, joka
muistutti kyyhkystä,
joka ei muni
kahta kertaa
samaan pesään,
ja tekee
kaikesta levottomampaa,
mutta häpeällistä
Tällöin identiteetin
loppurievuilla olisi
ollut kaipuu nimettömään
mutta ei,
valta
kiehtoo naisia,
he tekevät
kaikkensa saadakseen
otteen ulos
elämänsä ahtaista
puitteista
nähdäkseen minuutensa
lentävän halki taivaita
Tavallisen elämän
vaatimattomuudesta
ei ollut tietoakaan,
kun sielu parkani
kärvisteli naisen,
rakkauden ja sen
intohimon ympärillä,
joka lahjaksi tarkoitetaan,
rakastamisen vaikeus
minä ja minun
oikkuni,
mielen pienuuteni,
älykkyyteni,
rehellisyyteni
paskat minä niistä,
jos joku vaan sanoo
minä rakastan,
sinua vain sinua
ja en siksi,
että elämässä yleensä
maksetaan kaikesta
vaan siksi, että
olen valittu,
ei hyödytön
ei alistunut
ei pakotettu
ja valintaan eivät
vaikuta
ulkonäkö,
kasvojen kauneus,
nenä,
perse
siksi
että liikuttunut hiljaisuus
ohittaa koko
fucked up mielialan ja
ääni on kaunis,
se puhuttelee,
kiihoittaa,
kapinoi ja
haluaa panna
kunnolla hulinaksi
ihmisen mittainen ihminen,
ei satua
ei läpinäkyvää
meluisa risteys,
jossa rakkaudet
törmäävät tai
tunneli jossa
sydämet uiskentelevat
mystisessä hulluudessa
joita suut
tyrkyttävät suihin
supattelemalla
intohimon ja
lupauksien aalloista
kyvyttömyyden purkaus
olla kuningas ja kuningatar
sinä ja minä
jotain tippuu, jotain tarttuu
hyvä bore, paha tsumba taivaaseen
http://www.youtube.com/watch?v=TOaC3zQjFSw
Hyvä Bore
15
149
Vastaukset
The wounded soldier.
Vaikeissa tilanteissa niin usein hukkaa sen oman johtotähtensä, kunnian ja oman arvon. Sä oot siinä onnistunut. Kun selvität tuon vaikean vaiheen ja tulet putken toiseen päähän ulos, voit olla ylpeä itsestäsi, mihin tahansa tuo putki johtaakin.
Jos ihminen tekee parastaan, asiat ei voi mennä väärin. And the rest will follow.. Ei kukaan ole hyödytön. Ja luulen että olet valittu jo monta kertaa. Ehkä vähän liiankin monta jos multa kysytään ;D
Tuosta sun alusta tuli mieleen
http://www.youtube.com/watch?v=tzJk9Wt3UNk
Ja pelkäksi piristykseksi, rumpali sai tästä erityismaininnan :) ja coveri on muutenkin hieno.
http://www.youtube.com/watch?v=r4WsV1GHQV0
Mä en ruttaa sua, vaikka tekee mieli. En sais käsiäni irti. Eikä se ole nyt sitä mitä tarvitset.- Savuna saavun
Tämä oli kyllä taas periaatteessa fiktiota, vaikkakin kaikki heijastuu aina kaikkeen ja en tiedä mikä on todellista totta ja mikä tarua näissä kertomuksissa, mutta näin sen nyt kirjoitin tällä kertaa. Koska halusin sen näin kirjoittaa, tietämättä tarkoitaako se itseasiassa mitään tai ei. Ihmisen vaistot ja suunnat saa niin helposti sekaisin. Ei tarvita kuin pienen pieni impulssi tai ärsyke ja lumipallo efekti voi saada alkunsa tai hautautua. Samaa mieltä sun kanssa tosta parhaansa tekemisestä...
Vaikka mulla on huonoja päiviä ja välillä pinessä mittakaavassa vaikka roskien asento pöydällä saan näkemään "punaista" niin silti olen tyytyväinen elämääni. Minua on siunattu monella hyvällä asialla tässä elämässä, joista en voi olla muuta kuin kiitollinen.Ja sitä kiitollisuudesta kumpuavaa positiivista mieltä haluan jakaa myös kaikille muille kanssamatkustajille.Mä tovoisin syömeistäni, että vielä joskus tulisi joku, joka ajattelisi asioista toisella tavalla, mitä valtavirta näyttää ajattelevan ja veisi asioita maailmanlaajuisesti kestävämmälle pohjalle. Aika-ajoin mun sydän itkee tätä voimattomuutta ja suuren osan ajasta on vaiti ja nauttii elämästä sellaisena kuin sen näkee ja pystyy vaikuttamaan. Silti....
http://www.youtube.com/watch?v=H1yhsAOQZ_4&feature=related
Kiitos sinulle miss fire lämpimästä kommentistasi.
ps niin sillä jäbällä oli Rolandin sähkörummut, joista se saundi...Mulla on itellä myös akustisten lisäksi YAMAHAN DTX:t (silicone headit) ja olen ollut niihin oikein tyytyväinen...miehilläkin voi olla siliconia oikeassa paikassa juusee ;) Savuna saavun kirjoitti:
Tämä oli kyllä taas periaatteessa fiktiota, vaikkakin kaikki heijastuu aina kaikkeen ja en tiedä mikä on todellista totta ja mikä tarua näissä kertomuksissa, mutta näin sen nyt kirjoitin tällä kertaa. Koska halusin sen näin kirjoittaa, tietämättä tarkoitaako se itseasiassa mitään tai ei. Ihmisen vaistot ja suunnat saa niin helposti sekaisin. Ei tarvita kuin pienen pieni impulssi tai ärsyke ja lumipallo efekti voi saada alkunsa tai hautautua. Samaa mieltä sun kanssa tosta parhaansa tekemisestä...
Vaikka mulla on huonoja päiviä ja välillä pinessä mittakaavassa vaikka roskien asento pöydällä saan näkemään "punaista" niin silti olen tyytyväinen elämääni. Minua on siunattu monella hyvällä asialla tässä elämässä, joista en voi olla muuta kuin kiitollinen.Ja sitä kiitollisuudesta kumpuavaa positiivista mieltä haluan jakaa myös kaikille muille kanssamatkustajille.Mä tovoisin syömeistäni, että vielä joskus tulisi joku, joka ajattelisi asioista toisella tavalla, mitä valtavirta näyttää ajattelevan ja veisi asioita maailmanlaajuisesti kestävämmälle pohjalle. Aika-ajoin mun sydän itkee tätä voimattomuutta ja suuren osan ajasta on vaiti ja nauttii elämästä sellaisena kuin sen näkee ja pystyy vaikuttamaan. Silti....
http://www.youtube.com/watch?v=H1yhsAOQZ_4&feature=related
Kiitos sinulle miss fire lämpimästä kommentistasi.
ps niin sillä jäbällä oli Rolandin sähkörummut, joista se saundi...Mulla on itellä myös akustisten lisäksi YAMAHAN DTX:t (silicone headit) ja olen ollut niihin oikein tyytyväinen...miehilläkin voi olla siliconia oikeassa paikassa juusee ;)Ai noinko huijataan kuuliljaa :)) Kävin kirpparilla ostamassa vauvanvaatteita tänään, siellä makkarakojulla kuulutettiin kovalla äänellä että LUOMUMAKKARAA! Ei ollut siellä sentään silikoonia :))
Se on ihan totta, että nopeasti saa väärän kuvan josta tulee se vallitseva. Ja se vaatii oikeiden asioiden toistoa jotta kuva tulisi taas oikeaksi. Siinä onkin tasapainottelua, kun ei kaikkia asioida voida toistaa tai ne menettää arvonsa. Ja vaakakupin toisella puolella odottaa nöyryytys ja muistot edellisistä nöyryytyksistä. Järki huutaa että kaksosveljet Toivo ja Usko ovat lusmuja :))) Sydäntä en voi kuulla enää, se sykkii jonkun toisen takin sisällä.
I'm a mess. Mitä olen kuvitellut ja mitä on totta. Mun täytyy käydä nollaamassa tilannetta välillä. Vaikka ajattelin että tällä kertaa en juokse karkuun, selvitän sotkuni, mutta se tuntuu olevan liian iso urakka.
Havana Blackiä kuunnellut viime aikoiona
http://www.youtube.com/watch?v=kMooVgSNBB8&feature=related
Mutta vielä... Siihen maailman tilanteeseen, se ei ole minusta niin paha kuin on ollut. Nuoret ihmiset ovat täynnä kauniita periaatteita, uhkuvat intoa, itseluottamusta ja energiaa. He jatkavat siitä mistä me väsyimme. Olen seurannut Kony 2012 projektia, se on saanut mut täysin mukaan. Se energia ja empatia mikä huokuu heistä! Annan heille mun maailmani ilolla.- Savuna saavun
miss.fire kirjoitti:
Ai noinko huijataan kuuliljaa :)) Kävin kirpparilla ostamassa vauvanvaatteita tänään, siellä makkarakojulla kuulutettiin kovalla äänellä että LUOMUMAKKARAA! Ei ollut siellä sentään silikoonia :))
Se on ihan totta, että nopeasti saa väärän kuvan josta tulee se vallitseva. Ja se vaatii oikeiden asioiden toistoa jotta kuva tulisi taas oikeaksi. Siinä onkin tasapainottelua, kun ei kaikkia asioida voida toistaa tai ne menettää arvonsa. Ja vaakakupin toisella puolella odottaa nöyryytys ja muistot edellisistä nöyryytyksistä. Järki huutaa että kaksosveljet Toivo ja Usko ovat lusmuja :))) Sydäntä en voi kuulla enää, se sykkii jonkun toisen takin sisällä.
I'm a mess. Mitä olen kuvitellut ja mitä on totta. Mun täytyy käydä nollaamassa tilannetta välillä. Vaikka ajattelin että tällä kertaa en juokse karkuun, selvitän sotkuni, mutta se tuntuu olevan liian iso urakka.
Havana Blackiä kuunnellut viime aikoiona
http://www.youtube.com/watch?v=kMooVgSNBB8&feature=related
Mutta vielä... Siihen maailman tilanteeseen, se ei ole minusta niin paha kuin on ollut. Nuoret ihmiset ovat täynnä kauniita periaatteita, uhkuvat intoa, itseluottamusta ja energiaa. He jatkavat siitä mistä me väsyimme. Olen seurannut Kony 2012 projektia, se on saanut mut täysin mukaan. Se energia ja empatia mikä huokuu heistä! Annan heille mun maailmani ilolla.Moro
Kyllä se kannattaa aina aika-ajoin pysähtyä ja miettiä mikä on suunta ja vauhti. Mitä haluaa ja mikä on mahdollista. Mä tässä viittaan raamatun ja opetuslapsien kirjoituksiin. Vaikken mikään harras uskovainen siinä mielessä olekaan niin minua harmittaa, kun ne kauniit lauseet ja ajatukset jäävät tekojen tasolla melko tyhjiksi ja liian harva minun mielestäni ymmärtää sitä sanomaa sydämeensä asti. Paljon on hyvää, mutta....
Otetaan nyt esimerkki siitä kauheasta murhetragediasta, joka koettiin tässä viikonloppuna. HS oli juttu, missä pappismies pahoitteli ja ihmetteli tapahtunutta, miten tälläista pääsee syntymään?
Mä olen todella pahoillani siitä, kuinka kirkko, joka opettaa kauniita asioita ja esimerkillään yrittää johta ihmisiä jää niin etäiseksi ja kylmäksi tavallisesta ihmisestä, vaikka kirkon pitäisi olla minun mielestä ihmisen apu ja palvelija mitä suurimmassa määrin. Tulla alas sieltä jäykkäniskaisuuden lasitornista ja silittää apua tarvitsevia niin henkisesti kuin materia mielessäkin. Eikä pelkästään ruoskia syntistä kaidalta tieltä ja huutaa mitä minä sanoin! Ihminen tarvitsee ihmistä ja ollessaan kunnolla jaloillaan ehkä voi keskittyä enemmän vaikka Jumalaan!
Mennään välillä taas aurinkoon hakemaan hempeämpiä tuulahduksia ;)
Piti vielä palata sanomaan, että mä en mun rutta..öhtätä päätä...amattomudella halua ketään pelästyttää täältä, täältä vaan tulee niin kuin kulloinkin tuntuu. Sä taidat tarvita kaiken kannustuksen minkä saat, kun mittasin runoasi mun tuskamittarilla :)
Gauhea selittäjä... onneksi en selättäjä :)))
Hyvää yötä.- Ich bin...
Huomenta
Ovat runosi sitten faktaa, fiktiota tai molempien suloinen sekamelska, niin itseäni ne koskettavat juurikin sen takia, että koen ne usein johonkin omaan elämänvaiheeseen tai -tilanteeseen sopiviksi. Edellinen runosi palautti mieleen tapahtuman menneisyydestä ja tämä taas jotain ihan muuta. Runosi todellinen sanoma saattaa jäädä meikäläisen ymmärryksellä ihan pimentoon, mutta ei kai sillä ole merkitystä, sillä tulkintoja voi olla yhtä monta kuin on lukijaakin.
Kiitän runostasi ja toivotan hyvää sunnuntaipäivän jatkoa.
Alkavan viikon mottona olkoon: "...enemmän löytää kun poikkeaa tieltä..."- Savuna saavun
Hyvää huo...päiväää!
Mä tossa pesin ammupäivällä autoa ja kuuntelin pestessä samalla lintujen laulua, kun aurinkokin paisteli pilvien lomasta. Työ tuntui tekijästä mukavalta ;)
Juniori on nyt puunamassa tuolla omaansa (pölyt, imurointi, pesu...). Työn katsominenkin tuntuu mukavalta...oikeastaan auringossa oikein mukavalta ja kun siihen lisää kupin kahvia aromeineen...jee...melkein kuin piknikillä.
Kiitos Ich bin... ja aurinkoa sinne...
- ihana
puhalla se henki
avaa hauraat siipesi
kohti
auringon valoa
siivilöityy kauneus
kohti
huomisen lentoa
sen keveyden tunne
viivähdä ajattomuus- Savuna saavun
Ihanalta taas ihana vastaus, aurinkoisin terveisin täältä...nautitaan kauneudesta ;)
- Kahvin ystävä
Väheksymällä toisen ajatuksia tai ulkonäköä saavuttaa hyvin vähän. Yksilö tahtoo tulla hyväksytyksi sellaisena kun on, ainakin kohtalaisella itsetunnolla varustettu, tosin ihmissuhteessa hioudutaan yhteiseksi hyväksi jos tasapaino halutaan säilyttää. Elämä on usein kompromisseja. Mitä kauemmin elää, sitä todennäköisemmin jotain tarttuu. Voipa valita tarttuuko pysyvästi.
Pidinkö sisällöstä, ehkä, en tiedä, paikoitellen kaiketi. Hyvin kirjoitettu ja aivotoimintaa vilkastuttava ajatuskokoelma kuitenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4&feature=related- Savuna saavun
Heips
Olen samaa mieltä kanssasi. Kirjoittaessa vaan täytyy antaa kaikkien kukkien kukkia tai muuten ei tahdo saada sisältöä ottamatta aina kantaa mikä on oma mieleipide asiaan. Elämä on periaatteessa kompromissi, joka on täynnä valintoja, jotka ovat usein kaukana kompromissista.
Ei se haittaa vaikket kaikkea suoltamaani allekirjoita tai se maistuu välillä karvasmantelilta kunhan sieltä välillä poimmii jotain ajateltavaa niin sekin on jo hyvä asia ;)
Kiitos visiitistä Kahvin ystävä!
- tuulena tulen
Jokunen ajatus tästä runostasi.
”mutta viisas
ihminen välttelee
kaikkea toimintaa,
johon liittyy uhrauksia”
Niin… entä onko viisautta uhrata itsensä? Elää marttyyrinä elämänsä? Voittaako siinä vai häviääkö?
”vain ujot
pelkäävät pimeyttä,
pitkiä puhumattomia
taukoja ja
suoltavat naurettavuuksia”
Väittäisin kyllä että rauhattomat ihmiset pelkäävät pimeyttä, hiljaisuutta ja suoltavat naurettavuuksia. Minusta ujolta vaikuttavalla ihmisellä voi olla suuriakin ajatuksia, mutta jos ympäristö on levotonta, niin ehkä on viisastakin olla hiljaa:)
Aika monta juttua ja syvyyttä tässä runossa joihin noin periaatteessa voisi tarttua, kiitän ajatuksia herättäneestä runosta:)- Savuna saavun
Terve,
Se comsi comsa, minusta on viisautta puolustaa tiettyjä asioita tinkimättä ja taas toisessa tilanteeessa on ehkä jopa uhrauduttava...
Ujous on ominaisuus, joka on yhtä hyväksyttävä kuin mikä muukin ja ujoutta pystyy parantamaan monilla harjoitteilla, jos on halua saada parempi ulosanti ja esiintymiskyky...mutta se vaatii työtä ja tahtoa...ujot ovat toisaalta monesti söpöjä siinä ominaisuudessaan...sitten vielä monasti hiljaisuus on parempi kuin jatkuva turha asiaton lörpöttely ;)
Kiitos sinulle joka tuulena tulet mukavasta kommentistasi!
- toi joulu armahin
PUURE MUISTELEE LAPSUUTENS JOULUA
Se oli yks joulu kun mä olin tommonen 12 vee ja mä join itteni ihan känniin. Se oli niinku kossua ja votkaa ja sitte vielä kepua.
Ja mä heräsin siihen kun joulupukki pani mua perrseeseen.- kultaset muistot
Noi muistot rakkaat lapsuuten, ei konsanaan jää unholaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925951
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262790Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764