Opiskeleeko joku kyseisessä koulutusohjelmassa? Olisi mielenkiintoista tietää mitä opiskelu pitää sisällään ja onko ollut mielestänne hyvä valinta. Itse hain kyseiseen ohjelmaan, mutta menin kuitenkin muualle kouluun. Olisi kiinnostavaa tietää, että kuinka vahvasti tuo oikeasti painottuu urheiluun ja onko opiskelijat saaneet töitä ja minkälaista työtä?
JAMK urheiluliiketoiminta
2
297
Vastaukset
- -____________
Opiskelen JAMKissa liiketaloutta, tosin en urheilukärjessä, mutta jonkin verran tiedän siitäkin. Opiskelu on osin ihan sitä samaa kuin kaikilla muillakin liiketalouden opiskelijoilla (pääsykokeet, pakolliset perusopinnot jne). Tuohan on siis yksi koulutusohjelmakärki eli suuntautumisvaihtoehto, eli ei varsinainen itsenäinen linjansa. Urheilukärjen opinnoista taitaa tulla yhteensä vajaa 50 op (plus harjoittelu ja opinnäytetyö), joten muitakin kursseja pitää käydä lisäksi, jotta koko tutkinnon 210 op täyttyy.
Käsittääkseni opinnot painottuvat urheilun markkinointiin ja myyntiin ja ovat aika projektiluontoisia. Niissä tehdään aika paljon asiakaskyselyitä seuroille ja muille urheilutoimijoille, yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi JYP ja JJK. Lisäksi opiskelijat ovat aiemmin olleet mukana mm. jalkapallon MM-kisoissa tekemässä tutkimusta, ja tänä vuonna ainakin jääkiekon MM-kisoissa ja jalkapallon EM-kisoissa.
Yleisestä työllistymisestä en osaa sanoa, mutta tiedän yhden opiskelijan työllistyneen JAMKille / Sport Business Schoolille ja yhden taas olleen aiemmin JYPin toimistolla töissä.- vcxvcxvxvcxvcx
Ihan mielenkiintoiseltahan tuo kiinnostaa. Hieman harmittaa, että nykyisissä opinnoissani urheilu ei ole mitenkään läsnä ja se on kuitenkin minua paljon kiinnostava asia. Onneksi ei tarvitse jämähtää yhdelle alalle loppu iäksi.
Tuo koulu olisi varmasti ollut hyvänä tukena kun haaveena on perustaa joskus kuntoilualan yritys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471