Kun on lapsena tullut hylätyksi toisen vanhemman taholta, kun se joka lähtee saa toisen kanssa uusia lapsia ja saa kokea epätasa-arvoista kohtelua aikuisenakin on tietyllä tavalla rikki.
Itse olen koko lapsuuteni saanut kokea olevani se huonompi, jolla ei ollut toista vanhempaa. Aina huonopi kuin muut lapset koulussa jne. Rumempi, köyhempi, huonomissa vaatteissa. Olet hankala ja vaikea lapsi.
Kannoin koko lapsuuteni vanhemman taakkaa, hänen tuskaansa siitä että toinen otti ja lähti. Olen omassa pienessä päässäni yrittänyt miettiä miksi hän lähti, oliko vika minussa kun minut jätti?
Nyt kun olen itse vanhempi olen erittäin tarkka siitä, että lapsiani kohdellaan tasapuolisesti. Etteivät ole vaatetukseltaan huonompia kuin muut. Jaan rakkautta ja hellyyttää lapsilleni, koska itse jäin vaille normaalia vanhemman rakkautta. Aina tunsin, miten ole taakka hänelle, miten vaikeaa ja raskasta hänen elämänsä on minun takiani.
Ongelma on se että koska elämme ns. uusioperhe-elämää koen jatkuvasti että omat lapseni ovat huonommassa asemassa isän elämässä kuin hänen toiset lapsensa jotka eivät asu kanssamme. Täysin järjetön ajatus. Jos isä ostaa vaatteita toisille lapsille, koen että omat lapseni jäävät paitsi. Jos vie ulos leikkimään, ajattelen että ahaa, meidän lapset eivät kiinnosta kun ei ole aikaa tai viitsimystä heitä lähteä ulkoiluttamaan. En välttämättä tee mitään tai sano, mutta naamasta kuulema näkee.
Lapsellistahan tämä on. Mutta kun itse tietää miltä huonompana oleminen tuntuu, en halua että omat lapset joutuvat saman kokemaan. Sen takia, katson aina että lapseni ovat paremmin puetut ja siistimmät kuin he. Sitten olen kuin marttyyri... ei tarvitse olla meidän lasten kanssa, ei tarvitse ostaa vaatteita, minä kyllä pidän huolen siitä, että lapsita ei puutu mitään.
Eikä ole mies valittanut yhtään siitä, että lapset ovat puhtaita ja nätisti puettuja. Luen ja leikin, pidän hyvänä ja kerron miten paljon äiti rahastaa ja olette tärkeitä.
Ei vaan pysty jakamaan, ei pysty ymmärtämään, en halua ymmärtää, koska minuakaan ei ole koskaan ymmärretty.
Miksi minun pitäisi jaksaa ja ymmärtää että miehellä on menneisyys, en kestä sitä että täytyy jakaa hänet ja lasten täytyy jakaa hänet, hänen aikansa ja rahansa.
Itse olen koko lapsuuteni saanut kokea olevani se huonompi, jolla ei ollut toista vanhempaa. Aina huonopi kuin muut lapset koulussa jne. Rumempi, köyhempi, huonomissa vaatteissa. Olet hankala ja vaikea lapsi.
Kannoin koko lapsuuteni vanhemman taakkaa, hänen tuskaansa siitä että toinen otti ja lähti. Olen omassa pienessä päässäni yrittänyt miettiä miksi hän lähti, oliko vika minussa kun minut jätti?
Nyt kun olen itse vanhempi olen erittäin tarkka siitä, että lapsiani kohdellaan tasapuolisesti. Etteivät ole vaatetukseltaan huonompia kuin muut. Jaan rakkautta ja hellyyttää lapsilleni, koska itse jäin vaille normaalia vanhemman rakkautta. Aina tunsin, miten ole taakka hänelle, miten vaikeaa ja raskasta hänen elämänsä on minun takiani.
Ongelma on se että koska elämme ns. uusioperhe-elämää koen jatkuvasti että omat lapseni ovat huonommassa asemassa isän elämässä kuin hänen toiset lapsensa jotka eivät asu kanssamme. Täysin järjetön ajatus. Jos isä ostaa vaatteita toisille lapsille, koen että omat lapseni jäävät paitsi. Jos vie ulos leikkimään, ajattelen että ahaa, meidän lapset eivät kiinnosta kun ei ole aikaa tai viitsimystä heitä lähteä ulkoiluttamaan. En välttämättä tee mitään tai sano, mutta naamasta kuulema näkee.
Lapsellistahan tämä on. Mutta kun itse tietää miltä huonompana oleminen tuntuu, en halua että omat lapset joutuvat saman kokemaan. Sen takia, katson aina että lapseni ovat paremmin puetut ja siistimmät kuin he. Sitten olen kuin marttyyri... ei tarvitse olla meidän lasten kanssa, ei tarvitse ostaa vaatteita, minä kyllä pidän huolen siitä, että lapsita ei puutu mitään.
Eikä ole mies valittanut yhtään siitä, että lapset ovat puhtaita ja nätisti puettuja. Luen ja leikin, pidän hyvänä ja kerron miten paljon äiti rahastaa ja olette tärkeitä.
Ei vaan pysty jakamaan, ei pysty ymmärtämään, en halua ymmärtää, koska minuakaan ei ole koskaan ymmärretty.
Miksi minun pitäisi jaksaa ja ymmärtää että miehellä on menneisyys, en kestä sitä että täytyy jakaa hänet ja lasten täytyy jakaa hänet, hänen aikansa ja rahansa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
,,,,"äiti rahastaa"... reps.
Omat lapseni tietävät miltä tuntuu kun isä hylkää, siksi olenkin sanonut heille, ettei isästä kannata ottaa esimerkkiä, se on aivan väärä tie elää elämää lasten kustannuksella.
Perheenrikkojat on pahinta mitä tiedän, ei mitään omaatuntoa, sitä rikotaan ihan säälittä edes lapsia ei ajatella, kun hajoitetaan perhe. Sitten aletaan leikkimään ihanaa ihmistä ja yritetään tunkea lasten ja exän elämään. Paitsi meillä se ei onnistunut, minä,lapset ja suku emme hyväksyneet moista kiipijää sukuumme.
Me emme ikinä ole nähneet näitä ex miehen naisia emmekä edes halua, se on ollut lasten oikeus ja etu kasvaa rauhassa oma lapsuus ja nuoruus, ja siinä me olemme onnistuneet.
Ihanaa kun lapset ovat säilyttäneet molemmat isovanhemmat ja molemmat suvut ja olemme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vietämme paljon aikaa yhdessä.
Mies vähän säälittää, niinpaljon mentti kun kuvitteli että ilman lapsia kaikki olisi paremmin ja lapseton elämä ihanaa, mutta kovin on yskinäistä ja kurjaa, kun ei ole lapsia jotka muistaisivat isäänsä, ei ole ei. Mutta ihan on oma moka.
Näin meillä, hylkäys on suuri asia, siitä ei hyvin toivu, on vain tehvätä rajat sille mitä sen jälkeen hyväksyy ja mitä ei, ja me olemme siinä onnistuneet, paras palkinto ja kiitos on kun lapset halii ja sanoo että olen maailman paras äiti. Lastenlapse kans. Aivan ihanaa.
'...olemme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan,...'
Mutta jatkat tuota samaa virttä jo kahdeksatta vuotta täällä ja muualla varmaan kans. Heh heh, kukaan sua usko.
Pian ne vuodet menee... heh eilen se oli kuus vuotta, ja tänää kahdeksan vuotta!!!
Kahdeksatta vuotta on jo päivänkin yli seitsemän vuotta. Ota tuosta sitte selvää, samaa virttä kuitenkii
Oli miten oli, muta en soisi ikinä kenenkään lapsille samaa kohtaloa kuin meidän, että isä hylkää omat lapset ja vaihtaa ne vieraisiinja ulkopuoliisiin naisiin, lapsettomiin naisiin, jotta saisi olla rauhassa ilman lasten häirintää. Kun omiin kyllästyy, en helppo jättää he äidille, joka varmasti ei jätä.
En ymmärrä mikä mielenhäiriö oli miehellä, kun hylkäsi omansa. Mutta se on hyvää, että lapset ovat hylänneet nyt isänsä, ei muisteta isän päivänä, ei synttäreinä eikä muutenkaan halua olla tekemisissä.
Sen sanon vielä, että perheenrikkojanainen on varmaan mielissään, kun sai senmitä halusi, tuhota lapsiperheen.
Olimme kauan katkeria ja surimme sitä, mutta nyt ajattelemme että säälimme tätä perheenrikojaa, surkea on hänen tilanne, kun ei osaa ottaa vastuuta itsestään, niin miksi sitten ajattelisi muita.
Suurinkärsijä oli kuitenkin mies, vaikka meihin kodistettiin että me saisimme kärsiä, mutta eniten kärsii nyt mies, kun omatkaan ei enää välitä.
niin ja naikkonen tuli väkisin kotiinne ,ja vei hyvän miehen ja vaihtoi lapset naikkoseen, ja sinä katsoit päältä kun vaihto toimitettiin.
Mikä rooli sulla oli tässä episodissa, kun vaan lapset vaihdettiin, siis lasten isä kyllästy vaan lapsiin ei siis sinuun??
Ketkä oli katkeria, eihän sinun pitäs olla katkera kun ei sinua vaihdettu?????
Mies taisi olla voittaja ja "lapset"luusereita, mutta mikä sinä olet, voittaja vai luuseri???
Miksi mies muka kärsii, kun kerran halus vaihtaa lapset vähän isonpiin naikkosiin sehän oli sen valinta, niin paskat välittää omistaan tai kenen omia ne nyt sitte onkaan?????tuskin kärsii kun halus vaihtaa.