Vuoden aikana on tapahtunut seitsemän perhesurmaa. On todella merkillistä, miksi jopa sivistyneet hyvin toimeentulevat tappavat myös lapsensa. Yleensä 88 prosentissa tapauksista tekijänä on mies. Naiset voivat ennemmin tappaa lapsensa. Yleensä taustalla lienee mielenterveysongelma, joka on johtanut psykoosiin. Poliisilla ei ole ongelmia selvittää näitä juttuja, koska kaikki tunnustavat tekonsa syvästi katuen. Onko tehty psykiatrista laajaa tutkimusta siitä, miksi joku surmaa koko perheensä itseään lukuunottamatta?
ps. Jos otetaan aseet pois, niin silloin he törmäävät päin rekkaa.
Perhesurmat
6
152
Vastaukset
- Millä perusteella
naisen tapa, tappaa vain syyttömät ja jättää syyllinen/syylliset, itsensä (mies) henkiin?
- Sairas yhteiskunta
Umpikujaan ajautuneen perheenjäsenen uhkailuja ei missään tapauksessa
tule hyssytellä, salailla ja sopia useaan kertaan.
Terveellisintä on melko hetimiten tiedottaa uhkailemisesta viranomaisille ja
läheisille.
Uhkailija muistuttaa, pelottelee usein rankaisevansa, jos asioista puhutaan
ulkopuolisille. Pelossa sitten piiloudutaan samaan asuntoon lukon taakse,
jota ei missään tapauksessa tulisi tehdä.
Silloin tulisi ripeästi mennä naapuriin, turvakotiin, poliisiin tai läheisille.
Jostain syystä pelkääjäkin usein haluaa pitää asian vain omana tietona.
Hyssyttely pitää kynnyksen matalalla uhkailun toteuttamiseen.
Todellisuudessa asian laajempi tietoisuus panee uhkailijan miettimään.
Yhteiskunnan sosiaalitanttojen käytös ei ainakaan houkuttele pelkääjää
lapsineen turvautumaan yhteiskunnan turvakotiin.
Mikäli herää epäilys pelkäävän huoltajan mielenterveydestä, alkaakin
viellä taistelu huostaanottoa vastaan.
Pahat umpisolmut on joka tapauksessa avattava ammattiauttajalla yhdessä.
Asioista puhuminen ei missään tapauksessa asiaa pahenna.
Ei sentään torille huutelemaan, sillä huipulla olevan herran kasvojen menetys
voi johtaa vaikka minkälaisiin tekoihin.
Sosiaalitantta oli eräässäkin tapauksessa suositellut perheen pelkääville
menoa turvakotiin, eivät kuitenkaan uskoneet uhkan vakavuuteen, eivätkä
menneet turvakotiin.
Sosiaalitantan olisi ehdottomasti pitänyt hoitaa lapset turvaan, koska
tiesi uhkailijan pitkään jatkuneesta päihteiden käytöstä.
Pitkä päihdekemiaputki muuttaa aivot joksikin idiootin aivoiksi.
Voikohan siitä jotain päätellä, miksi toinen surmaaja jättää itsensä henkiin,
kun toinen taas surmaa itsensäkin ? - Kouvolan
tapauksessakin nainen tappoi lapset kostoksi miehelleen, kun tällä oli uusi naisystävä. Miehellä ei ole juurikaan mahdollisuuksia saada lapsia, vaikka äiti olisi kuinka epätasapainoinen ja tapaamisen aikana voisi tappaa lapset joka tapauksessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041915472291_uu.shtml - adult1960
Tästä yhteiskunnasta on kadonnut vastuunotto perheestä. Ollaan narsisteja, ja pyöritään oman navan ympärillä. Kun perhe"leikki" ei jaksa kiinnostaa, konstit ovat tosi huonot. Jotkut huutaa maan hallitusta apuun masennukseen tms. Voisiko ihmiset alkaa ottaa vastuuta itsestään tai edes lapsistaan??
- Työ vie mehut
Orjapiiskuri yhteiskunta ottaa tavallisesta työväestöstä takin tyhjäksi.
Kotona lasten kanssa ei jakseta puuhata, varsinkin jos työ ottaa
fyysiset sekä henkisen jaksamiset.
Huvittavaa kuunnella viisaiden puheita Kreikasta ja Espanjasta,
rikkaiden varojen siirrosta muihin maihin tai suuresta nuorisotyöttömyydestä.
Myös pienituloisten rahansaantia pitää säästösyistä pienentää.
Muista puhutaan, vaikka nuo samat asiat tapahtuu parhaillaan myös suomessa. - oikeesti suututtaa j
Narsisimia on kahdenlaista: tervettä ja sairaalloista.Sairaalloinen narsismi aiheuttaa vakavaa tuhoa ympäistön ihmisiin. Viranomaiset varmaan tietävät tämän, mutta lainsäädännössä ei tuota vakavaa ongelmaa ole huomioitu lainkaan. Viranomaisten toiminta on sidottu lainsäädäntöön, se ei ole ajan tasalla ja siksi viranomaiset eivät voi tehdä mitään edes sellaisissa tilanteissa, joissa kyllä olisi syytä tehdä jotain. Monet sairaalloisten narsistien omaiset tietävät, että he eivät saa mistään apua ja ovat siksi turhautuneita edes pyytämään apua.Pakkohoidon lakien uudistamisella olisi todellakin jo kiire! Sos. ja terveysministeriön olisi syytä laittaa "hihat heilumaan" ja lopettaa turha lässyttäminen vakavassa asiassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996033
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282833Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774