sopiva rotu?

123korainhenki

Olen harkitsemassa koiraa itselleni, ja pari rotua olisi joista tahtoisin hieman enemmän tietoa. Dalmatiankoira ja walesinterrieri mietittyttävät tällä hetkellä eniten, mutta muitakin rotuja saa ehdottaa jos tulee mieleen jokin joka ehkä sopisi minulle paremmin. Myös kokemuksia näistä koirista olisi kiva kuulla. (seka dalmiksista ja walesinterrieriistä kuin niistäkin mitä ehdotetaan)


1. Eli kuinka hyvin sopii kerrostaloon? Haukkuuko? Asun poikani kanssa tilavahkossa kaksiossa tampereella n. 10 km keskustan ulkopuolella.

2. Aktivointi. Harrasta juoksemista, joten olisi hienoa jos koirakin mielellään lähtisi aamuin illoin mukaan juoksemaan. Dalmiksilla lukemani perusteella kyllä riittää virtaa tällaiseen. Enemmänkin huolenaiheenani dalmiksen kohdalla onkin se, että onko tämä tarpeeksi. Eli 1-2 juoksulenkkiä päivässä yksi reipas kävelylenkki olisi liikunnanmäärä mitä pystyisin koiralle tarjoamaan. Näiden lisäksi kotona ollessa muuta tekemistä, mm. temppujen oppettelua.

3. Poikani on 12-vuotias. Koiran olisi hysä sopia tämän ikäisenkin käsiteltäväksi (kotona seuraksi, lenkillä, temppujen opettaminen, mahd esim. agilityn tai TOKOn harrastaminen...?) Dalmis taitaa olla turhan haastava?

4.Seurallisuus olis kaivattua, mutta koiran pitäsi kuitenkin pärjätä päivittäin yksinkin6-9h, eli sen ajan kun minä olen töissä ja poikani koulussa.

5. Sopeutuuko koira sellaiseen elämään jossa sen pitää matkustaa suht. usein? Poikani käy kerran-pari kuussa 200km päässä isovanhemmillaan (viipyy viikonlopun, tai jos koulusta loma niin joskus pidempäänkin) ja ottaisi ainakin välillä koiran mielellään mukaansa. Isovanhemmilla olisi myös hyvät maastot antaa koiran juosta vapaanakin (paljon metsää) Koiran pitäisi pystyä matksutamaan myös kaksin poikani kanssa.
Matkanteko tapahtuu vahtelevasti autolla, junalla ja bussilla, tai junalla ja autolla.

6. Jos joku ehdottaa muuta rotua, niin sen pitäisi olla terve rotu. Ei ollenkaan tai hyvin vähän perinnöllisiä sairauksia tai muita ongelmia. Turkki ei saisi mielellään olla kovatöinen, walesin nypittävä turkki vielä on ok.

5

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      pystykorva?

    • minulla ehdotuksia

      Dalmatiankoira tai walesinterrieri ! Teille sopivia :-)

    • 123koirainhenki

      Uppiä tähän, lisää mielipiteitä kiitos :)

      • kikkelitonttu

        porokoira?


    • Amstaffeli

      Walesinterrieristä isompi, airedalenterrieri??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1199
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe