Persuilun loppu

Matti Hirvonen, jota Imatran persut pitivät pelastajanaan kuntavaaleissa, on tänään ilmoittanut eroavansa perussuomalaisista. Hirvonen oli Imatran perussuomalaisten hallituksen varajäsenenä.

Ilmeisesti poliisimiestä ovat viimeaikaiset julkisuudessa tapahtuneet "persuilut" alkaneet kyllästyttämään.
12463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi et kirjoita omalla nicillä. Sellainenhan sinulta löytyi ainakin vähän aikaa sitten.

Äänestä

Hirvonenhan on persujen, persu. Eli piti sanansa.

Äänestä
  • Olisihan se noloa, että poliisi kuuluisi puolueeseen, jossa selvästi on rasismia. Toisaalta voi olla niinkin, että tällä poliisimiehellä oli hyvä syy livetä puolueesta, joka ei ilmeisesti tule pärjäämään kunnallisvaaleissa.

    Äänestä

  • Epäilevä kirjoitti:

    Olisihan se noloa, että poliisi kuuluisi puolueeseen, jossa selvästi on rasismia. Toisaalta voi olla niinkin, että tällä poliisimiehellä oli hyvä syy livetä puolueesta, joka ei ilmeisesti tule pärjäämään kunnallisvaaleissa.

    Kaikki on vain julkisuuden kipeyttä ja voi nyt lähteä ehdolle tällä julkisuudella johonkin toiseen puolueeseen.

    Äänestä

Hirvonen on sanansa mittainen mies, eikä mikään takinkääntäjä
tai turhan lupailija niin kuin suurin osa politiikoista, noin sitä pitää
toimia ja hienoa että mies edustaa järjestystä, oikeudenmukaisuutta
ja turvallisuutta ennen kaikkea.

Äänestä
  • Kumpi on valtakunnan vitsi, erotettu kansanedustaja vai tuttu ja turvallinen poliisi?

    Äänestä

olisin takuulla äänestäny Hirvosta, jos ois jääny puolueeseen. ainoo jolla on jonkunnäkönen maalaisjärki tallella. Imatran päättäjillä on tähänasti ollu suurin ongelma mikä kiva halli tai turhake nyt pykättäis pystyyn. ekan kerran kuulin Hirvosen suusta(ääneen sanottuna), että nuorison asiat on todella huonossa jamassa ja jotain tarvis tehdä ja nopeesti. kaikkien muiden lausunto on kaikki hyvin. ja luulen, että tämä Hirvonen nimenomaan tietää mistä puhuu jo virkansakin puolesta. muut kattoo papereista ja antaa mielenkiintosia lausuntoja. ja nää muut ei oikein näytä tajuavan minkälainen kuluerä ne nyt jo jyrkässä alamäessä olevat nuoremme on muutaman vuoden päästä.

Äänestä

Kyllä on Matti Hirvonen taas puolustanut itseään monilla kirjoituksilla!!!!

Ei se jää paljastumatta, vaikka kuinka jättäisi Isot kirjaimet lauseen alussa pois.

Äänestä

Taitaa melken kaikki tällä palstalla olevat Hirvosen Matin haukkujat olla lain väärällä puolella, eli eivät aivan yhteiskunta kelpoista porukkaa
PS. kirjoitatteko omalla vai anastetulla tietsikalla, vitsi vitsi.....

Äänestä

Kauhein pelle Eki vaan jäi vielä persuihin,kannattas Ekinkin mennä katkolle ,muistas sitten mitä kaikkea puhunut !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tmyk kirjoitti:

Matti Hirvonen, jota Imatran persut pitivät pelastajanaan kuntavaaleissa, on tänään ilmoittanut eroavansa perussuomalaisista. Hirvonen oli Imatran perussuomalaisten hallituksen varajäsenenä.

Ilmeisesti poliisimiestä ovat viimeaikaiset julkisuudessa tapahtuneet "persuilut" alkaneet kyllästyttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu