Muutamia poimintoja:
"Filosofian professori ja teologian tohtori Craigin mielestä Eurooppa on etääntynyt kristinuskosta paljon kauemmaksi kuin Yhdysvallat. Hänen mukaansa jälkikristillisen ajan ihmisten tavoittaminen evankeliumilla tarvitsee avukseen apologiaa, uskon älyllistä puolustamista. Muuten Jeesus jää sokean uskon asiaksi."
----
"Apologian keinoin kristillistä uskoa puolustavia on moitittu siitä, että he pitävät tieteellistä todistusaineistoa uskon edellytyksenä. Tällaista ajattelua kutsutaan evidentialismiksi.
– En ole evidentialisti siinä mielessä, että pitäisin uskoa irrationaalisena, jos evidenssi eli todisteet puuttuvat."
----
"– Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole resursseja työskennellä kristinuskon tieteellisen evidenssin parissa. Jos tämä puuttuu, Pyhän Hengen työ riittää synnyttämään ja ruokkimaan uskoa."
----
Ja sitten Kari Enqvist: "Enqvist ei ryhtynyt kumoamaan argumentteja. Hänen mukaansa Jumalan käsite on tällaisen väittelyn käymiseen liian epämääräinen.
– Jumala-käsitettä ei voi määritellä tarkasti eikä siitä voi käydä tieteellistä väittelyä tieteellisin keinoin. Rationaaliset perustelut edellyttävät rationaalisia käsitteitä. Tunteisiin ja mielipiteisiin voidaan kyllä vedota, Enqvist kommentoi väittelyä."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8035-craig-qsokea-usko-ei-innosta-minuaq
Graigilta höpönlöpöä
10
89
Vastaukset
- Uskon tyhjyys
Ensin Craig harmittelee sokeaa uskoa ilman älyllistä puolustelua (siis ilman apologiaa ja evidenssiä) ja sanoo, ettei innostu sokeasta uskosta.
Tämän jälkeen hän voimallisesti puolustelee sokeaa uskoa.
Tämä on kai sitä mitä kristityt kutsuvat älylliseksi rehellisyydeksi?
Surkuhupaisaa on myös lause "Muuten Jeesus jää sokean uskon asiaksi."
Pitäsi teologian tohtorinkin tietää, että Jeesuksen väitetty jumaluus ja syntien sovitus ja ylösnousemus ja kaikki siihen liittyvä jää AINA sokean uskon asiaksi. Koska MITÄÄN todisteita noista asioista ei ole olemassa. Jos olisi, niin emme puhuisi kristinuskosta, vaan kristintiedosta.- zyrt
Kaikenkaikkaan nuo siteeraukset olivat huvittavia. Tämä kyllä on hölmöin:
"Hänen mukaansa jälkikristillisen ajan ihmisten tavoittaminen evankeliumilla tarvitsee avukseen apologiaa, uskon älyllistä puolustamista. Muuten Jeesus jää sokean uskon asiaksi."
- Uskon älyllinen puolustaminen. Mitä se on? Sokean uskon me tiedämme, mutta uskon älyllinen puolustaminen???
En ollut paikalla, joten on mahdollista että häntä on siteerattu väärin.
Enqvistiltä kyllä hyvä kommentti. Jumalan käsite todellakin on liian epämääräinen. - Uskon asia
zyrt kirjoitti:
Kaikenkaikkaan nuo siteeraukset olivat huvittavia. Tämä kyllä on hölmöin:
"Hänen mukaansa jälkikristillisen ajan ihmisten tavoittaminen evankeliumilla tarvitsee avukseen apologiaa, uskon älyllistä puolustamista. Muuten Jeesus jää sokean uskon asiaksi."
- Uskon älyllinen puolustaminen. Mitä se on? Sokean uskon me tiedämme, mutta uskon älyllinen puolustaminen???
En ollut paikalla, joten on mahdollista että häntä on siteerattu väärin.
Enqvistiltä kyllä hyvä kommentti. Jumalan käsite todellakin on liian epämääräinen.Niin, tuossa Craig siis harmittelee sitä, että usko jää uskon asiaksi, eikä tiedon.
Siis vähän kuin harmittelisi sitä, että pallo jää pyöreäksi, eikä neliskanttiseksi.
Luulisi tohtoristason ihmisen osaavan ajatella vähän paremmin, mutta nyt onkin kyse hihhuleista, joilla (teologian) tohtoriksi pääsee, kun löytää sen mustan kissan, joka siis EI ole pimeässä hiilikellarissa, sieltä pimeästä hiilikellarista.
Varmaan kannattaakin tuoda oikein ulkomailta asti tuollaisia neropatteja tänne. - zyrt
Uskon asia kirjoitti:
Niin, tuossa Craig siis harmittelee sitä, että usko jää uskon asiaksi, eikä tiedon.
Siis vähän kuin harmittelisi sitä, että pallo jää pyöreäksi, eikä neliskanttiseksi.
Luulisi tohtoristason ihmisen osaavan ajatella vähän paremmin, mutta nyt onkin kyse hihhuleista, joilla (teologian) tohtoriksi pääsee, kun löytää sen mustan kissan, joka siis EI ole pimeässä hiilikellarissa, sieltä pimeästä hiilikellarista.
Varmaan kannattaakin tuoda oikein ulkomailta asti tuollaisia neropatteja tänne.Voin uskoa että joku uskoo johonkin jumalaan, jos tämä henkilö väittää uskovansa, mutta ei se siitä jumalasta totta tee.
Mitä Craig oikeasti mahtoi tarkoittaa?
Jos tuo keskustelu nettiin laitetaan niin mielelläni katson, vaikka kielitaitoni ei siihen kaikkeen ehkä riitäkään.
Mikä se sössöttäjä on, joka sano olevansa entinen ateisti, mutta nykyään joku teologi, joka kinaa ainakin Dawkinsin kanssa joissain videopätkissä. Ei sinälään liity nyt tähän asiaan muuten kuin siten, että tämä mies ei osaa muuta kuin väittää, ettei jumalan olemassaolemattomuutta ole todistettu. Jonkun sellaisen videopätkän olen nähnyt.
On muuten aika hauskaa se, että nämä akateemiset länsimaiset uskovaiset puhuvat aina lähi-idän tuontitavaraa olevasta jumalasta ja jättävät sen naapurikylän jumalan/allahin huomiotta. - Lähimmäisenhakkaus
zyrt kirjoitti:
Voin uskoa että joku uskoo johonkin jumalaan, jos tämä henkilö väittää uskovansa, mutta ei se siitä jumalasta totta tee.
Mitä Craig oikeasti mahtoi tarkoittaa?
Jos tuo keskustelu nettiin laitetaan niin mielelläni katson, vaikka kielitaitoni ei siihen kaikkeen ehkä riitäkään.
Mikä se sössöttäjä on, joka sano olevansa entinen ateisti, mutta nykyään joku teologi, joka kinaa ainakin Dawkinsin kanssa joissain videopätkissä. Ei sinälään liity nyt tähän asiaan muuten kuin siten, että tämä mies ei osaa muuta kuin väittää, ettei jumalan olemassaolemattomuutta ole todistettu. Jonkun sellaisen videopätkän olen nähnyt.
On muuten aika hauskaa se, että nämä akateemiset länsimaiset uskovaiset puhuvat aina lähi-idän tuontitavaraa olevasta jumalasta ja jättävät sen naapurikylän jumalan/allahin huomiotta.Kristinusko jos mikä on lähi-idän tuontitavaraa. Se tuotiin tänne pohjolan perukoillekin miekalla ja verellä. Ihmiset saivat ihan itse ja täysin vapaaehtoisesti valita joko kristinuskon tai mestauspölkyn. Aika monet valitsivat sitten kristinuskon, tuon lämpimän lähimmäisenrakkauden uskonnon, koska eivät halunneet että heidän päänsä leikataan irti ruumiista tuon lämpimän ja lähimmäisenrakkaan uskonnon nimissä.
En tiedä kenestä tuossa puhut, mutta väite siitä että jumalan olemattomuutta ei ole todistettu, on täsmälleen sama kuin väite siitä, että hammaskeijun olemattomuutta ei ole todistettu. Näkymättömän mielikuvitusolennon olemattomuutta ei mitenkään voi todistaa. mutta tämä ei mitenkään todista, että se näkymätön mielikuvitusolento olisi oikeasti olemassa. Todistustaakka on tietenkin tämän vahvan olemassaoloväitteen esittäjälle, eikä sen epäilijällä. - zyrt
Lähimmäisenhakkaus kirjoitti:
Kristinusko jos mikä on lähi-idän tuontitavaraa. Se tuotiin tänne pohjolan perukoillekin miekalla ja verellä. Ihmiset saivat ihan itse ja täysin vapaaehtoisesti valita joko kristinuskon tai mestauspölkyn. Aika monet valitsivat sitten kristinuskon, tuon lämpimän lähimmäisenrakkauden uskonnon, koska eivät halunneet että heidän päänsä leikataan irti ruumiista tuon lämpimän ja lähimmäisenrakkaan uskonnon nimissä.
En tiedä kenestä tuossa puhut, mutta väite siitä että jumalan olemattomuutta ei ole todistettu, on täsmälleen sama kuin väite siitä, että hammaskeijun olemattomuutta ei ole todistettu. Näkymättömän mielikuvitusolennon olemattomuutta ei mitenkään voi todistaa. mutta tämä ei mitenkään todista, että se näkymätön mielikuvitusolento olisi oikeasti olemassa. Todistustaakka on tietenkin tämän vahvan olemassaoloväitteen esittäjälle, eikä sen epäilijällä.Tarkoitin Alister McGrathia. Netistä löytyy myös videoita, joissa hän väittelee Hitchensin kanssa. Kyllä niitä tiettyyn rajaan asti jaksaa katsoa. Eikä McGrath niin ärsyttävä ole kuin Anne Widdecombe, joka eräässä yleisötilaisuudessa kiekui katolisen uskonnon antavan ihmisille moraalin etc.
- 103
Minkä takia Enqvist lähti mukaan tuollaiseen keskusteluun? Hihhulin kanssa väittely on aivan järjetöntä puuhaa. Onko Enqvist rahapulassa?
Arvostukseni Enqvistiä kohtaan laski, silti Valtaojaa fiksumpi mies. - zyrt
"103"
On Enqvist Puolimatkankin kanssa keskustellut, eikä arvostukseni häntä kohtaan siitä laskenut. Ei keskusteluissa mitään vikaa ole. - Tornista alas
"On Enqvist Puolimatkankin kanssa keskustellut, eikä arvostukseni häntä kohtaan siitä laskenut. Ei keskusteluissa mitään vikaa ole."
Pareminkin arvostus laskisi, jos Enqvist kieltäytyisi keskusteluista. Ei sillä etteikö syytä olisi mutta laskeutuminen välillä älyllisesti matalammalle tasolle osoittaa yhteistyöhalukkuutta enemmän kuin kököttäminen norsunluutornissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593