Neliöhinnat +10%. Asuntotsunami iski etelärannikolle

"Kolmioiden neliöhinta kohosi yli kymmenen prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna vanhoissa kerrostaloasunnoissa. Myös kauppamäärät olivat nousussa. Käytetyistä kerrostaloasunnosta sai tammi–maaliskuussa maksaa keskimäärin 3,5 prosenttia viime vuotta enemmän, käy ilmi barometrista. "

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/04/17/helsingin-asuntokaupassa-nahtiin-yllattava-ilmio/201227509/310

Odottajalle saavillinen jäävettä niskaan. Korot 3% miinuksella ainakin seuraavat 3 vuotta.
15155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

oli ja meni. Tuhnut, ottakaa kanoottinne laidoista kiinni, nyt mennään!

Äänestä
  • Mustia pilviä näyttää kerääntyvät tuhnuttajien taivaanrantaan tänäkin keväänä. Ei siis mitään uutta auringon alla

    Äänestä

Vai oli lasku.

Saanen ihan pikkuisen täsmentää.

Nyt se se vasta on tuloillaan,ettekö te tosiian nää?

Tämähän mene liian tarkasti niin kuin olen kertonutkin,kerroin näin taannoin,tuleekevät ja muulit melkoisella todennäköisyydellä saapuvat palstalle sankoin joukoin kirjoittelemaan noususta,ja tämä on toteutunut.

Mutta samaan hengenvetoon kirjoitin että nousu ei kestä ja se on kuin tuulen henkäys mutta ,todennäköisyydellä muulit eivät nää tätä.

He luulevat melkoisella varmuudella nousun jatkuvan,eivätkä nää että eurooppan talous on vajoamassa syvemmälle.

Muutaman kuukauden vilke käy muuleilla palstalla ja syksyksi onkin jo tulossa harvinainen hiljaisuus kun totuus paljastuu euroopan taloudesta.

Kaikki on kun kirjaa lukisitte jo etukäteen kerrottu,mutta ihminen ei usko ennen kuin näkee itse.

Äänestä
  • "syksyksi onkin jo tulossa harvinainen hiljaisuus "

    Niin, sellaistahan se asuntokauppa on. Keväällä / alkukesällä on vilkasta ja syksyksi hiljenee. Tuhnullehan tämäkin tulee vuosi toisensa jälkeen yllätyksenä...

    Äänestä

  • Asuntokaupan syklit kirjoitti:

    "syksyksi onkin jo tulossa harvinainen hiljaisuus "

    Niin, sellaistahan se asuntokauppa on. Keväällä / alkukesällä on vilkasta ja syksyksi hiljenee. Tuhnullehan tämäkin tulee vuosi toisensa jälkeen yllätyksenä...

    "Tuhnullehan tämäkin tulee vuosi toisensa jälkeen yllätyksenä... "

    Samoin kuin se että joka ikinen vuosi toukokuussa työttömien määrä kasvaa, kun erilaisista oppilaitoksista valmistutaan sankoin joukoin, kesäkuussa taas laskee kun vastavalmistuneet ovat työllistyneet

    Äänestä

  • Lupaatko poistua palstalta kokonaan jos ei syksyyn mennessä ole -20%

    Minä lupaan poistua jos on.

    Äänestä

Mikäli uskomme lukia, niin mullistava käänne oli toissa kesänä......................................................................................................

Äänestä

Taantuma on ollut oikeastaan jo 2008 vuodesta lähtien,pientä piristystä oli 2010 mutta otti tapakkia 2011 syksyllä.

Nyt on hengähdystauko mutta tosin jo väistymäisillää.

Euroopan laajuinen taantuma syvenee todenteolla syksyä kohden,ja muulien kirjoitusten määrä on aikalailla jo toteutunutkin,vaikka mediassa rummutettaisiin noususta,niin sitä ei tule,kaikki on valhetta,eurooppa on pahemmassa jamassa kuin oli vuoden vaihteessa.

Tilanne on pahentunut huomattavasti,euroopan unionista lähtee maita joka tekee pahaa jälkeä maihin jotka jää euroopan unionin jäseniksi.

Ai niin älä usko Lukia,usko vaan kokoajan muulien tarinoita niin on sitten muitakin kaltaisiasi jotka uskoivat ikuiseen nousuun.

Tällähän siitä selviää.

Äänestä
  • Kun olet niin hyvä ennustaja, niin voisitko luetella muutaman pörssiyhtiön nimen jotka TULEE ROMAHTAMAAN?

    Pääsis kaupoille..

    Äänestä

  • Laitetaan sitten syksy takarajaksi jolloin kruunaamme Lukin palstan kaikkien aikojen surkeimmaksi ennustajaksi ja täydelliseksi paskanpuhujaksi jos romahdusta ei näy eikä kuulu. Monta monta vuotta olemme jo kuulleet samaa jauhantaa "ensi kesä, ensi syksy, ensi vuonna, viimeistään 2012 jne..". Nyt on palkitsemisen aika.

    Kruunauksen aikaan pyydämme myös Lukia poistumaan palstalta trollaamasta tai ainkin vaihtamaan nimimerkkiä ja kirjoitustyyliään kunnioittavampaan suuntaan.

    Äänestä

Huh, huh, hyytävän kylmää on nousuvauhti asuntomarkkinoilla. Miten tämä on mahdollista kun palstan vuokrakeisareiden mukaan hinnat jyrkässä laskussa jo kuukausia ja itse asiassa jo vuosia??? Tommonen 10% nousu on minusta kohtuu kovaa kyytiä. Vuokrat seuraa perässä ja silloin kannattaa vuokrapetterin painaa lippis syvemmälle ja pitää propellista kiinni.

Äänestä

Tämä kertoo vain yhdestä asiasta: Ihmiset muuttavat pienempiin ja halvempiin asuntoihin. Jos olet myymässä suurtaasuntoa tai omakotitaloa ostajaa et sille löydy varsinkaan jos hinta on lähellä miljoonaa tai sen yli. Saat pitää homekämppäs velkoineen ja korkojen kera

Äänestä
  • No niin. Siinä rävähti eetteriin faktaa. Vuokrapetterin jorinat ja mustatuntuu hajatelmat tyrmättiin noin kahdessa tunnissa. Virheistä päätellen, siis myös kirjoitus sellaiset on asialla Luki salanikillä. Se on vaan ihme, että omistuskämpät on aina homeessa, mutta vuokra-asunnot ei koskaan. Valikoiva kasvusto tuo home.

    Äänestä

Onko toi linkki asuntovälittäjien sivuille? Oletko käynyt näytöissä ja seurannut markkinoita? samat kämpät olleet myynnissä reilusti yli vuoden ja lisää ropisee koko aika! ihmiset eivät tarvii sataa neliötä suurempaa asuntoa tänä päivänä. Aika harva hullu maksaa yli miljoonan seinistä ja ilmasta tai sit on liikaa rahaa. Mutta totuus on että nokia miljaadöörit helsingissä on vähissä. Nämä tullaan muistamaan asuntokauppojen hulluina vuosina kun kämpät maksoivat yli miljoonan euron.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauppalehti kirjoitti:

"Kolmioiden neliöhinta kohosi yli kymmenen prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna vanhoissa kerrostaloasunnoissa. Myös kauppamäärät olivat nousussa. Käytetyistä kerrostaloasunnosta sai tammi–maaliskuussa maksaa keskimäärin 3,5 prosenttia viime vuotta enemmän, käy ilmi barometrista. "

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/04/17/helsingin-asuntokaupassa-nahtiin-yllattava-ilmio/201227509/310

Odottajalle saavillinen jäävettä niskaan. Korot 3% miinuksella ainakin seuraavat 3 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu