ikuinen pelkoko?

Sama tunne. Pelkään pilaavani hienon suhteen, koska olen kokoajan niin epäileväinen. Kaiken takana on menneisyydestä pitemmän suhteen päättyminen pettämisepisodiin, joka olikin todellinen "ranteet auki"-kärsimys...

Tulenkohan ehjäksi koskaan, tulee mietittyä... Saa nähdä. Nyt minulla on uusi mies, joka on varsin ihana, mutta menneisyys nostaa päätään. Tekee välillä surulliseksi, mutta toivon, että pääsen asian kanssa sinuiksi ihan itsekseni. Siihen ei oikeastaan pysty kukaan muu vaikuttamaan.

Tsemppiä sinulle!

Minulla on sama. Itseasiassa minua on pettänyt menneisyydessä jo kaksi miestä. Olen nykyisessä suhteessa todella pelokas ja aika mustasukkainen. Yritän käydä läpi asioita sekä mieheni kanssa että itsekseni ja terapeutin kanssa, mutta sitä en tiedä, että tulenko tästä koskaan "normaaliksi"... Se pelko aina kun mies on jossain, tai en tiedä mitä hän tekee, on aivan kamala jota tosissaan en toivoisi kenellekään! Onneksi on kohtalotovereita, jotka tietävät.. Itse ei haluaisi todellakaan olla mustasukkainen tai epäileväinen, mutta se ei ole tunne tai asia mitä voisin itse kontrolloida. Yritän kyllä. Ja yritän järkeillä päässäni. Mutta ei..

Aivan! Se on jännä, kun sen mustasukkaisuuden tunteen tiedostaa, eikä sille voi mitään. Ja vaikka olo on kovastikin sellainen, että ei haluaisi olla kaikesta niin varpaillaan - sitä vain on...

Minulle tulee säännöllisesti oloja siitä, että haen hyväksyntää ja varmistelua siitä, että nykyinen mieheni tykkää minusta varmasti. Hän on perus-pohojalaanen mies, joka ei tunteistaan juurikaan puhu ääneen, jos en ota ensin puheeksi. Tai ehkä ennemminkin hän osaa keskustella, mutta tunteista puhuminen on aika harvassa. Ja viimeisimmän keskustelun aikana hän totesi, että hän vain on luonteeltaan tasaisen viileä - se on hyväksyttävä. Arvostan sitä hirveästi, että hän on aito ja osaa kertoa itsestään näinkin paljon.Toiset kun eivät osaa sanoa asioita ääneen. Tämä helpottaa sitä, etten spekuloi asioita itsekseni, kun saan häneltä kyllä apuja sen suhteen miten häneen pitäisi suhtautua.

Uskoisin, että avain omaan toipumiseen on siinä, että uskaltaa avata suunsa mustasukkaisuudesta kun siihen liittyvät asiat mietityttää. Ei nyt ehkä jokapäivä kannata kuitenkaan - ensin on tultava sinuiksi itsensä kanssa, mutta jos tuntuu, että samat ajatukset pyörivät päässä viikosta toiseen - keskustelua kehiin. Ei kuitenkaan kannata haastaa toista "todistelemaan" uskollisuuttaan, koska se voi koitua kohtalokkaaksi. Omien ajatuksiesi avaaminen toiselle on se tärkein ja sen jälkeen kuunnella, mitä toisella on vuorostaan sanottavaa. Asiaa voi työstää yhdessä varsin hyvin ja kannattaakin, koska sillä pääsee eteenpäin.

Itse uskon, että se luottamus ja ennenkaikkea itsevarmuus (kyllä, jos meinaa luottaa toiseen ihmiseen, on ensin luotettava itseensä..) kyllä kasvaa pikkuhiljaa, kunhan pääsee sinuiksi suhteessa. Itse muutan pian tuhansien päähän miesystävästäni n. vuodeksi ja aiomme jatkaa suhdetta siitä huolimatta. Sinä aikana punnitaan niin molempien tunteet kuin testataan luottamus ja mustasukkaisuuden vakavuus. Jotenkin minulla on kuitenkin kutina, että etäsuhde tekee meille hyvää ja suhde vain vahvistuu. Ja ennenkaikkea kasvattaa minua.

Toivotaan, että me kaikki selviämme tästä turhaasta tunteesta elämässä eteenpäin ja ettei tulisi enää yhtään samanlaista takaiskua eteen. Sehän veisi taas alkupisteeseen ja tuottaisi uuden pettymyksen. Ehkä sitä pelkään itse eniten. Nyt kuitenkin luottavaisin mielin kohti tulevaa :)