Miten kirjoittaa oma/toisen elämä talteen??

Minulla on ollut kirjoitusblokki "on/off" nyt jo useamman vuoden, joskus se helpottaa ja sitten taas jumii niin kamalasti ja muutenkin on hankalaa.. Teoriassa rakastan kirjoittamista ja lukemista, perskoulussa äidinkieli oli aina joka kokeessa ja todistuksessa välillä 8-10, kirjoitin ällän äidinkielestä ja englannista..

Nyt olen herännyt siihen että haluan oman elämän muistot talteen kun vielä muistan. Äidinäidin dementia herätti tähän lisäksi vielä sen ajatuksen että isänäitiä haluaisin haastatella oman elämäni työstämisen lisäksi.

Jostain kirjakaupasta löysin joskus samalla tavalla täytettävän kirjan kuin vauvakirjat tai lasten ystäväkirjat, siellä oli kysymyksiä ja otsikoita, joiden alle voi muistojaan kirjoittaa. Vieläkin harmittaa kun en "kallista" kirjaa (alennuksessa n.20 euroa!) ostanut.. Olisin voinut kirjoittaa vaikka tietokoneelle tai erilliseen vihkoon kirjoittaa, kirjasta olisi ollut paljon apua ja tukea kirjoittamiseen! Löytyisikö tämän tyylistä kirjaa vielä jostain, jotenkin? Muistan että kirja oli paksuhko, vihreät kannet ja nimi oli jotain tyyliin elämäni tarina, minun elämäni tms.

Miten saisin kirjoitusblokkini sen verran aisoihin että saisin kirjoitettua? Mistä saisin tukea kirjoituksilleni - otsikoita, kysymyksiä? Olen toki yrittänyt itse määritellä ja otsikoida asioita mutta itse tekemäni otsikot ja muut tuntuvat niin korneilta ja lapsellisilta. Olisin niin halunnut kirjoittaa omia muistojani ja ajatuksiani, nyt olisi hyvä kirjoittaa kun ovat niin tuoreina mielessä! Mummin kanssa olisi vähän kiirekin ehkä jo, eihän kukaan elä ikuisesti ja hänellä on ikääkin jo 85..

Kaikki vinkit otan kiitollisena vastaan!
4266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoita asiat niin, kuin ne muistat.

Äänestä

Kirjoita joka päivä 3-4 liuskaa tekstiä. Maalina valmis kässäri. Kyllä se siitä.

Äänestä

Niin, ei se kirjoitusblokki lähde kuin kirjoittamalla. Jos aluksi tökkii, niin anna vaan itsesi kirjoittaa huonosti ja voit sitten parannella jälkeen päin kun pääset taas sisälle kirjoittamiseen.

Ja jos mummisi on kova tarinoimaan muistoistaan niin suosittelen nauhoittamaan keskustelujanne. Sitten ei tarvitse ottaa stressiä siitä kirjoittamiskiireestä vaan voit rauhassa kirjoittaa niitä tarinoita sitten kun siltä tuntuu.

Äänestä

Yllä oleva .bell.in neuvo on oikein passeli. Tavoitteellista kirjoittamisprosessia on turha mystifioida; peba penkkiin ja sormet näppikselle vaan, ei siinä ole sen kummempaa alkemiaa. Tekstin hiomiseen saatetaankin sitten tarvita jo ylempiä kognitiivisia kykyjä, mutta kansanopistojen/korkeakoulujen kirjoittajakurssit tai luotettavat arvostelupalvelut ovat ihan valideja apuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blokattu luovuus kirjoitti:

Minulla on ollut kirjoitusblokki "on/off" nyt jo useamman vuoden, joskus se helpottaa ja sitten taas jumii niin kamalasti ja muutenkin on hankalaa.. Teoriassa rakastan kirjoittamista ja lukemista, perskoulussa äidinkieli oli aina joka kokeessa ja todistuksessa välillä 8-10, kirjoitin ällän äidinkielestä ja englannista..

Nyt olen herännyt siihen että haluan oman elämän muistot talteen kun vielä muistan. Äidinäidin dementia herätti tähän lisäksi vielä sen ajatuksen että isänäitiä haluaisin haastatella oman elämäni työstämisen lisäksi.

Jostain kirjakaupasta löysin joskus samalla tavalla täytettävän kirjan kuin vauvakirjat tai lasten ystäväkirjat, siellä oli kysymyksiä ja otsikoita, joiden alle voi muistojaan kirjoittaa. Vieläkin harmittaa kun en "kallista" kirjaa (alennuksessa n.20 euroa!) ostanut.. Olisin voinut kirjoittaa vaikka tietokoneelle tai erilliseen vihkoon kirjoittaa, kirjasta olisi ollut paljon apua ja tukea kirjoittamiseen! Löytyisikö tämän tyylistä kirjaa vielä jostain, jotenkin? Muistan että kirja oli paksuhko, vihreät kannet ja nimi oli jotain tyyliin elämäni tarina, minun elämäni tms.

Miten saisin kirjoitusblokkini sen verran aisoihin että saisin kirjoitettua? Mistä saisin tukea kirjoituksilleni - otsikoita, kysymyksiä? Olen toki yrittänyt itse määritellä ja otsikoida asioita mutta itse tekemäni otsikot ja muut tuntuvat niin korneilta ja lapsellisilta. Olisin niin halunnut kirjoittaa omia muistojani ja ajatuksiani, nyt olisi hyvä kirjoittaa kun ovat niin tuoreina mielessä! Mummin kanssa olisi vähän kiirekin ehkä jo, eihän kukaan elä ikuisesti ja hänellä on ikääkin jo 85..

Kaikki vinkit otan kiitollisena vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu