Lapsille

Mahdollisesta omaisuudesta on tosiaan syytä yrittää päästä eroon jo ennen kuolemaansa. Eipähän jää jälkeläisille riideltävää, kun ei enää varsinaisia "perillisiä" edes ole kun ei ole perittävääkään. Ideaalitilanne?

Saas nähdä kuinka hyvin onnistutaan. Mutta siksi en sentistäkään eroa että minusta sen takia pidettäisiin enemmän... ;-/

Ainoana sain, paljon, siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Kyllä, aina kun on tarvetta. Myös synttärilahja on raha, saa ostaa tarvitsemansa.

Kahdelle olen antanut vaihto-oppilasvuoden. Yksi ei uskaltanut mahd. ikävän takia lähteä. Mutta se oli sitä aikaa kun sain ylimääräistä rahaa "valvotuista öistä"
ja sitä seuraavista kauheista työpäivistä. Mentiin monesti 3 tunnin yöunella, vieläkin puistattaa.

autan ja annan rahaa aina tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Tot maar annetaa,se mikä pystytää ja hippase enemmänki :)
Mut enää vaa kuapuksel,ku opiskelee.
Vuakranmaksun jälkkee hänel jää alle 30e kättee,ei sil mont päivää elele.

Appuu tarttee koko ajan ja myäs antaa sitä.Ruoan laitos,siivoukses ja koiran ulkoiluttamises ! Jo häne olemas olos on onni

Kyllä, mahdollisuuksien mukaan. Esikoisen lapsille ostellaan kaikenlaista tarpeellista, helpointa niin, sillä näin nuoret eivät tunne itseään "autetuiksi".
Keskimmäinen opiskelee ulkomailla, yliopistomaksuihin ollaan osallistuttu. Kuopus opiskelee kotikaupungissamme, joten ruoka ja pyykkihuolto hoituu osaksi täällä kotonamme. Nuoret voivat vapaasti käyttää ystäviensä kanssa kesämökkiämme, me maksamme mökistä aiheutuvat kulut.

En anna, lapseni ovat hyvätuloisia ja heillä on kaikkea mitä ikinä voi toivoa. Samoin on lapsenlapsellani, omat vanhemmat huolehtivat hänestä silloin kun opiskeli, varmaan auttavat vieläkin.
Itselläni on pienehkö eläke, olen pannut aikoinaan kaikki liikenevät rahani lasten koulutukseen, jopa otin velkaa. Oli isäkin, mutta häntä ei kiinnostanut, oli alkoholisti.
Nyt käytän rahani itse, matkustelen varojeni mukaan. Ostelen myös kaikkea sellaista mistä olen joutunut ennen kieltäytymään.

Tilannekohtaiset sponssaukset ovat kaukana takana päin.

Pitemmälle tehdyt järjestelytkin ovat jo vuosia sitten pantu kuntoon.

Penskamme eivät tarvitse meiltä taloudellista tukea eivätkä tarpeellisen ylimeneväänkään mitään.
Saatamme silti tapauksittain yllättää.

Onnistumme kuluttamaan vaimon KELAn lisätukeman eläkkeen ja minun 27:n työvuoden aikana kertyneen, vajaan avustuksen, itse.