Ylityöt

Kuulin että pomolla olisi vastuu tarkistaa aika ajoin että työkuorma on sopiva ja että ylitöille ei ole tarvetta ellei erikseen käsketä (ja makseta).

Mahtaakohan olla näin? Siis että pomoilla olisi moinen vastuu? Tuntuisi että se toimii vähän niinpäin että ellei erikseen ala huutaa että nyt on liikaa töitä, niin mitään ei tapahdu, jos siloinkaan. Näin siis meillä ja varmaan muillakin?

Täytyy myöntää että työ vei nuorempana mukanaan niin että tuli tehtyä paljonkin ylitöitä vaikkei niistä mitään maksettu. Hyödyllinen idiootti siis kai olin. Nykyään teen vain sen tuntimäärän mitä työsopimus velvoittaa. Kuitenkin on edelleenkin vaikeata olla tekemättä ylitöitä, koska jelppauspyynnöt tulevat yleensä kollegoilta eivätkä pomolta ja ein sanominen on silloin paljon vaikeampaa.

Miten teillä muilla?
4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tasan tarkaan työsopimuksen tuntimäärät. Ei jaksa kiinnostaa sen enempää.
Ja mikäli töitä on liikaa niin se nyt on täysin varma ettei asiaa kukaan huomioi ellei itse asiaa nosta pöydälle.

Pörssiyhtiön tärkein tehtävä on tuottaa osakkailleen voittoa. Työntekijänä tiedostan asian erittäin hyvin, joten teen ainoastaan vaadittavan minimin. Kenekään on turha odottaa mitään ylimääräistä ilman kunnon korvausta, arvostan vapaa-aikaani todella korkealle.

Nuorena alalle tulleena sitä todella välitti ja omistautui työlle, onneksi silloinkin pidin huolta etten ilmaisia ylitöitä tee. Aika pian huomasin, että en ole lopulta kuin resurssi ja numero papereissa. Kun kova paikka tulee vastaan, niin hyvin tekemäsi työt ei kiinnosta ketään.

En ymmärrä miksi on vaikea sanoa ääneen työpaikalla, että ei tee ilmaisia ylitöitä. Työtoverithan ovat idiotteeja, jos eivät tätä ymmärrä? Yrityshän hyödyntää tällaiset idiottit surutta ja sen jälkeen kenellekkään ei makseta ylitöistä.

Ainakaan meidän firmassa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia asian suhteen, mikäli ylitöitä tarvitaan niistä myös maksetaan. Yllätten tarvetta ylitöille on vähän.

Äänestä

Ongelma ei ole sanoa ettei tee mutta jos rivistä yksikin lipeää ja suostuu tähän, annetaan valttikortit työnantajalle. Eräässä suuressa yhtiössä tätä käytetään härskäilemättä hyväksi siten että heille jotka eivät menettelyyn suostu (liukuma ja työaikapankki käytössä), töitä vähennetään kunnes jäädään alle tavoitteiden ja tekijä huomaa olevansa seuraavana yt-jonossa.

Äänestä
  • Voipi olla, etten ole tällä mielipiteelläni täällä suosittu, mutta on se minusta ihan järkevää tehdä töitä silloin kun niitä on ja kerätä liukumaa ja pankkia. Sitten ne puretaan, kun on löysempää töiden suhteen.

    Toki se on ihan eri juttu, jos on koko ajan liikaa töitä. Ja liukumia teen tietenkin minulle sopivaa tahtia, max. 4 tuntia viikossa. Jos minut halutaan jonain tiettynä aikana koko illaksi paikalle, niin siitä haluan ylityökorvauksen.

    Ei se kuitenkaan minunkaan etuni ole, että firmalla menee huonosti.

    Äänestä

Työnantajan/esimiehn vastuu työajan seurantaan tulee useammastakin lain kohdasta mutta tässä tärkeimmät:

Työaikalaki 9.8.1996/605
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960605
7 luku Työaika-asiakirjat
37 § Työaikakirjanpito
Työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin.
Siihen liittyvät rangaistussäännöt löytyvät rikoslaista:
Rikoslaki 19.12.1889/39
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
47 luku Työrikoksista
2 § (21.4.1995/578) Työaikasuojelurikos


Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738
2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet
8 § Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konttorirotta... kirjoitti:

Kuulin että pomolla olisi vastuu tarkistaa aika ajoin että työkuorma on sopiva ja että ylitöille ei ole tarvetta ellei erikseen käsketä (ja makseta).

Mahtaakohan olla näin? Siis että pomoilla olisi moinen vastuu? Tuntuisi että se toimii vähän niinpäin että ellei erikseen ala huutaa että nyt on liikaa töitä, niin mitään ei tapahdu, jos siloinkaan. Näin siis meillä ja varmaan muillakin?

Täytyy myöntää että työ vei nuorempana mukanaan niin että tuli tehtyä paljonkin ylitöitä vaikkei niistä mitään maksettu. Hyödyllinen idiootti siis kai olin. Nykyään teen vain sen tuntimäärän mitä työsopimus velvoittaa. Kuitenkin on edelleenkin vaikeata olla tekemättä ylitöitä, koska jelppauspyynnöt tulevat yleensä kollegoilta eivätkä pomolta ja ein sanominen on silloin paljon vaikeampaa.

Miten teillä muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu