Minulla on kova ikävä koiraani, vaikka se vaivutettiin ikuiseen uneen jo viime vuonna. Se asusti pakosta eri paikassa kuin mä.. Kuljettiin yhdessä lenkillä, metsissäkin ja aina se jaksoi iloisesti hännänhuiskutuksin tervehtiä kun meni sitä tapaamaan, vaivoistaan huolimatta. Ja kun sille kertoi jotain, se niin ymmärtävän näköisenä kuunteli. Onko muilla vastaavaa?? En vieläkään pysty katselemaan kuvia koirastani saati edes käydä paikoissa joissa kuljettiin, ilman että kyyneleet valuvat. Tiedän, että se oli vain koira, mutta silti..
Ikävä
Mariette
2175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
itsekkin jouduin lopettaan koirani se oli vain 13vk vanha, sillä oli sydänvika jota ei voitu hoitaa ja leikkaus ois ollut liian kallis(1500E).Se nukutettiin eilen ja suru on kova ja ikävä , vaikka haimme heti uuden koiran niin ei se korvaa menetettyä.Jaksamisia sinulle ,aika parantaa haavat.
Oli ihan pakko kirjoittaa.Mulla on aivan sama juttu,minun koirani nukutettiin iki-uneen 7-viikkoa sitten.24,5 klo.10.05 vasta kuusi vuotiaana.Minulla on ikävä rakasta-tipsuani,itku on välillä herkässä.olen huomannut itsessäni sellaisen asian että en pysty kohtaamaan koira ystäviämme kun olen lenkillä tai muuten liikeellä.Minua alkaa itkettään kun muistot tulevat mieleen ja minulla ei ole enää rakasta Remuani.Ja on siinä sekin että moni ei tiedä kuinka ikävästi meille kävi,koirani halvantui takapäästä.Välillä on käynyt mielessä että ota uuden tipsun,mutta kun haluaisin samaa sukupuuta olevan.Itse olen suurentanut rempastani kuvan ja kehystänyt sen,haikeudella katselen kuvaa ja muistot tulvivat mieleeni,hyvät muistot.Jotenkin tuntuu että ei voi edes lähteä lenkillekään kun ei ole Remua,täällä on niin hiljaista kun tulee kotiin.Ehkä tämä tästä kun aika kuluu mutta nyt on ikävä aikaa on kulunut niin vähän.