Teemaleirit - airsoft

Seikkailijoiden teemalliset seikkailu- ja airsoft -leirit starttaavat heinäkuussa!

13.7 - 15.7 Seikkailu ja Airsoft

TAISTELUKENTTÄ

Te olette kaikki levittäytyneet. Olette yksin. Ja teidän ainoa tehtävä on kukistaa vastapelaajat. Ryhmä nuoria astuu saarelle valmiina taistelemaan oikeudestaan ja kunniastaan – vain yksi palaa voittajana. Oletko se sinä? Tartu haasteeseen. Teema perustuu Hunger Games – Nälkäpelit elokuvaan.

[Leirillä käydään myös pienempiä sivutaisteluja]

20.7 - 22.7 Seikkailu ja Airsoft

MAIHINNOUSU

Pieni saari Valtion edessä on julistautunut itsenäiseksi. Heillä on siellä hallussaan suuri joukko kapinallissotilaita jotka vannovat taistelevansa saaren puolesta Valtiota vastaan loppuun asti. Valtio ei voi ottaa suurhyökkäyksen riskiä, sillä kapinallisilla on hallussaan ydinase jolla he uhkaavat Valtion olemassaoloa, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Tämän vuoksi pieni joukko Valtion eliittisotilaita tekee uhkarohkean maihinnousun tavoitteenaan tuhota kaiken sen, jolla kapinalliset uhkaavat Valtiota. Kuka voittaa?

27.7 - 29.7 Seikkailu ja Airsoft

HAJOAVAN VALTION TARINA

Valtion sisällä ristiriidat ja paineet ovat riistäytyneet käsistä. Valtion johto yritti väkivalloin tukahduttaa ristiriidat ja mielenosoitukset huomatakseen vain vaikutuksen olevan päinvastainen. Valtion sisällä joukko hajaantuu ja tilanne ajautuu sisällissodaksi, jossa sinun panoksesi voi muuttaa koko Valtion kohtalon. Tartu haasteeseen joko Valtion puolesta tai Valtiota vastaan – Sinä voit muuttaa kaiken.

4.8 - 5.8 Seikkailu ja Airsoft

PALKATTU PIMEYTEEN 1

Metsässä on jotain, mitä isot yhtiön johtajat haluavat. Jotain, jolla muuttaa koko ihmiskunnan kulku ja varsinkin kääriä huomattavat voitot. Ryhmäsi – palkatut eliittitaistelijat - laskeutuu metsän pimeyteen jäljittämään jotain, mitä heidät lähetettiin etsimään – ettekä aijo luovuttaa, ennen kuin olette sen löytäneet. Mutta metsässä on muitakin samalla asialla ja kaikki ovat valmiita puolustamaan omaa tehtäväänsä viimeiseen asti – mikä ikinä se onkaan. Sinun tehtäväsi? Taistele – Taktikoi – Löydä.

[Teema käydään hämärässä / pimeydessä]

18.8 - 19.8 Seikkailu ja Airsoft

TAISTELUKENTTÄ – PIMEYS

Te olette kaikki levittäytyneet. Olette yksin pimeydessä. Ja teidän ainoa tehtävä on kukistaa vastapelaajat. Ryhmä nuoria astuu saarelle valmiina taistelemaan oikeudestaan ja kunniastaan – vain yksi palaa voittajana. Oletko se sinä? Tartu haasteeseen. Teema perustuu Hunger Games – Nälkäpelit elokuvaan.

8.9 - 9.9 Seikkailu ja Airsoft

PALKATTU PIMEYTÄÄN 2

15.9 - 16.9 Seikkailu ja Airsoft

28 TUNTIA MYÖHEMMIN

Valtio menetti yhteyden sen edustalla olevaan olevaan saareen. 24 tuntia tästä, Valtio oli teki raskaan päätöksen. 4 tuntia tästä Valtio kasasi ja lähetti joukon ulkomaalaisia taistelijoita saarelle. Matkallasi sinne pohdit, että kaikki ei ole kohdallaan… Saarta ei näy edes merikartoissa. Mikä on totuus? Selvitä se.

152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mukana!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakke kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu