Kävin katsomassa parkettia ohikulkumatkalla. Ei mitään järkeä arkkitehdilla parketin suunnittelussa. Poistakaa hyvät ihmiset turhat portaat ja karsinat. Tehkää yksi yhtenäinen, esteetön tanssilattia. Kiitos.
Ehdotus Rauhalahti
3
110
Vastaukset
- järki jalkaan
Tanssijoila on jalat vielä käytössä, joten lattia on jo esteetön. Jos siitä ruvetaan haalia, siis haalia tekemää, niin tulee pää vetävän käteen.
- jess on hyvä
Rauhalahden parkettikokonaisuus ehdottomasti parasta mitä ravintoloilla on tarjota, itse asiassa kolme eri lattiaa. Tanssijat eivät peitä orkesteria kun ovat alempana.
- Joskus käynyt
Juu parketin osioiminen on oikeastaan ratkaisu jatkuvaan riitaan kä tanssijoiden ja foksaajien välillä.
Nyt kun kummatkin tanssivat omassa osiossa niin eivät häiritse toisiaan.
Tietenkin sellaiselle joka ei halua kunnioittaa toisia niin tuollainen osiointi on ärsyttävää, silloinhan pakotetaan tanssimaan omalla paikalla.
Voisi olla hyvä idea ihan muillakin tanssipaikoilla karsinoida vaikka sinne keskelle alue tanssijoille jotka haluavat tanssia enemmän paikallaan ja "kilparata" ympärille foksaajille ja muille etenevän tanssin ystäville.
Faniporukka pitäisi kyllä ehdottomasti myös rajata pois parketilta sillä he aiheuttavat juuri ne ongelmat kun liikkuvat tanssijat joutuvat koukkaamaan keskialueen kautta päästäkseen faniporukan ohi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1217930Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1516668Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834775Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2453245Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012744Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1072266- 1501915
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121906Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa311720Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971624