Kodinhoitaja

Olen kodinhoitajan työssä, olen ammatiltani lähihoitaja. Olen aika uusi työyhteisössä. Pidän työstä erittäin paljon, asiakkaat ovat mukavia, ja työ on sopivan itsenäistä, kun pääosin yksin liikutaan kentällä. mutta se mikä ärsyttää on se että kun menen esimerkiksi iltapäivällä asiakkaille joilla aamuvuorolainen on käynyt on aina jätetty tiskit, roskat yms. seuraavalle, itse ei laiteta tikkua ristiin. Tehdään vain se välttämätön jotta päästään helpolla ja nopealla. Työntekijät jotka saavat hommat äkkiä tehtyä, istuskelevat tauolla ja haukutaan niitä kellä kestää kauemmin, eli tekevät työt mitä pitäisikin tehdä..selän takana puhutaan toisista ja sitten edessä päin ollaan kavereita. Uusiin tulokkaisiin suurin osa suhtautuu aika nihkeästi ja jopa käskytetään ym. Työ on mielenkiintoista mutta tuo seläntakana puhuminen on inhottavaa..ajattelinkin että en ota ollenkaan kantaa toisten juoruamisiin ja haukkumisiin, hoidan vain oman hommani kunnolla, ja annan toisten hoitaa juoruamisen. Teen työni enkä jätä niitä muille..miksi aina sama naisvoittoisissa työpaikoissa...
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tepa9080 kirjoitti:

Olen kodinhoitajan työssä, olen ammatiltani lähihoitaja. Olen aika uusi työyhteisössä. Pidän työstä erittäin paljon, asiakkaat ovat mukavia, ja työ on sopivan itsenäistä, kun pääosin yksin liikutaan kentällä. mutta se mikä ärsyttää on se että kun menen esimerkiksi iltapäivällä asiakkaille joilla aamuvuorolainen on käynyt on aina jätetty tiskit, roskat yms. seuraavalle, itse ei laiteta tikkua ristiin. Tehdään vain se välttämätön jotta päästään helpolla ja nopealla. Työntekijät jotka saavat hommat äkkiä tehtyä, istuskelevat tauolla ja haukutaan niitä kellä kestää kauemmin, eli tekevät työt mitä pitäisikin tehdä..selän takana puhutaan toisista ja sitten edessä päin ollaan kavereita. Uusiin tulokkaisiin suurin osa suhtautuu aika nihkeästi ja jopa käskytetään ym. Työ on mielenkiintoista mutta tuo seläntakana puhuminen on inhottavaa..ajattelinkin että en ota ollenkaan kantaa toisten juoruamisiin ja haukkumisiin, hoidan vain oman hommani kunnolla, ja annan toisten hoitaa juoruamisen. Teen työni enkä jätä niitä muille..miksi aina sama naisvoittoisissa työpaikoissa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu