Kuinka kauan rakkaus elää, vaikka kohde on kuollut?
En voi luoda uutta suhdetta vaikka olen vuosia ollut leski. En voi omistautua toiselle, kun yhä rakastan menetettyä rakkautteni kohdetta ja itsekkäästi odotan itseäni kohdeltavan kuin hän. Tiedän ettei ketään voi verrata toiseen, eikä asettaa valmiisiin raameihin, mutta en silti voi omille ajatuksilleni mitään. Kukaan ei ole kuin hän ja siksi kaikki suhteet päättyvät pelkkään tutustumiseen. Kai se vaan on elettävä yksin.
Kuolema tappoi tunteeni
4
64
Vastaukset
- niin varmaan
sinäkin olet jo vanha, ei vanhaan ihmiseen kukaan rakastu samalla tavalla kuin nuoreen. Odotatko että tulisi joku joka palvoisi sinua kuin nuorta kaunista rakastettua ja lastensa äitiä ? Et sinäkään enää ketään voi samalla tavalla rakastaa joten parasta elää yksin muistojen kanssa. Vanhoilla on omat piintyneet tapansa ja sairauksia, ainakin odotettavissa, ei niistä suhteista helposti romanttisia saa. Et taida itsekkään olla mikään ruusunen enää, johon joku palavasti voisi rakastua. Tulee ihan mieleen se silmälasimainos .
- Lorena*
Tunne-elämän vaihtelut kulkevat käsikädessä ikääntymisen kanssa. Yksi syy on hormonitoiminta josta kumpuaa tunne-elämän vaihtelu. Nuorena on niin huumaavan kuumaa, rakastuminen puolin ja toisin, suhteen päättyessä tunteet heilahtavat toiseen äärilaitaan. Tässä pätee sanonta "on se niin ihanaa aikaa kun ihmistä riiataan, mutta pirua kun hyljätään".
Nuoruuden aika on jäänyt jo taakse, kuuma ihmissuhde on muuttunut kumppanuudeksi, kypsähtänyt malliin myös meitä ikääntyneitä haluttaa niitä tunteiden taivaita tavoittaa. Mutta miten? Ei enää roihuta niinkuin ennen, läheisyys, hyväily, toisen huomioon ottaminen on muodostunut huolenpidoksi kumppanista.
Kiinnostus toiseen sukupuoleen säilyy jo keskinäisen vuorovaikutuksen puutteesta. Olen huomannut on aivan eri asia asia keskustella noin samanikäisen kanssa, joko miehen tai naisen jolla on elämänkokemusta, samansuuntaista näkemystä maailman menosta kun itsellä.
Ei pidä jäädä voivottelemaan menetettyä elämää, on mentävä ulos maailmaan. Kaikilla paikkakunnilla on erilaisia tilaisuuksia joihin voi mennä, menot voi suunnitella oman kiinnostuksen mukaan, niissä tapaa ihmisiä joiden kanssa keskustelu sujuu.
Joskus tulee mieleeni 30v kestänyt liitto ja elämän ruuhkavuodet jolloin ei ollut pulaa menemisistä ja tulemisista. Leskeydyin jo kauan sitten, muistot säilyvät, elän aivan uudenlaista elämänvaihetta. En ole jäänyt kotiin vaan keksin vaikka mitä ja mihin menemistä kun olen vielä kunnossa. Sitäpaitsi yksinelämisessä on omat hyvät ja huonot puolensa. Elämäni on mennyt ja menee nyt näin, olen tyytyväinen - mies ystäviäkin on näköpiirissä ja se on sitä kumppanuutta. - Oletko yllättäen
huomannut aviovaimon mustasukkaisuuden miehestään
silloin, kun sinkku (leski) on lähettyvillä?
Huomasin kuntosalilla tämän ikävän ilmiön. Miehellä ei todennäköisesti ole edes aavistusta naisten pukuhuoneen vihaisista sanoista. Kerrankin jäin täysin sanattomaksi,
ja muut pukuhuoneessa olijat näyttivät hänen sekänsä takana häntä sormellaan ja pudistivat päätään. - ´+ojkn
Olen törmännyt usein vastaavanlaisiin tilanteisiin, tunnen molemmat jo lapsuuden ajoista lähtien
Viimeksi olimme samoissa juhlissa he molemmat kuvasivat sekä vieraita että ympäristöä.
Nykytekniikka on helppo hoitoinen, voi lähettää kuvia vaikka kuinka eikä niitä tarvitse kopioida 'lisää'.
Tein virheen kun menein tämän miehen juttusille kuvista, ja vain siksi ettei hänen kuvaukset ja kohteet muutu, huomasin kyllä vilkuilut.
2 kuvaa tuli, no jotain kuitenkin.
Laitoin kiitoskirjeen spostin kautta kuvatkin tulivat sitä kautta, no loppu olikin sitten mitä oli.
Minulla on kaverihommat hallussa ettei sen takia tarvitse miesten kanssa mennä keskusteluihin ;-))).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770