Rantamurmeli

Vincent Von Goethe kirjoitti:

On murmeli rannalla suruissaan
katseli aaltojen vyöryvoimaa, toivoi tosissaan
salamoita ja myrskyä - mylväystäkin
ja sankkaa sadetta
aurinko jos turkkini kuivaa, sen ihme voima
oispa sää nyt rankka!

Vyöryi aallot yhä, painui kuu
ah, vesi niin ihmeen syvä!
vain hiekka allaan narskui, murmeli jo uneen vaipui
Mut’ yötuulen viimeviri - ilkeyttäänkö
viipyi ja viivytteli
se purren rantaan ajoi
oli melkein täysikuu

Unta näki monenmoista
valtalintujakin taivailla liiteli
heijasti vain varjot noista
veteen tyyneen kuvasteli
mut’ hiekan pintaan astui jalka
oli punapäinen keisari nyt saarellaan
hetki seisoi, lumosi
ajan tajukin jo katosi

Nousi valtikka välkehtiväinen
salamoitaan singahutteli
heräs murmeli väsyväinen
vesi vieras sen kasteli
niin oli onni omanansa, tuima liike
mannerjärkäleiden
tuulikin taas tuloansa
myrskyä jo melkein enteili!

Nyt aamu-aallot rantaan vyöryää
kaukana ui kaukolaivat
hyöky rantaan leviää
kaatunut on metsäkin jo aivan!

Astuu ensin varoen, viimein kirmaa
aamun ensi-valo!
juoksee kohta tuulen eellä
ah, elo niin jalo!


murmeli tuo kaunis
katsoo veden pintaa
lokki liitää, nauraa
murmelin elo, hopeaa ja kultaa vain silkkaa!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä