Oli alkutalvi ja minä istuin kahvilan ikkunapöydässä.
Ulkona satoi lunta solkenaan ja tarkastin käsipeilillä olivatko punaisenruskeat hiukseni aivan pörrössä lumen jäljiltä.
Ne olivat onneksi vielä ihan siistin näköiset.
Siinä peilaillessani sain tekstiviestin kännykkääni.
'Yksi uusi viesti, lähettäjä Mikko'
Hetken jo kävi mielessä, että tämä herra peruu tapaamisen.
Viestissä kuitenkin luki: "Myöhästyn vähän, sillä ulkona on kamala ajokeli. Odota siellä kaunokainen."
Tilasin toisen kupillisen kuumaa kaakaota siinä odotellessani.
Tämä Mikko on siis aivan uusi tuttavuus minulle. Emme ole vielä koskaan nähneet toisiamme näin face to face.
Olemme jo jonkin verran tutustuneet netin kautta ja nähneet muutamia kuvia toistamme. Kuvissa Mikolla on vaaleat lyhyet hiukset,
kumminkin niissä on sen verran pituutta, että hän on saanut kammattua niitä hieman viistoon taaksepäin. Hänellä on vihreät silmät ja melko lihaksikas kroppa.
Olin jo kuvissa huomannut hänen houkuttelevan näköiset huulet. Hän oli kuvista päätellen oikein hyvän näköinen. Minua 4 vuotta vanhempi.
Itse olin kuukausi takaperin täyttänyt 23.
Minua hieman jännitti. Yritin ikkunan edestä kulkevasta ihmisjoukosta etsiä Mikkoa, mutta ei osunut silmiini.
Hetken päästä kuului kuitenkin kahvilan ovi käyvän ja sisään astui komea, 181cm pitkä vaalea mies, joka sai heti sydämeni lepattamaan.
Nousin seisomaan tervehtiäkseni Mikkoa. Mikko tuli lähelle ja halasi minua hyvinkin tuttavallisesti ja se tuntui todella hyvältä. Mikkoa tuoksui hyvälle.
"Löysitkö sä parkkipaikan?" tiedustelin Mikolta, aloittaakseni keskustelun.
"Joo mä ajoin yhden kaverin pihaan, joka asuu tässä ihan lähellä keskustaa.
Olisi melkein pitänyt jättää oma auto kotiin, kun ei tuolla ollut oikein parkkipaikkoja" vastasi Mikko, samalla sukien hiuksiaan taaksepäin.
Tuli hetken hiljaisuus ja minua alkoi hieman punastuttaa.
"Sulla on todella kauniit silmät" Mikko kehui. "Ne näyttää paljon vihreimmiltä näin luonnossa, kuin kuvissa" jatkoi Mikko ja katsoi minua suoraan silmiin.
Samalla hän kosketti olkapäälle ulottuvia hiuksiani, joita olin hieman koittanut kihartaa kotona.
"Mulla on sulle muuten pieni lahja" sanoi Mikko ja kaivoi takkinsa taskua.
Hän ojensi pöydälle pienen valkoisella lahjapaperilla ja pinkillä nauhalla koristellun rasian. "Saako avata heti" kysyin ja Mikko nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
Rasiasta ilmestyi suklaakonvehteja. Ne oli ilmeisesti kaupungin suklaapuodista, josta olin Mikolle puhunut muutamankin kerran ja kehunut niiden suklaita.
"Voi kiitos, nämä on ihania" sanoin ja kumarruin Mikkoa kohti ja annoin pienen suukon poskelle kiitokseksi. Samalla sain taas haistaa kuinka hyvälle hän tuoksui...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pari tuntia kerkesimme kahvilassa istua, kun Mikko ehdotti että jatkaisimme tästä matkaa jonnekkin. Lumisadekkin oli lakannut ja aurinko alkoi hieman ilmoitella itsestään.
Mikko auttoi minulle herrasmiehenä takin päälle. Siinä samalla kosktin hänen kättään ja käännyin häntä kohti. Katsoimme toisiamme silmiin, emmekä puhuneet mitään.
Jo seuraavassa hetkessä huulemme kohtasivat.
Mikon huulet olivat juuri niin pehmeät, kuin olin kuvitellutkin. Vatsanpohjaani kutitti. Mitään puhumatta siirryimme ulos ja kävelimme käsikädessä lähellä olevaan puistoon.
Lumi oli peittänyt maan ja puutkin olivat saaneet valkoisen hunnun päällensä. Puistonkin penkillä oli ainakin 10cm lunta.
Mustat kiilakorkoiset talvisaappaani alkoivat pikkuhiljaa kastua lumessa kävelystä ja vilukin alkoi hiljalleen hiipiä iholle.
Samassa Mikko kysyi, että saako hän tarjota lasillisen viiniä luonaan ja minähän olin aivan valmis lähtemään hänen luokseen.
Mikon kotona kävelin viinilasi kädessä ja katselin paikkoja.
Hänellä oli selvästi tyylitajua mieheksi. Hän käveli vieressäni ja silitteli toisellä kädellä selkääni samalla esitellen asuntoaan
ja kertoen valokuvista ja reissuistaan kaveriensa kanssa.
Pian kuitenkin hän kääntyi minua kohti, otti viinilasin kädestäni ja laski sen lipaston päälle. Otti minusta tiukemmin kiinni ja suuteli minua.
Minusta tuntui, kuin olisin noussut ilmaan. Mikon miehekkäät kädet ympärilläni tuntuivat niin ihanilta ja turvallisilta.
Hän istui sohvalle ja veti minut syliinsä. Siinä me suutelimme toisiamme intoihimoisesti, minä Mikon lämpimässä syleilyssä.
Mikko työnsi kätensä paitani alle ja hieroi hellästi selkääni samalla suudellen kaulaani. Se tuntui niin ihanalta vaikka olinkin hieman jännittynyt.
Painauduin vielä lähemmäs Mikkoa ja tunsin kuina känen lämpimät kätensä kävivän lähempänä takapuoltani.
Kevyesti puristellen, mutta kumminkin niin kiusoittelevasti. Pian hänen kätensä siirtyivät kuitenkin etupuolelle avaamaan paitani nappeja.
Nappeja avatessaan hän suuteli koko ajan alempaa ja alempaa, kunnes hän sai kaikki paitani napit auki ja riisui se pois yltäni.
Siinä olin pelkät C kupin rintaliivit rintojeni suojana. Istuin hajareisin Mikon sylissä ja katsoimme toisiamme silmiin, kumpikin tietäen mitä
tuleman pitää. Mikko suutelin hellin suudelmien rintojani ja puristeli niitä kevyesti. Laitoin silmäni kiinni ja nautin olostani samalla miettien, että
onko tämä totta vai pelkkää ihanaa unta.
Mikon kädet liukuivat jälleen selkäpuolelleni ja hän avasi rintaliivien hakaset. Sieltä hän siirtyi olkapäilleni
ja hiljaa hivutti ilkaimeni alas ja otti lopulta liivini kokonaan pois. Hetken hän ihasteli melko terhakoita rintojani joiden nännit olivat
kuin kiusallaan kovettuneet. Kauaa hän ei malttanut olla koskematta paljaita ja pehmeitä rintojani, vaan kävi niihin käsiksi ja alkoi hieroa niitä hellästi.
Minä nojauduin hieman taaksepäin ja nojasin käsilläni hänen polviinsa. Mikko tuli myös minua kohti ja kuin varasti nännini suuhunsa.
Hän imeskeli sitä taidokkaasti ja kieli teki omaa työtänsä nännin kanssa.
Mikko otti minusta lujan otteen ja nosti minua samalla kun nousi itse seisomaan. Voi miten vahva tämä ihana mies olikaan. Juuri sellainen minun makuuni oleva!
Mikko asetti minut sohvalle istumaan hieman puoli makaavaan asentoon ja meni kyykkyyn eteeni. Hän suuteli vatsaani ja kutitti kielellään napaani.
Hänen kätensä vaeltani reisilläni ja pien ne löytyivät avaamasta farkkujeni nappeja.
Tässä vaiheessa mietin, että onneksi olin siistinyt karvoitukseni.
Mikko veti farkkujani pois ja enää päälläni olivat vain kimaltelevalla langalla koristellut valkomustat hipsterit.
Hän hieroi miehekkäällä kädellään alavatsaani ja toisella hieroi rintaani. Minulta pääsi kuin vahingossa huokaus. Tuntui vaan niin ihanalta.
Mikko alkoi riisua omaa paitaansa ja minulta meinasi silmät pudota päästä, kun näin hänen täydellisyyttä hipovan kroppansa.
Niin pehmeä, mutta lihaksikas. Sopivan lihaksikas. Mikko näytti suorastaan herkulliselta.
Minun oli aivan pakko kehua ja sanoin häntä silmiin katsoessa, että: "Sä näytät todella hyvältä!"
Mikko vastasi, että: "Niin sinäkin kaunokainen" ja alkoi suudella reisiäni. Tämä teki minut todella kiihottuneeksi.
Eikä hetkeäkään, kun hänen sormensa liukui hipsterien toisesta lahkeesta sisään häpykummulleni.
Hän silitteli minun pientä 'kiitorataani' ja katsoi minua silmiin, kuin kysyvästi.
Minä olin sohvalla puolimakaavassa asennossa jalat harallaan, alahuulta kevyesti purren ja annoin katseellani Mikolle vastauksen.
Mikko raotti kevyesti hipstereitäni ja työnsi kasvojaan kohti haaroväliäni ja pien tunsin lämpimän ja kostean kielen sopukassani.
Vedin syvään henkeä ja nautin tämän ihanan miehen käsittelystä. Hän nuoli minua melko taidokkaasti. Otin hellästi häntä hiuksista kiinni ja haroin niitä.
Pian kuitenkin vedin hänet ylös seisomaan eteeni ja aloin avata hänen vyötään ja farkkuja. Hänellä oli ihanasti tiukan näköiset mustat bokserit jalassa.
Hieron hänen etumustaan boksereiden läpi ja hän otti minua hiuksista kiinni, kuin se olisi poninhäntä.
Siinä samalla vedin myös bokserit pois ja otin hänen kuuman ja kovettuneen munan käteen ja tein kiusoittelevasti edes takaista liikettä.
Mikko selvästi nautti ja odotti, koska otan tämän namupalan suuhuni.
Annoin ensin kevyen suukon varteen ja siitä kielellä vedin kohti kärkeä. Ensin käytin vain kärjen suussani, kunnes otin enemmän ja enemmän sitä suuhuni
samalla reilusti imien. Nauttiessani Mikon täydellisyydestä, puuristin hänen kiinteitä pakaroitaan. Aloin pikkuhiljaa janota tätä jumalaista komeutta sisääni
ja annoin eleilläni merkin siitä.
Mikko käänsi minut pitkin sohvan pituutta. Haki laatikosta kortsun ja antoi sen minulle. Asettelin sen Mikon ylle ja vedin hänet päälleni.
Kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja Mikko työntyi sisuksiini hitaasti. Minulta pääsi väistämättä nautinnosta hiljainen huokaisu ja Mikko aloitti 'työt'.
Voi miten ihanalta tämä mies tuntuikaan. Rintani heiluivat työntöjen tahdissa ja Mikko aina välillä muisti myös suukotella kumpujani. Olin aivan humaltanut tästä jumalaisesta miehestä.
Huomasin myös Mikon kiihottuneen entisestään ja hän käänsikin minut kontilleen ja tuli minua takaapäin, sanoen: "Sulla on nainen upea pylly". Samalla hän puristi sitä
melko voimakkaasti jonka jälkeen antoi pienen läpsäyksen pehmeälle pakaralleni. Minä pidän hieman rajummista otteista ja annoin Mikonkin huomata sen.
Mikko lopetti työnnöt jo veti minut harteista ylös sohvalta. Meni itse sohvalle istumaan ja minä istuin hänen syliinsä.
Ratsastin komealla ratsullani hänen nauttiessaan rintojeni pehmeydestä. Tuntui niin kiihottavalta harrastaa seksiä uuden tuttavuuden kanssa.
Jakaa kaikki sopukkansa hänen kanssaan. Pian Mikko otti ohjakset käsiinsä nosti minut jälleen sohvalle selälleen ja levitti jalkojani
ja puristi sisäreisiäni melko voimakkaasti ja suutelli pyhimpääni. Otti klitorikseni hellään imuun ja siirsi kätensä ja otti minua häpyhuulista kiinni.
Hän levitti niitä ja aloitti herkkuni maistelun. Mikko oli todella taitava, enkä milloinkaan ollut saanut näin hyvää suuseksiä.
Juuri saamasillani hän lopetti alkoi jälleen suudella reisiäni. Hän nosti jalkani ylös yhteen ja työntyi sisääni. Hän tuntui niin suurelta sisälläni,
että en kyennyt olemaan hiljaa vaan aivan kuin nautinto olisi purkautunut minusta ulos äänen avulla.
Hetken päästä kerroin pian tulevani ja Mikko kiihdytti tahtia. Silmissäni sumeni ja tunsin alavatsani värähtelevän.
Tunne oli jotain niin ihanaa. Luovutin, enkä kyennyt enää pidättelemään. Mikko irtautui minusta ja kyykistyi vielä eteeni ja antoi kevyen kielihoidon vielä
sykkivälle klitorikselleni. Vedin Mikon luokseni ja suutelin häntä hellästi kunnes vedin kortsun pois ottaakseni häneltä suihin.
Otin Mikkoa hänen lihkasikkaista reisistään kiinni ja imeskelin häntä kuin tikkaria. Otin hänen ulokkeensa niin syvälle suuhuni kuin vain pystyin ja hieroin hänen
kiveksiään toisella kädellä. Mikko kertoi pian tulevansa ja otin hänet tiukempaan imuun. Hän sanoi pari kertaa: "Kohta, kohta" Aivan kuin ei olisi varma
saako hän laueta suuhuni. Annoin sen tapahtua. Otin kaiken suuhuni ja nielin.
Hetken aikaa istuimme lattialla sylikkäin, kunnes Mikko ehdotti, että lämmitettäisiinkö sauna.
Saunoimme myöhään yöhön asti ja käperryimme vierekkäin nukkumaan.
Aamulla en voinut vastustaa kiusausta, vaan herätin tämän upean yksilön taidokkaasti suuhoisolla...
Ihana :) Tuli tälläisen tunteen kaipuu...