Tähtirannan tähtöset

ffgghh

Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtää ja tytöt siirtyivät mökin lämpöön. He laittoivat takkatulen roihuamaan ja paistoivat siinä vaahtokarkkeja.
Kuitekin kuuma kesäpäivä ja saunominen oli tehtyt tytöt kiimaisiksi ja kumpikin halusi lisää tyydytystä.
Takkatulen edessä Mirva ja Jenni olivat kumpikin polvillaan ja suutelivat toisiaan hieroen toistensa rintoja.
Mirva riisui Jennin paidan ja otti nännin huuliensa väliin ja imaisi sitä hellästi ja teki saman myös toiselle nännille. Jenni puristi käsivarsillaan rintansa yhteen
ja Mirva totesi jälleen, että ne näyttivät niin uskomattoman uhkeilta ja terhakoilta. Voisiko kenelläkään olla noin syötän hyvän näköisiä rintoja?!
Mirva työnsi kätensä olohousujensa sisään ja hieroi kevyesti pilluaan. Jenni otti Mirvan kädestä kiinni, veti sen pois housuista ja laittoi Mirvan sormen omaan
suuhunsa. "Maistut hyvältä" sanoi Jenni ja veti Mirvan aivan kiinni itseensä niin, että heidän rintansa koskettivat toisiaan.
Jenni riisui Mirvan jälleen aivan allasti, asetti tämän selälleen makaamaan ja otti tämän jälkeen omat pöksyt pois.
Jenni asettui Mirvan päälle niin, että heidän kuumat ja kosteat pillut osuivat toisiinsa. Jenni liikutti lantiotaan tottuneesti ja mökin valtasi tyttöjen voihkinta ja
pillujen kostea litinä. Mirva hieroi samalla rintojaan ja Jenni ihasteli kaunista näkyä.
"Anna mä syön sut suihini" sanoi Mirva ja työnsi Jennin hitaasti selälleen. Jenni avasi jalkansa niin haralleen kun vain kykeni ja levitti pilluaan Mirvalle.
"Oot ihanasti siinä tyrkyllä" kuiskasi Mirva ja sukelsi Jennin jalkojen väliin. Hän imeskeli ja nuoli, välillä kevyesti ja välillä taas hyvinkin rajusti.
Hänen sormensakin kävi välillä sisuksissa tekemässä hyvää Jennille. Jenni valui märkää nestettä jo lattialle asti.
"Ahh, tuntuu niin ihanalta, älä lopeta, jatka jatka!" voihki Jenni ja kiemurteli samalla nautinnosta. Mirvan huulet ja leuka sekä nenänpää olivat aivan Jennin mahlassa.
Tämän huomattuaan Jenni nousi suutelemaan Mirvaa ja hänen kätensä löysi tien Mirvan kosteaan vakoon.
"Kipua tuohon pöydälle ja käy selälles" sanoi Jenni ja ohjasi Mirvaa pöytää kohtu.
Mirva nousi pöydälle ka kävi selälleen. Jenni alkoi nuolla Mirvan nilkkaa ja pohjetta, siitä kieli liukui reittä kohtu ja alavatsalle.
Kädet olivat Mirvan rinnoilla puristelemassa nännejä. Mirva kuitenkin liikutteli lantiotaan siihen malliin, että halusi Jennin menevän kohti pillua.
Ja Jenni meni. Jenni nuoleskeli pitkin vedoin, koko pillun pituudelta. Mirva voihki kovaan ääneen nautinnosta.
Pien jenni kaivoi klitoriksen kunnolla esiin ja hyväili sitä kielellä niin kauan, että Mirva sai orgasmin.
Mirva huusi: "Mä tuun, mä tuun!" ja puristi käsillään pöydän reunaa. Jenni huomasi kuinka Mirva sykki kovaa, mutta hän halusi jatkaa vielä hetken ja otti
häpyhuulet kovaan imukäsittelyyn vielä kertaalleen. Mirvan reidet tärisi ja hän huokaili kovaan ääneen. Tästäkös Jenni innostui ja nappasi viereiseltä pöydältä
tämän dildon ja työnsi sen Mirvan sisään kysyen: "Miltä tuntuu?"
"Ihan liian hyvältä" vastasi Mirva ja kiemusteli edelleen pöydällä niin, että pöytäliinakin oli jo lähes lähtenyt hänen altaan.
Jenni nousi myös pöydälle ja tytöt asettuivat 69 asentoon. Jenni painoin oikein kunnolla pillunsa Mirvan kasvoille ja Mirva nautti Jennin antimista täysin siemauksin.
Tytöt jatkoivat toisistaan nauttimista myöhään yöhän asti, kunnes nukahtivat aamun pikkutunneilla alasti ja vierekkäin, kummatkin kylläisinä nautinnosta.



Pahoitteluni, jos tuli kirjoitushirviöitä :)

1

2090

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saharaaaaa-

      Tää Oli ihan sika hyvä. :) Alko tekee miel naista vaikka hetero olen ja heterosuhteessa, mut ainahan sitä voi haaveilla vaikka mistä :D
      Kiitos tästä tarinasta!!!


      ps. ei niistä kirjotushirviöistä olla. =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      110
      1346
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      93
      456
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe