scientologian

opit:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/sciento.html

Hubbardin liiketoimet psykoterapeuttisen dianetiikan parissa menivät mönkään, ja joulukuussa 1953 hän perusti Skientologiakirkon. Skientologian oppien mukaan ihmisen tosiminä on kuolematon thetan, ikiaikainen ja kyvyiltään rajoittamaton avaruusolento. Mutta 75 miljoonaa vuotta sitten ilkeämielinen thetaani Xenu houkutteli muut thetaanit ansaan ja muilutti ne vankilaplaneetta Teegeeachille, joka on siis nykyinen maapallomme. Samalla thetaaneihin istutettiin valheellisia muistikuvia (implants), jotka saivat ne unohtamaan jumalaisen alkuperänsä. Varmuuden vuoksi Xenu vielä tunki vankiraukat tulivuoriin, joissa valhemuistojen vaikutusta tehostettiin lämpöydinpommien räjähdyksillä.

Vaikka Xenu myöhemmin kukistettiin ja vangittiin sähköloukkuun, thetaaneille jäi riesaksi muiden engrammien lisäksi loisivia body thetaneita (BT), joilla niin ikään on omat engramminsa. Kun jokaisessa ihmisessä on thetaanin lisäksi geneettinen olio (GE), joka kantaa itsessään haitallisia engrammeja koko evoluution ajalta simpukkainkarnaatioista lähtien, hänet on auditoitava tämän elämän engrammien lisäksi myös lukemattomien aikaisempien elämien engrammeista. Joten auditoijille riittää töitä...

Dianetiikan päämääränä ollut clear-taso oli siis vasta alkua. Sen yläpuolella ovat kahdeksan OT-tasoa (Operating Thetan levels). Korkea-arvoinen OT pystyisi muistamaan kaikki edelliset elämänsä ja koko maailmankaikkeuden historian, lukemaan toisten ihmisten ajatuksia, siirtämään esineitä ajatuksen voimalla ja matkustamaan ruumiinsa ulkopuolella. Koska thetan on pohjimmiltaan hyvä ja ikuinen, auditointitekniikan avulla luotaisiin lopulta "sivilisaatio ilman mielisairauksia, rikollisia tai sotia" (A History of Man s.106).

Jos johonkin täytyy uskoa, niin mieluummin ateistina uskon Raamattuun, kun tuohon avaruusolio-juttuun.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... maksaa sähkölaskun xenun sähköloukusta? Jos scientologit, niin ymmärrän miksi rahaa tarvitaan NIIN paljon.

Äänestä
  • Hei muuten, oletko päässyt jo leikkikoulusta pois? Kommenteistasi päätellen olet vielä ainakin sillä tasolla henkisesti!

    Äänestä

  • Vittuilija kirjoitti:

    Hei muuten, oletko päässyt jo leikkikoulusta pois? Kommenteistasi päätellen olet vielä ainakin sillä tasolla henkisesti!

    käydä auditoimassa itseään. Kenties se henkinen tasokin nousisi :D :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Xenu :D kirjoitti:

opit:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/sciento.html

Hubbardin liiketoimet psykoterapeuttisen dianetiikan parissa menivät mönkään, ja joulukuussa 1953 hän perusti Skientologiakirkon. Skientologian oppien mukaan ihmisen tosiminä on kuolematon thetan, ikiaikainen ja kyvyiltään rajoittamaton avaruusolento. Mutta 75 miljoonaa vuotta sitten ilkeämielinen thetaani Xenu houkutteli muut thetaanit ansaan ja muilutti ne vankilaplaneetta Teegeeachille, joka on siis nykyinen maapallomme. Samalla thetaaneihin istutettiin valheellisia muistikuvia (implants), jotka saivat ne unohtamaan jumalaisen alkuperänsä. Varmuuden vuoksi Xenu vielä tunki vankiraukat tulivuoriin, joissa valhemuistojen vaikutusta tehostettiin lämpöydinpommien räjähdyksillä.

Vaikka Xenu myöhemmin kukistettiin ja vangittiin sähköloukkuun, thetaaneille jäi riesaksi muiden engrammien lisäksi loisivia body thetaneita (BT), joilla niin ikään on omat engramminsa. Kun jokaisessa ihmisessä on thetaanin lisäksi geneettinen olio (GE), joka kantaa itsessään haitallisia engrammeja koko evoluution ajalta simpukkainkarnaatioista lähtien, hänet on auditoitava tämän elämän engrammien lisäksi myös lukemattomien aikaisempien elämien engrammeista. Joten auditoijille riittää töitä...

Dianetiikan päämääränä ollut clear-taso oli siis vasta alkua. Sen yläpuolella ovat kahdeksan OT-tasoa (Operating Thetan levels). Korkea-arvoinen OT pystyisi muistamaan kaikki edelliset elämänsä ja koko maailmankaikkeuden historian, lukemaan toisten ihmisten ajatuksia, siirtämään esineitä ajatuksen voimalla ja matkustamaan ruumiinsa ulkopuolella. Koska thetan on pohjimmiltaan hyvä ja ikuinen, auditointitekniikan avulla luotaisiin lopulta "sivilisaatio ilman mielisairauksia, rikollisia tai sotia" (A History of Man s.106).

Jos johonkin täytyy uskoa, niin mieluummin ateistina uskon Raamattuun, kun tuohon avaruusolio-juttuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu