Sosionomikoulutus pitäisi kiireellisesti irroittaa lastensuojelubisneksestä ja sen tietopohja uudistaa perusteellisesti.
Sosionomit saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelupaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä esim. Diakonissalaitos Oyltä, Mehiläinen Oyltä, Care Component Oyltä, Nuorten Ystävät ryltä joiden välitön taloudellinen intressi on lastensuojeluasiakkuuksien, huostaanottojen ja laitoshoidon lisääminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
Sosionomeille annettu opetus tähtää usein näiden tavoitteiden toteutumiseen eli opiskelijoita kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.
Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita , diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Sosionomikoulutuksen asenneongelmat, tiedolliset heikkoudet ja sidonnaisuudet säteilevät päivähoidon lisäksi jo psykiatriseen kuntoutukseen ja sairaanhoitoon ( intensiivihoidon yksiköissä pätevät psykiatriset sairaanhoitajat on korvattu sosionomeilla) ensi- ja turvakoteihin, perhetuki/kriisi/vastaanottokeskuksiin, lasten- ja perhekoteihin , perhetyöhön ja kaikkialle, jossa sosionomit työskentelevät.
Ne näkyvät lisääntyvinä asenneongelmina, ala-arvoisena hoitona ja palveluna, oikeusturvarikkomuksina ja muina laittomuuksina ja häiriöinä, joista voi lukea esim. täältä:
http://www.knuutilaki.net/node/11
http://www.knuutilaki.net/node/19
http://www.knuutilaki.net/node/31
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Mattilan lastenkoti
http://kaisaruokamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98226-lapsikauppa-takoo-rahaa-suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649#comment-54759589
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10518721
Sosionomikoulutus uudistettava välittömästi!
29
366
Vastaukset
- hengitä välillä..
No oho! Olen sosionomi, en ole ennen opiskelua, opiskelun aikana, enkä sen jälkeen ollut koskaan missään tekemisissä sosiaalitoimen tai lastensuojelun kanssa, vaikka työssä olen jo pitkän linjan AMMATTILAINEN.
Opiskellessa toki kävimme, teoriassa läpi lastensuojelu-ym. lait, mutta sinulla näkyy olevan fobia ko. koulutusta kohtaan, jonka takia ehdotan terapiaan menemistä, tai lääkityksen päivittämistä.
Katsos, kun kaikki tapahtumat, joita lastensuojelun yms. nimissä tehdään tapahtuu IHMISTEN tekemänä ja toisten ihmisten suojelemiseksi. Kukin virkaa tekevä katsoo näitä toimia omien silmiensä takaa ja jokaisessa toimintayksikössä on olemassa hiukan erilainen malli toimia.
Kaikenlaista vain tapahtuu ja ihmiset ovat asioissa pääosassa,.. aina.. Kukin olettaa toimivansa hyvän asian puolesta oikein, ja jonkun toisen mielestä on kuitenkin menty metsään. Näinhän tapahtuu jokaisella alalla, joissa tehdään töitä ihmisten kesken, toisten ihmisten hyväksi (lääkäri, suutari, poliisi, poliitikko, hoitaja, sosionomi, kokki jne. jne...) - hyvä argumentti
Kommenttisi on paras argumentti sosionomikoulutuksen uudistamisen ja sosiaalialan vastuu- ja korvausvelvoitteiden säätämisen puolesta.
Hyväksi luuloteltu motiivi ei riitä oikeuttamaan toisen ammattitaidotonta, epäeettistä, laitonta ja väkivaltaista kohtelua millään alalla. Kaikilla mainitsemillasi ammatinharjoittajilla sosionomeja (ja sosiaalityöntekijöitä )lukuunottamatta onkin vastuu- ja korvausvelvollisuus aiheuttamistaan vahingoista. Kaikenlaista ei vain tapahdu sattumalta vaan joku tekee jollekin jotakin jollakin motiivilla, jonka ilmi- ja piilotarkoitus usein poikkeaa toisistaan.
Sosiaalinen konstruktionismi tai reflektiivisyys, jonka olet säälittävästi väärinymmärtänyt ei muuten tarkoita sitä, että vallan ( väärin)käyttäjällä on oikeus valita mieleisensä samanarvoisiksi luulottelemistaan totuuksista ja julistaa vallankäytön uhri tai kritisoija mielisairaaksi.
Juuri tuollaista vallan väärinkäyttöä vastaan lait, asetukset ja ihmisoikeussopimukset on tehty. - huoli koulutuksesta
Sosiaalialan huolikoulutus todella romuttaa länsimaiset oikeusperiaatteet ja näemmä myös empatian ja etiikan.
Lukekaa loistava kommentti sosiaalipolitiikan professori J.P. Roosilta:
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/090727_2.htm- kyll vaan
Näin on. Huolikoulutus on uskomaton keksintö, vain itse Paholainen voi kikkailla äärettömän vakavan aiheen avulla. Kukaan ei ole turvassa kun mielivaltaisuus saa sanella ihmisten elämäntavat.
Pohjimmiltaan ihminen edelleen on hyvä. Ainakin sinisilmäisesti ajattelevat pyrkivät luottamuksen saavuttamiseen ja haluavat ohjata lapsiaan jo vaistonvaraisesti luottamaan itseensä ja vanhempiinsa. Huolen lähettiläät ovat saaneet mellastaa ja särkeä perusperheitä...on loputtomasti mahdollisuuksia olla löytävinään ihan mitä vaan halutaan, kun tähdätään lapsen lihan kauppamiseen.
Meidän yhteiskunta kokonaisuudessaan on narsistien käsissä. Laaja-alainen lakien laadinta on koko ajan käyttänyt hyväkseen tekopyhiä lapsen paras -mantroja. Ne uppoaa seurapiirikerhojen rouviin.
- diagnoosia pukkaa
"sinulla näkyy olevan fobia ko. koulutusta kohtaan, jonka takia ehdotan terapiaan menemistä, tai lääkityksen päivittämistä."
Hyvin on oppi mennyt perille. Diagnoosihan se sieltä pamahti.
"Sosionomi..opiskelijoita kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan." Hyvä juttu, että nostatte tämän asian esiin. Koetin sitä itse opintojeni aikana, mutta tyrmäys oli lähes totaalinen. Itse en alalla työskentele, mutta on jäänyt takaraivoon tämä puute koulutuksessa.
Lainaan vähän itseäni tuolta Suomen Kuvalehden palstalta (jota uusi aloitukseni koski);
”…aikoinaan penäsin, että mistä löytyy määritteet lapsen parhaasta, en saanut kuin kiukkuisia kannanottoja. Se kuulemma oli niiiiin itsestään selvä juttu. Ellen kuulemma sitä ymmärtänyt, oli aivan väärällä alalla. ”
Kuten täällä nimimerkki vähän samaan tapaan kommentoi ”hengitä välillä..”.; näkyy olevan fobia ko. koulutusta kohtaan, jonka takia ehdotan terapiaan menemistä, tai lääkityksen päivittämistä.”
Te jotka olette alalla tai opiskelette sille, nostakaa ihmeessä asia esiin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Ellei alan eettisiä ja moraalisia näkökulmia avata ja keskustella niistä kriittisesti sekä avoimesti, ei minusta voida puhua kovin kummoisesta ammatillisuudestakaan.
Eikun vain rohkeasti liikkeelle!- Sivistystä sossuille
Ammatillissivistävä koulutus on aloitettu Etelä-Karjalan kesäytliopistossa
Etelä-Karjalan Kesäyliopisto.
Ammatillissivistävä koulutus Lappeenrannassa
Lapsi koston välineenä avioerossa
Lapsi koston välineenä ja lyömäaseena huoltajuusriidoissa ja eroissa.
Koulutus on suunnattu lastensuojelun työntekijöille, lastensuojelulaitosten ja perhekotien henkilöstölle, sosiaalityöntekijöille, terveydenhuoltohenkilöstölle, psykiatrisen hoitotyön henkilöstölle, poliiseille, kasvatus- ja perheneuvolan työntekijöille, opettajille, juristeille, tuomareille ja syyttäjille, maahanmuuttajatyötä tekevälle henkilöstölle, seurakuntien työntekijöillle ja kriisityöntekijöille.
Sisältö
Lapsen ja toisen vanhemman suhteen tuhoaminen: kuka, miten ja miksi?
Merkitys ja psykososiaalinen oirehdinta lapsen kannalta
Tapausten oikeudellinen ja strateginen arviointi
Mitä voin ammattilaisena tehdä tilanteen purkamiseksi?
Koston psykologia: Miksi kostetaan, kuka kostaa? Onko kosto suloista?
Kosto avioeroperheessä: toisen vanhemmuuden tietoinen tuhoaminen.
Aika ja paikka
26.10.2011 klo 9.00 - 16.00
Kesäyliopisto, Lappeenranta.
Luennoitsijat
Helinä Häkkänen-Nyholm, psykologian tohtori, erikoistutkija
Nyholm Jan-Olof, kriminaalipsykologian dosentti, varatuomari ja rikosylitarkastaja
Hinta
195 €, sisältää luentomateriaalin sekä aamu- ja päiväkahvin
Ilmoittautuminen 12.10.2011 mennessä
Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta peruutuksesta peritään puolet koulutusmaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai henkilö ei saavu paikalle, peritään koko maksu. Oikeus muutoksiin pidätetään. Koulutusvahvistus lähetetään osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta.
---
- Vaarallinen turva
Kommenttipuheenvuoro: Turvallinen hyvinvointi uhkaa lapsianne –varokaa!
Kirsi Pauliina Kallio, Tampereen yliopisto/Suomen Akatemia (lyhennelmä)
"Toisin kuin usein ajatellaan, turvallisuuden lisääminen ei myöskään automaattisesti lisää oikeudenmukaisuutta vaan voi päinvastoin syventää eroja ihmisten ja ihmisryhmien välillä.
Koskela tunnistaa turvallisuuden ja pelon käsitteistä saman tyhjyyden kuin moni
lapsuuden tutkija sellaisista trendikäsitteistä kuin ”lasten hyvin- ja pahoinvointi” tai ”varhainen puuttuminen”. Kukapa ei haluaisi turvallista elämää ilman pelkoja? Turvallisuus ja hyvinvointi suhteessa pelkoon ja pahoinvointiin ovat kiistattomasti tavoiteltavia tiloja, mutta niiden itsestään selvänä pitämiseen sisältyy ansa.
Annettuina otetut käsitteet ja kyseenalaistamattomat totuudet kantavat mukanaan kutsumattomia vieraita, jotka ovat kaikkea muuta kuin viattomia toimijoita. Epäkriittinen suhtautuminen sen kaltaisiin ilmiöihin kuin turvallisuus, hyvinvointi ja varhainen puuttuminen on näin ollen äärimmäisen vaarallista ja pelottavaa.
Kritiikiltä hyvin suojattuja, tunteisiin vetoavia käsitepareja turvallisuus/pelko ja hyvin/pahoinvointi käytetään taitavasti hyväksi erilaisissa yhteyksissä, joissa lapsista kannetaan huolta ja heidän ”parastaan” pyritään edistämään. Koskela nostaa esityksessään esille kaupalliset toimijat, jotka tavoittelevat taloudellista hyötyä luomalla kuluttajille uusia tarpeita: pehmeämpää hiekkaa leikkipaikoille, tehokkaampaa valvontaa makuukammareihin, uudenaikaisempia suojavarusteita varjelemaan lapsen mieltä ja kehoa törmäyksiltä maailman kanssa. Samankaltaista markkinointikilpailua käydään lasten pahoinvoinnin ja sairastumisen pelossa.
Lapsuuden keskeiset instituutiot – koti, päivähoito, koulu, sosiaali- ja terveydenhuolto – ovat etulinjassa uusien turvallisuus- ja hyvinvointidiskurssien sisäistämisessä. Kun kansainvälisen median kautta kantautuu uutisia päivänvalossa kadonneista lapsista, ryhdytään lasten vapaa-ajanviettoa ja liikkumista tarkastelemaan uudesta vinkkelistä. Milloin ja missä on turvallista olla ulkona, kenen kanssa, mitä julkisilla paikoilla voi ja ei voi tehdä, kuinka tulisi pukeutua, ja kenen on vastuu jos lapsi vain katoaa!? Samaan tapaan uutiset terveysuhista ja hyvinvoinnin haasteista saavat äidit, isät ja eri alojen ammattilaiset varpailleen. Lapsi on keskimääräistä lyhyempi – ehkä hänellä on keliakia! Lapsi on keskimääräistä hiljaisempi – ehkä hän kärsii koulukiusaamisesta! Lapsi on keskimääräistä eloisampi – ehkä hänellä on keskittymishäiriö! Lapsi on keskimääräistä lihavampi – ehkä häntä uhkaa diabetes! Mitä korkeammalle elintaso nousee, sitä kapeammiksi käyvät normaalin marginaalit.
Sekä yhteiskunnalliset toimijat, kansalaisjärjestöt että yksittäiset ihmiset ovat valmiita käyttämään huomattavia resurssejaan lasten turvallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden varmistamiseen. Ja huomio: nyt ei puhuta sota-ajan Suomesta, nälkäkuoleman partaalla riutuvasta Somaliasta, lapsityövoimaan perustuvasta kaakaoteollisuudesta tai arabikevään synnyttämistä pakolaiskeskuksista, vaan yhdestä maailman vauraimmista ja rauhanomaisimmista yhteiskunnista!
Keinoksi kasvavan turvallisuushakuisuuden ja pelkokierteen katkaisemiseen Koskela tarjoaa toleranssin lisäämistä eli ikäviltä ja pelottavilta tuntuvien asioiden sietämistä. Jos äiti voi sietää itsessään kalvavaa pelon tunnetta siitä, että lapsi kidnapataan Amurin Valintatalon edestä lastenvaunuista kauppareissun aikana, tulee hän samalla kommunikoineeksi ympäristölleen turvallisuuden tunnetta: täällä vauvan on turvallista nukkua päiväunia julkisessa tilassa, koska ihmiset, joiden keskellä hän uinailee, tuottavat huolehtimisen eivätkä huolen ilmapiiriä. Tai hieman laajemmassa mittakaavassa, jos Hesarin toimittaja tohtii otsikoida artikkelinsa tyyliin ”Nykynuoret osaavat käyttää alkoholia vastuullisemmin kuin me aikanaan” sen sijaan, että kirjoittaa vähentyneeseenkin alkoholin käyttöön liittyvistä terveys- ja hyvinvointiriskeistä, rakentaa hän niinikään lukijakunnalleen turvallisuuden ja luottamuksen kulttuuria.
Myös riskien, pahoinvoinnin ja sairauden hyväksyminen osaksi normaalia elämää on avuksi turvallisuushysterian vastustamisessa: elämä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan sudoku, jossa numerot on varmasti mahdollista saada oikeaan järjestykseen, mikäli niiden väliset suhteet vain pystytään arvioimaan riittävän tarkasti. Suhteellisuuden tajua elämään siis lisää – eihän täällä voi muuten tehdä kohta enää mitään! "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649 - Huolikoulutus pois
Vaarallinen huoli puheeksi- koulutus
"Viimeisen kymmenen vuoden ajan maamme kuntiin on ajettu varhaisen puuttumisen huoli puheeksi -koulutusta. 1.1.2008 voimaan astunut lastensuojelulaki pohjaa tälle ajatukselle.
Puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Sen tarkoituksena kerrotaan olevan ongelmien varhainen havaitseminen ja avun antaminen, mutta käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Lapsesta on tullut tarkkailun kohde päivähoidossa, terveydenhoidossa ja koulussa. Huoli-työntekijät seulovat lapsia huoliluokkiin subjektiivisten havaintojensa perusteella, mututuntumalla. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes on v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta.
Huoliluokittelun kehitelleet tutkijatkin ovat ilmaisseet hätähuutonsa lasten leimaamista vastaan. Suunnitelmat ovat ristiriidassa uusimpien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan huostaanotetut lapset ovat syrjäytyneitä. Teini-iässä laitoshoitoon sijoitetuista pojista oli 23-24 -vuotiaana neljäsosa oli joko työttömänä tai eläkkeellä.
Varhainen puuttuminen on epäonnistunut, lapset eivät ole saaneet sellaista tukea elämälleen, joka olisi mahdollistanut oman paikan löytämisen yhteiskunnassa. Lapsiperheitä tukevia peruspalveluja on ajettu alas, ja lastensuojelun ns avohuollon tukitoimia ei ole olemassa. Valvonnan keinoja kehitetään, mutta auttamisen keinoja ei. Huolen oikeaksi todisteluun on kehitelty kirjava joukko erilaisia keinoja, joilla maailman terveimmistä suomalaisvauvoista saadaan puristetuksi sairaita koululaisia."
lainaus Leeni Ikonen- MTKL:n varoitus
"Lastensuojelun työntekijät arvioivat usein lasten mielenterveyttä, vaikkei heillä ole siihen mitään pätevyyttä. Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan kouluikäisten lasten huostaanotoissa lapsen mielenterveyteen vedottiin jopa yli kolmasosassa tapauksia ja ikäryhmässä 13-18 -vuotiaat peräti puolessa tapauksista (Hiitola,Heinonen, huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko, hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008) .
Mikäli lapsi saa jo alle kouluikäisenä psykiatrisen diagnoosin tai jonkinlaisen psykologisen tutkimuksen perusteella lausunnon, se suuntaa hänen tulevaisuuttaan. Olen nähnyt jopa muutaman vuoden ikäisille tehtyjä testejä.
Suomella on erityisluokkasiirtojen maailmanennätys. Erityisluokkasiirron myötä lapsen syrjäytymisen riski kasvaa. Lapsen medikalisointi eli käytöksen selittäminen terveydentilan kautta on lapsen syrjintää. Vanhemmille kerrotaan, että kyseessä on lapsen tukeminen ja mahdollisuus parempaan opetukseen. Näin ei kuitenkaan aina ole. Siirto erityisluokalle saattaa tuoda lapselle paikan koulun varastohuoneessa opetuksesta huolehtivan entisen nosturinkuljettajan kanssa. Erään erityisluokan opettaja vei oppilaansa työelämään tutustumisena kunnan sosiaalitoimistoon ja Kelaan, mikä tuskin edistää nuorten tuntemusta työelämästä.
Lastensuojelun työntekijät arvioivat mielellään myös vanhempien mielenterveyttä, vaikkei heillä ole siihen mitään pätevyyttä.
Mielenterveyden keskusliitto antoi 10.3.2012 julkilausuman;
” Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelutoimenpiteiden perusteena on oltava tarkkana. Mielenterveyden keskusliiton tietoon on tullut, että vanhemman aikaisemmat tai nykyiset mielenterveysongelmat painavat vaa’assa hyvin paljon ja niitä saatetaan jopa käyttää verukkeena lastensuojelupäätöksiä tehtäessä."
http://www.knuutilaki.net/node/41
Mielenterveyden Keskusliitto ry toteaa lastensuojeluviranomaisten vetoavan herkästi vanhemman mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta. Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole yleensä tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vaan perusoletus näyttää olevan että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsesta. Liitto toteaa, että viranomaisilla on huonosti tietoa sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.
Lastensuojelun asiakkaan pitää olla todella vahva ja omata hyvä mielenterveys selviytyäkseen lastensuojelun pakkoauttamistoimista. On havaittavissa, että lastensuojelun toimet aikaansaavat vanhemmissa ahdistusta, uupumusta, työstä poissaoloja, vaikka laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tukemaan ja antamaan asiakkaalleen hyvää palvelua. Lastensuojelun toimien yhteys perhetragedioihin tulisi selvittää perusteellisesti.
http://www.knuutilaki.net/node/42
- pikkupsykiatrit
Sosionomit pikkupsykiatreina
"Monilla vanhemmilla on huonoja kokemuksia Diakonissalaitoksesta, joka rahastaa siinä missä muutkin valheellisilla julman todellisuuden kätkevillä termeillä ; lastensuojelu, intensiivihoito, perhekoti, lapsen etu jne.
Ja tyhmät amk:t ovat iloisia päästessään " intensiivihoidon osastolle", jossa kouliintuvat valehtelemaan, pelaamaan, mielistelemään, sammuttamaan omat havaintonsa, oikeuden- ja todellisuudentajunsa, jotta pääsevät " ammattilaisten" kirjoihin.
Käsittääkseni intensiivihoitoa antavat (= lapsia puoskaroivat) käytännössä vain sosionomin koulutuksen saaneet työntekijät, jotka ovat usein vielä saaneet "pätevyytensä" intensiivihoitoa tarjoavan laitoksen koulutuksessa ja / tai työharjoittelussa eli lojaalisuus laittomuuksiakin harjoittavalle laitokselle on taattu.
Eli lapsiperheitä puoskaroivat käytännössä sosionomin koulutuksen saaneet " pikkupsykiatrit". Korjatkaa, jos olen väärässä. Ainakin Sosiaaliportti ilmoittaa, että:
"Koska vierihoitoa( intensiivihoitoa) ei laissa ole määritelty, ei myöskään ole erikseen määritelty sitä, minkälaisella koulutuksella hoitoa voi antaa. "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040 - Miljoonan mukula
Yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen vähintään 1000 000 euroa
"Yhden nuoren syrjäytyminen ja jääminen työelämän ulkopuolelle maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa " on uusi muotihokema, joka pitäisi muotoilla uudestaan muotoon:
Yhden nuoren syrjäyttäminen ja jättäminen työelämän ulkopuolelle tuottaa erilaisille lastensuojelujärjestöille ja -yrittäjille ja hoito- ja kuntoutusyrityksille vähintään miljoona euroa.
Syrjäyttäminen on kannattavaa valtion tukemaa liiketoimintaa.
Valtio tukee ja rahoittaa ruhtinaallisesti jokaista nuoren syrjäyttämisprosessiin osallistuvaa tahoa ja toimenpidettä, joihin kuuluvat mm. tehostettu riskiluokitus ja -leimaus ( VARPU) , lumeapu ja - hoito (perhetyö, intensiivihoito) , epätieteelliset lastensuojelutarpeen selvitykset ja olosuhde- ja vanhemmuudenarvioinnit(n. 5000-15 000e/ kpl), moniammatillisten ryhmien panettelukokoukset( n. 1000 e/ h), huostaanotot kodeista ( n.80 000- 150. 000 e/vuosi/ lapsi), oikeudenkäynnit puolueellisissa fair trial- periaatteita noudattamattomissa hallinto- oikeuksissa, läheisistä erottaminen, ihmissuhteiden katkaiseminen, eristäminen väkivaltaisiin ja valvomattomiin laitoksiin( jopa 800e/ vrk), korotettujen hoitopalkkioiden toivossa etsityt virheelliset mt-diagnoosit, leimaaminen(verkostotyö), lääkkeillä huumaaminen, ylipitkät ja perustelemattomat osastohoidot, asianmukaisen terveydenhuollon ja koulutuksen laiminlyönti, pakkosäilytys puutteellista opetusta tarjoavissa oppilaitoksissa, jotka on perustettu vain yhteiskunnan tukirahojen imuroimiseksi, työvoimaneuvonta= valehtelu todellisista työllistymismahdollisuuksista, tempputyöllistys, työelämäkuntoutus ja -kurssitus, ilmaisharjoittelut, orjatyö .
Sitten valtion rahaa voivatkin ruveta imuiroimaan psykiatriset hoitolaitokset, ala-arvoiset mielenterveys- , päihdekuntoutus- ja tukiasumisyksiköt ja kriminaalihuollon ohjelmat ja toimijat.
Nuorten " hoitamisesta" on tullut kannattavampaa bisnestä kuin prostituutio tai huumekauppa. - sosionomiZ
Itse näen, että tällainenkin keskustelu on vain meille(sosionomeille) hyväksi. Pitää kyetä kriittisesti arvioimaan niin koulutuksen suomia kuin oman työhistorian ja ammattietiikan sekä moraalin sääntöjä. Kiitos keskustelun avaajalle.
Itse joudun kyseenalaistamaan oman toimintani usein ja haluan myös näin tehdä. Kun työskentelee tällä alalla niin hyvin useasti ei ole olemassa sitä absoluuttista oikeaa totuutta!
PISTE- Pois luolasta
Pois luolasta
"Menossa olevaan muutokseen liittyy ideologisen muutoksen lisäksi voimakas läpi yhteiskunnan vahvistunut
tekninen ajattelu- ja toimintatapa. Ideologinen muutos on merkinnyt sitä,
että yhteiskunnan kaiken toiminnan malliksi on asetettu yritys, joka toimii
laskelmoivasti ja tehokkaasti. Yritysyhteiskunnassa valtaa käyttävät yhä
enemmän ”budjettipäälliköt”, mikä on merkinnyt sitä, että kaikki asiat saa-
tetaan mitattavaan, laskettavissa olevaan ja hallittavissa olevaan muo-
toon. Ideologisen käänteen rinnalla teknologinen ajattelu- ja toimintatapa
on vahvistunut ja se on edelleen lisännyt systeemimaailman kiinnostusta
prosessien hallintaan, suorituksiin sekä niiden seurantaan ja valvontaan.
(Kuosmanen 2008; vrt. Patomäki 2007.) Näyttää siltä, että 2000-luvun
alussa teknokulttuuri on syrjäyttämässä lopullisesti kaikki luontaiset inhimilli-
set ja sosiaaliset kehitysprosessit (vrt. Ahlman 1976).
Uusi eetos on merkinnyt systeemimaailman otteen voimistumista elä-
mismaailmasta. Uudessa kulttuurissa ihmiselle tarjotaan rooli työelämässä
tehokkaana suorittajana ja vapaa-aikana iloisena massatuotteiden kulut-
tajana.
Uusi kulttuuri näkyy hyvin myös koulutus- ja palveluinstituutioiden
ajattelussa ja toiminnassa. Palveluista on tullut teknisiä suoritteita. Oppilai-
tokset tuottavat palvelu- ja tuotantokoneiston käyttöön yhä tehokkaampia
suorittajia ja välineitä. Koulutussysteemi jalostaa nuorisoa uuden kulttuurin
ihmisihanteeksi, joka on tottelevainen ja tehokas, joka ei esitä miksi -
kysymyksiä, vaan ajattelee ja tekee, mitä systeemi haluaa.
Uudella tavalla tukahduttava aika pyrkii koneistojensa avulla hallit-
semaan ihmisten mieltä ja arkea. Maailmaa koetetaan nyt hallita voimistu-
villa valvonta- ja väkivaltakoneistoilla sekä massatuotannolla ja yhdenmu-
kaistavilla laatujärjestelmillä. Uuden eetoksen koneistot, mainonta, media,
instituutiot sekä niissä toimivat ihmiset, toimivat tehokkaasti.
Ennen kaikkea koneistot tuottavat ”äksonia” eli touhua, joka saa ihmiset, ehkä tehokkaammin kuin koskaan, elämään ikään kuin kytkettyinä luolaan, jossa he
voivat katsella luolan takaseinälle heijastuvia varjokuvia maailmasta (vrt.
Platon, Valtio VII; ks. myös Saramago 2002). Luolaan kytketyt ihmiset us-
kovat, että heille esitetyt varjokuvat elämästä ovat todellisia. Vieläkin, jos
joku sattuu pääsemään vapaaksi luolan vankeudesta, ja kun hän kertoo,
mitä hän näki luolan ulkopuolella, hän joutuu vaikeuksiin. Luolasta pakoon
päässeitä pidetään häirikköinä, heitä halveksitaan ja eristetään nurkka-
huoneisiin. " - Perheen painajainen
Pois luolasta kirjoitti:
Pois luolasta
"Menossa olevaan muutokseen liittyy ideologisen muutoksen lisäksi voimakas läpi yhteiskunnan vahvistunut
tekninen ajattelu- ja toimintatapa. Ideologinen muutos on merkinnyt sitä,
että yhteiskunnan kaiken toiminnan malliksi on asetettu yritys, joka toimii
laskelmoivasti ja tehokkaasti. Yritysyhteiskunnassa valtaa käyttävät yhä
enemmän ”budjettipäälliköt”, mikä on merkinnyt sitä, että kaikki asiat saa-
tetaan mitattavaan, laskettavissa olevaan ja hallittavissa olevaan muo-
toon. Ideologisen käänteen rinnalla teknologinen ajattelu- ja toimintatapa
on vahvistunut ja se on edelleen lisännyt systeemimaailman kiinnostusta
prosessien hallintaan, suorituksiin sekä niiden seurantaan ja valvontaan.
(Kuosmanen 2008; vrt. Patomäki 2007.) Näyttää siltä, että 2000-luvun
alussa teknokulttuuri on syrjäyttämässä lopullisesti kaikki luontaiset inhimilli-
set ja sosiaaliset kehitysprosessit (vrt. Ahlman 1976).
Uusi eetos on merkinnyt systeemimaailman otteen voimistumista elä-
mismaailmasta. Uudessa kulttuurissa ihmiselle tarjotaan rooli työelämässä
tehokkaana suorittajana ja vapaa-aikana iloisena massatuotteiden kulut-
tajana.
Uusi kulttuuri näkyy hyvin myös koulutus- ja palveluinstituutioiden
ajattelussa ja toiminnassa. Palveluista on tullut teknisiä suoritteita. Oppilai-
tokset tuottavat palvelu- ja tuotantokoneiston käyttöön yhä tehokkaampia
suorittajia ja välineitä. Koulutussysteemi jalostaa nuorisoa uuden kulttuurin
ihmisihanteeksi, joka on tottelevainen ja tehokas, joka ei esitä miksi -
kysymyksiä, vaan ajattelee ja tekee, mitä systeemi haluaa.
Uudella tavalla tukahduttava aika pyrkii koneistojensa avulla hallit-
semaan ihmisten mieltä ja arkea. Maailmaa koetetaan nyt hallita voimistu-
villa valvonta- ja väkivaltakoneistoilla sekä massatuotannolla ja yhdenmu-
kaistavilla laatujärjestelmillä. Uuden eetoksen koneistot, mainonta, media,
instituutiot sekä niissä toimivat ihmiset, toimivat tehokkaasti.
Ennen kaikkea koneistot tuottavat ”äksonia” eli touhua, joka saa ihmiset, ehkä tehokkaammin kuin koskaan, elämään ikään kuin kytkettyinä luolaan, jossa he
voivat katsella luolan takaseinälle heijastuvia varjokuvia maailmasta (vrt.
Platon, Valtio VII; ks. myös Saramago 2002). Luolaan kytketyt ihmiset us-
kovat, että heille esitetyt varjokuvat elämästä ovat todellisia. Vieläkin, jos
joku sattuu pääsemään vapaaksi luolan vankeudesta, ja kun hän kertoo,
mitä hän näki luolan ulkopuolella, hän joutuu vaikeuksiin. Luolasta pakoon
päässeitä pidetään häirikköinä, heitä halveksitaan ja eristetään nurkka-
huoneisiin. "Turhat ja hatarin perustein tehdyt kiireelliset huostaanotot ovat sosiaalialan perheitä vakavasti vaurioittavaa"äksöniä", joissa sosionomeilla on tärkeä rooli päivähoidon ilmiantojen tuottajina, lastenkodin negatiivista näyttö etsivinä ohjaajina ja epäpätevinä sosiaalityöntekijöinä, joilla on lupa lykätä vastuu vahingollisesta toiminnastaan moniammatillisille työryhmille.
Tässä malliesimerkki sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden moniammatillisen yhteistyön tuloksista, heidän ja Keski- Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tuottamasta painajaisesta , joka on paljon ruotsalaista kaimaansa ( Painajainen perheessä- dokumentti) kammottavampi tapaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/moniammatillinen työryhmä
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Mattilan perhetukikoti
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Huostaanotto
Lastensuojeluosaajiksi itseään valheellisesti nimittävien sosiaalialan virkamiesten toiminta on erityisen irvokasta kun sitä vertaa osaamiskeskusten toiminnan ideaaleihin, jotka eivät toteudu lainkaan:
"Osaamiskeskukset ovat kuntien,
yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja sosiaalialan järjestöjen yhdessä
muodostamia osakeyhtiöitä, yhdistyksiä, tai vapaamuotoisia sopimuksiin
perustuvia yhteenliittymiä. Käytännössä on osoittautunut, että osaamiskeskustoiminta on onnistunut laajasti verkostoimaan oman alueensa sosiaalialan alueelliset toimijat.
Sosiaalialan osaamiskeskusten tehtävänä on omalla alueellaan turvata
o sosiaalialalla tarvittavan asiantuntemuksen kehittyminen ja välittymi-
nen,
o peruspalvelujen kehittyminen sekä erityisosaamista vaativien erityis-
palvelujen ja asiantuntijapalvelujen kehittyminen ja välittyminen,
o sosiaalialan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen ja käytännön työn
monipuolinen yhteys
o sosiaalialan tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoiminnan toteutuminen.
Osaamiskeskustoiminnoissa tulee olla kaikilla toimijatahoilla aloiteoikeus ja -velvollisuus.Osaamiskeskustoimintaa arvioidaan jatkuvasti. " - Huolen kulovalkea
Perheen painajainen kirjoitti:
Turhat ja hatarin perustein tehdyt kiireelliset huostaanotot ovat sosiaalialan perheitä vakavasti vaurioittavaa"äksöniä", joissa sosionomeilla on tärkeä rooli päivähoidon ilmiantojen tuottajina, lastenkodin negatiivista näyttö etsivinä ohjaajina ja epäpätevinä sosiaalityöntekijöinä, joilla on lupa lykätä vastuu vahingollisesta toiminnastaan moniammatillisille työryhmille.
Tässä malliesimerkki sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden moniammatillisen yhteistyön tuloksista, heidän ja Keski- Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tuottamasta painajaisesta , joka on paljon ruotsalaista kaimaansa ( Painajainen perheessä- dokumentti) kammottavampi tapaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/moniammatillinen työryhmä
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Mattilan perhetukikoti
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Huostaanotto
Lastensuojeluosaajiksi itseään valheellisesti nimittävien sosiaalialan virkamiesten toiminta on erityisen irvokasta kun sitä vertaa osaamiskeskusten toiminnan ideaaleihin, jotka eivät toteudu lainkaan:
"Osaamiskeskukset ovat kuntien,
yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja sosiaalialan järjestöjen yhdessä
muodostamia osakeyhtiöitä, yhdistyksiä, tai vapaamuotoisia sopimuksiin
perustuvia yhteenliittymiä. Käytännössä on osoittautunut, että osaamiskeskustoiminta on onnistunut laajasti verkostoimaan oman alueensa sosiaalialan alueelliset toimijat.
Sosiaalialan osaamiskeskusten tehtävänä on omalla alueellaan turvata
o sosiaalialalla tarvittavan asiantuntemuksen kehittyminen ja välittymi-
nen,
o peruspalvelujen kehittyminen sekä erityisosaamista vaativien erityis-
palvelujen ja asiantuntijapalvelujen kehittyminen ja välittyminen,
o sosiaalialan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen ja käytännön työn
monipuolinen yhteys
o sosiaalialan tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoiminnan toteutuminen.
Osaamiskeskustoiminnoissa tulee olla kaikilla toimijatahoilla aloiteoikeus ja -velvollisuus.Osaamiskeskustoimintaa arvioidaan jatkuvasti. ""Mylläkkä sai alkunsa siitä, kun tutkijat Tom Arnkil ja Esa Eriksson tekivät "välineen", jolla lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevät voisivat tunnistaa omaa huoltaan: kuinka suurta huolta lastentarhanopettaja tuntee, jos lapsi villiintyy kerta toisensa jälkeen häiritsemään muita, tai jos koululainen ahmii maanantaina muittenkin lasten ruuat.Laadittiin huolten vyöhykkeistö: pientä huolta, suurta huolta. Huolen tunteminen on erilaista ja sen suuruus vaihtelee. Tärkeintä on toimia huolten huojentamiseksi.
Rehtorit ja opettajat ilahtuivat: kerrankin jotain kättä pidempää kasvatuskeskusteluihin ja toimintamalli lasten kanssa työskenteleville.
Jopa opetushallitus sekosi metaforaan, merkityssiirtymään, ja lähetti kouluille ohjeita lasten luokittelusta, tutkimusprofessori Tom Anrkil ja tutkija, teologian tohtori Kai Alhanen kertovat uudessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.
Käytännössä huolien vyöhykkeet muuntuivat kouluissa luokittelujärjestelmäksi, johon opettajat lisäsivät nimilistan ja sijoittivat oppilaat vyöhykkeille.
Matista on paljon huolta, Jonista jonkin verran. Väline, joka oli tarkoitettu oman toiminnan ja yhteistyön apuvälineeksi, levisi kuin kulovalkea päinvastaiseen käyttöön.
Helsingin Sanomat kertoi 15. marraskuuta 2008, että tietosuojavaltuutettu ryhtyi selvittämään luokittelun laillisuutta. Sen jälkeen asian uutisoivat myös maakuntalehdet ja Yle.
Eivät rehtorit piruuttaan ottaneet huolen vyöhykkeistöä tällaiseen käyttöön, eikä se levinnyt väärään käyttöön minkään yleisen rekisteröintivimmankaan vuoksi tai siksi, että joku paradigma siihen usuttaa, Anrkil ja Alhanen arvioivat.
Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.
Opetusministeriön virkamies on kuvannut, kuinka työlästä oli yrittää kääntää opettajien ja rehtoreiden pää.
Eräässä lääninhallituksen järjestämässä koulutustilaisuudessa luennoitsija oli ladellut ohjeita lasten luokittelemiseksi huolen vyöhykkeille. Opetusministeriön virkamies oli puuttunut luentoon huomauttaen, että luokittelua ei pidä missään nimessä tehdä.
Opettajien ja rehtorien reaktio oli ollut "kuin karkki olisi otettu heiltä pois", virkamies on kertonut.
Arnkil vetosi Opetushallitukseen, jotta se lähettäisi valtakunnallisen viestin varoittaen toiminnan vahingollisuudesta. Hän myös pyysi, että opetushallitus peruuttaisi oppaan, jossa vyöhykkeistön käytöstä annettiin väärä ohje.
Arnkil itse pyysi tietosuojavaltuutettua tutkimaan vyöhykkeistön luokittelu- ja rekisterikäytön laillisuuden.
Opetushallitus lähetti tämän jälkeen Arnkilin viestin kuntiin ja kehotti niitä viipymättä lopettamaan luokittelut.
Onko lasten luokittelusta ja rekisteröinnistä nyt päästy? Tuskin.
Kirjoittajat sanovat, että kehotus lopettaa luokittelu ei tarkoita vain sitä, että graafinen aineisto pannaan sivuun, vaan sitä, että työntekijöitä pyydetään muuttamaan toimintaansa perusteellisesti.
Se ei lohduta, jos vyöhykkeistön tilalle otetaan toinen samaa tarkoitusta ajava väline. Kaikki lapsiin luokiteltavina kohteina suuntautuva toiminta pitää lopettaa."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lasten luokittelu levisi kouluissa kuin kulovalkea/1135246891525
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10344649 - Lailliset solvaukset
Huolen kulovalkea kirjoitti:
"Mylläkkä sai alkunsa siitä, kun tutkijat Tom Arnkil ja Esa Eriksson tekivät "välineen", jolla lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevät voisivat tunnistaa omaa huoltaan: kuinka suurta huolta lastentarhanopettaja tuntee, jos lapsi villiintyy kerta toisensa jälkeen häiritsemään muita, tai jos koululainen ahmii maanantaina muittenkin lasten ruuat.Laadittiin huolten vyöhykkeistö: pientä huolta, suurta huolta. Huolen tunteminen on erilaista ja sen suuruus vaihtelee. Tärkeintä on toimia huolten huojentamiseksi.
Rehtorit ja opettajat ilahtuivat: kerrankin jotain kättä pidempää kasvatuskeskusteluihin ja toimintamalli lasten kanssa työskenteleville.
Jopa opetushallitus sekosi metaforaan, merkityssiirtymään, ja lähetti kouluille ohjeita lasten luokittelusta, tutkimusprofessori Tom Anrkil ja tutkija, teologian tohtori Kai Alhanen kertovat uudessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.
Käytännössä huolien vyöhykkeet muuntuivat kouluissa luokittelujärjestelmäksi, johon opettajat lisäsivät nimilistan ja sijoittivat oppilaat vyöhykkeille.
Matista on paljon huolta, Jonista jonkin verran. Väline, joka oli tarkoitettu oman toiminnan ja yhteistyön apuvälineeksi, levisi kuin kulovalkea päinvastaiseen käyttöön.
Helsingin Sanomat kertoi 15. marraskuuta 2008, että tietosuojavaltuutettu ryhtyi selvittämään luokittelun laillisuutta. Sen jälkeen asian uutisoivat myös maakuntalehdet ja Yle.
Eivät rehtorit piruuttaan ottaneet huolen vyöhykkeistöä tällaiseen käyttöön, eikä se levinnyt väärään käyttöön minkään yleisen rekisteröintivimmankaan vuoksi tai siksi, että joku paradigma siihen usuttaa, Anrkil ja Alhanen arvioivat.
Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.
Opetusministeriön virkamies on kuvannut, kuinka työlästä oli yrittää kääntää opettajien ja rehtoreiden pää.
Eräässä lääninhallituksen järjestämässä koulutustilaisuudessa luennoitsija oli ladellut ohjeita lasten luokittelemiseksi huolen vyöhykkeille. Opetusministeriön virkamies oli puuttunut luentoon huomauttaen, että luokittelua ei pidä missään nimessä tehdä.
Opettajien ja rehtorien reaktio oli ollut "kuin karkki olisi otettu heiltä pois", virkamies on kertonut.
Arnkil vetosi Opetushallitukseen, jotta se lähettäisi valtakunnallisen viestin varoittaen toiminnan vahingollisuudesta. Hän myös pyysi, että opetushallitus peruuttaisi oppaan, jossa vyöhykkeistön käytöstä annettiin väärä ohje.
Arnkil itse pyysi tietosuojavaltuutettua tutkimaan vyöhykkeistön luokittelu- ja rekisterikäytön laillisuuden.
Opetushallitus lähetti tämän jälkeen Arnkilin viestin kuntiin ja kehotti niitä viipymättä lopettamaan luokittelut.
Onko lasten luokittelusta ja rekisteröinnistä nyt päästy? Tuskin.
Kirjoittajat sanovat, että kehotus lopettaa luokittelu ei tarkoita vain sitä, että graafinen aineisto pannaan sivuun, vaan sitä, että työntekijöitä pyydetään muuttamaan toimintaansa perusteellisesti.
Se ei lohduta, jos vyöhykkeistön tilalle otetaan toinen samaa tarkoitusta ajava väline. Kaikki lapsiin luokiteltavina kohteina suuntautuva toiminta pitää lopettaa."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lasten luokittelu levisi kouluissa kuin kulovalkea/1135246891525
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10344649"Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat."
Nykyään amatööridiagnooseista on tullut uusi laillisen solvaamisen, panettelun ja näemmä myös virkamiesten yhteisöllisyyden muoto.
Aiemmin toisten asioista selän takana puhumista kutsuttiin juoruiluksi. Mikäli puhuttiin vain negatiivisista asioista tai pyrittiin leimaamaan, kyse oli panettelusta, johon kukaan itseään kunnioittava kansalainen ei halunnut osallistua, koska sitä pidettiin tuomittavana ja vakavana syntinä , paheksuttavana pahansuopaisuutena tai yksilön ja yhteisön hyvinvointia ja selviytymistä murentavana rangaistavana tuhotyönä.
Enää panettelu ei ole synti eikä rikos- jos sen pystyy naamioimaan huolenpidoksi.
Nykyisin panettelua ja solvaamista kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi , sitä opiskellaan kouluissa ja siitä maksetaan jopa palkkaa.
"Puuttuminen"- käsitekin on saanut ansaitsematonta hyvyyden sädekehää.
Todellisuudessa puuttuminen sisältää kaksi elementtiä:
- puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle
- puuttuja tuntee tarvetta kyykyttää tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään
Puuttumiseen ja kokoustamiseen tarvittavat luonteenominaisuudet eivät todellakaan ole mitään ylpeilyn aiheita, päinvastoin.
- Tutkitusti tasotonta
Lapsen leikki: aktiivista tiedontuotantoa omasta elämästä kuulustelijan asenteellisten epäilyjen vahvistamiseksi?!!
"Lapset tuottavat tietoa esim. leikin, kuvan ja toiminnan välityksellä, ja nämä tavat eivät avaudu aikuiselle, jos hän tukeutuu lasten kanssa työskennellessään vain puhuttuun kieleen." ( s. 18)
lainaus Martilkaisen ja Peräojan tutkimus Ässä- hihassa Pesäpuu ry:n vuorovaikutusta tukevien ( tosiasiassa käytetään biovanhempien ja lapsen vuorovaikutuksen ja suhdeongelmien etsimiseen) välineiden käytöstä.
Finnilä -Tuohimaa selvitti lastenpsykiatrien, psykologien ja sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä hyväksikäyttöepäilyistä. Väitöskirjan [4] ja Finnilä -Tuohimaan haastattelujen perusteella voidaan todeta muun muassa seuraavaa:
• asiantuntijoilla on voimakkaita lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen tutkintaa koskevia asenteita sekä runsaasti uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa. Mahdollista hyväksikäyttöä koskevia päätöksiä tehdessään ammattilaiset eivät sovella tieteellistä tietoa
• ammattilaiset eivät tiedä mihin asiantuntijuuden tulisi perustua selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä
• vahvat ennakkoasenteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä estävät asiantuntijoita käyttämästä neutraalia ja asiantuntevaa tutkintaa, mikä tapahtuu epäillyn oikeusturvan kustannuksella
• hyväksikäyttötapauksia työnään selvittäville ei ole olemassa minkäänlaista täydennyskoulutusjärjestelmää eikä siis minkäänlaista opetusta tieteellisesti kestävistä työskentelymenetelmistä
• mitä enemmän koulutusta lasten haastattelemiseen ammattilainen on saanut, sitä enemmän uskomuksia ja sitä vahvempia asenteita hänellä on
• käyttökelvottomiksi todistettuihin menetelmiin, kuten leikin tarkkailuun, uskoo jopa 40 prosenttia ammattilaisista
• eräiden asiantuntijoiden mielestä hyväksikäyttökertomus pitää kiskoa lapsesta ulos ”hinnalla millä hyvänsä”
• eräät asiantuntijat ovat sitä mieltä, että hyväksikäyttö näkyy lapsen naamasta
• yli puolet ammattilaisista pitää johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina lasten haastatteluissa, eivätkä kokeneetkaan kliinikot tunnista johdattelevia aineksia lapsen haastattelussa
Tutkimuksen mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät siis ole kovinkaan perehtyneitä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen, vaan luottavat etupäässä käytännön kokemukseen, mikä johtaa helposti hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin. Uskomattomin tulos tässä taisi olla se, että koulutus lisää uskomusten ja asenteellisuuden määrää.
Väitöskirja taitaa siis paljastaa myös erään toisen psykososiaalisen mafian ylläpitämän illuusion eli uskon koulutuksen ihmeitä tekevään vaikutukseen.
Pienin ongelma tässä ei pitäisi olla se, että ”asiantuntijoiden” tekemillä hyväksikäyttöselvityksillä aiheutetaan vähintään yhtä vakavia vaurioita lapsille kuin mitä mahdollinen hyväksikäyttö on saanut aikaan – ja väärien epäilyjen vuoksi traumoja aiheutetaan myös monille täysin mistään tietämättömille lapsille.
Näin lastensuojelun työntekijä kertoo lasten ( huostaanotontarpeen löytämiseksi?) tutkimusvälineitä tuottavan Pesäpuu ry:n korttien käytöstään:
"Käytän kaikkia välineitä miten sattuu kun en ole lukenut ohjeita ja työtiimissä kiertää sana, miten kukin on käyttänyt välineitä niin otan niistä vinkkiä. Vain mielikuvitus on rajana!"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8955541
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/03/lapsi-raiskataan-pesassa.html - Freire, ei Bentovim
Yksi törkeimmistä ja julmimmista jo alkuaan epätieteellisten menetelmien villistä käytöstä ja luokattomasta " todisteiden" kehittelystä ja huostaanottoa ajaneen epäpätevän sosiaalityöntekijän mielenmukaisen näytön lavastamisesta tapahtui juuri em. "perhetukikeskuksessa" sosionomikoulutuksen saaneiden työntekijöiden toimesta.
Miksi sosionomit kokevat velvollisuudekseen perheiden leimaamisen ja luokittelun ja huostahullujen sosiaalityöntekijöiden ja valvomattomien lapsibisnesyrittäjien mielenmukaisen näytön lavastamisen?
Ammattikunnan voima ja merkitys voisi olla juuri ihmis- ja käytännönläheisessä lasten ja perheiden tukemisessa, hallinnon, talouden ja tekniikan ehdoilla toimivan koneiston inhimillistämisessä, leimattujen ihmisten vapauttamisessa ja vahvistamisessa ja Freireläisessä sosiaalipedagogiikassa.
"Nykysosiaalipedagogiikan ensimmäinen ja suuri kulttuurinen haaste on
saada syntymään kasvatustoimintaa, jonka tavoite on auttaa ihminen ulos
luolasta, orjuuttavien myyttien sekä ajattelu- ja toimintamallien maailmas-
ta. Jokaisen ihmisen perusoikeushan on saada kehittyä täyteen vapauteen
ja ihmisyyteen. Sosiaalipedagogiikkaa tarvitaan juuri ihmisen inhimillistä-
miseen järjestelmässä, joka harjoittaa ontologista, ihmisyyttä tuhoavaa,
väkivaltaa (ks. Freire 2004). Kasvatusta tarvitaan juuri siihen, että ihmises-
tä tulisi enemmän ihminen (ks. Ahlman 1982, 15). Yksinkertaisesti: Sosiaali-
pedagogiikka tarvitaan siihen, että ihmiset voisivat elää ihmisen arvoista
elämää. Tämä sosiaalipedagogiikan kulttuurinen haaste asettuu myös pal-
velurakenteissa toimiville ihmisille, joiden tulisi kyetä kohtaamaan palvelun
käyttäjä, ”asiakas” tasavertaisena kansalaisena aidossa dialogissa, ei sys-
teemi – elämismaailma -hierarkian uusintajana. Sosiaalipedagogiikkaa
tarvitaan, jotta sekä työntekijä että palveluja käyttävä ihminen vapautui-
sivat yhteiskunnassa toimivien koneistojen tarjoamasta annetusta tiedosta
ja tietoisuudesta; annetuista paikoista, asemista ja leimoista. "
http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Hakutoimisto/Kevät_2011_NUKO/sote/Viinamaki_A_2_2008.pdf- Vanhat jäärät pois?
Perhetutkimuksen päivät Jyväskylässä 19-20.4.2012.
Jyväskylän yliopisto.
Eriarvoiset perheet.
Onko perheillä tarpeeksi rahaa?
Mitä arjessa selviytyminen vaatii perheen jäseniltä?
Kuunnellaanko lapsia, nuoria ja ikääntyneitä riittävästi?
Kohteleeko palvelujärjestelmä sitä käyttäviä?
Luennoitsijat ja ohjelmatiedot tästä.
https://www.jyu.fi/ytk/laitokset/perhetutkimus/koulutus/perhetutkimuksen-paivat-2012/ohjelma
-------------------
- Sama sosiaalityössä
Myös sosiaalityöntekijöiden koulutusta vaivaavat samat ongelmat kuin sosionomien. Täsmälleen sama pätee sosiaalityöntekijöille:
"Sosiaalityöntekijöille annettu opetus tähtää usein näiden tavoitteiden toteutumiseen eli opiskelijoita kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.
Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita , diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Sosiaalityöntekijäkoulutuksen asenneongelmat, tiedolliset heikkoudet ja sidonnaisuudet säteilevät päivähoidon lisäksi jo psykiatriseen kuntoutukseen ja sairaanhoitoon , ensi- ja turvakoteihin, perhetuki/kriisi/vastaanottokeskuksiin, lasten- ja perhekoteihin , perhetyöhön ja kaikkialle, jossa sosiaalityöntekijät työskentelevät. "
Epäilen, että yliopisto tekee kiinteää yhteistyötä yksityisten lastensuojeluyritysten ja lastensuojelujärjestöiksi tekeytyvien ls- yritysten kanssa ja saa heiltä myös osan rahoituksestaan. Mitenkään muuten ei voi selittää tuotettujen tutkimusten yksipuolisia aiheita ja näkökulmia. En ihmettelisi vaikka yliopistolla oikein opetettaisiin nallekortti- ja muuta puoskarointia. - puolesta
Tuon koulutuksen käyneenä olen ehdottomasti sitä mieltä, että koulutusta on uudistettava.
Lastensuojelu esitetään vain yhdestä näkökulmasta, joka ei enää tänä päivänä riitä.
Lastensuojelun toimitatavat ovat kyseenalaisia, lakeja ei noudateta ja perheiden olemattomat tukimuodot ajavat lapsiperheitä ahdinkoon. Esim. lastensuojelun toimien vaikutuksista ei ole mitään tietoa, koska tutkimuksia ei edes tehdä.
Opiskelijoilla on oikeus saada laajempaa tietoa ja oikeus oppia kyseenalaistamaan myös lastensuojelun toimia. - Kenen tieto?
Kiitos kommentista. Myös koulutusten kirjallisuuteen ja tietolähteisiin kannattaisi kiinnittää huomiota. Sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien käytetyimmät tiedonhaun sivustot THL:n Sosiaaliportti ja Lapsitiedon Keskus ovat monessa suhteessa kritiikittömiä ls- yritysten ja -järjestöjen propagandanjakopisteitä. Ne ovat pikemminkin lastensuojeluyritys ja -projektimainossivustoja kuin luotettavia tietolähteitä.
Bentovim- epätieteellisten metodien sähläri kelpaa Diakonissalaitokselle
Vuoden 2011 lokakuussa sijaishuollon päivillä Vaasassa Kati Pajamäki, Petri Reinikka ja Juha Roisko käyvät läpi kuntoutusprosessin taustaa sekä kertovat Arnon Bentovimin ja Liza Millerin perhearviointimallin laitossovelluksesta.
Epätieteellisista tutkimusmetodeistaan ja niiden aiheuttamista vääristä insestilöydöksistä kuulun Arnon Bentovimin kehittämiin arviointimalleihin kannattaisi suhtautua varauksella. Ehkäpä Diakkarilla ei tiedetä miehen historiasta tai pahempi vaihtoehto- tiedetään ja silti käytetään koska todennäköisyys perheet tuhoaviin ja huostaa vaativiin vääriin positiivisiin löydöksiin on suuri.
"Tieteellinen tutkimustieto ei näytä suuremmin vaikuttaneen terapiatyötä tekevien menetelmiin. Koulutuksessa, kollegoilta tai kirjallisuudesta omaksutut käsitykset ovat sitkeitä ja niitä on vaikea muuttaa, etenkin jos joutuisi samassa yhteydessä pohtimaan, onko ehkä tehnyt työtä vääristä lähtökohdista ja mahdollisesti johtanut asiakkaitaan harhaan tai jopa vahingoittanut heitä, vaikka ensisijaisena ja vilpittömänä tavoitteena oli auttaminen. Omalle ammattiylpeydelle tällaisen myöntäminen olisi kova kolaus.
Insestin käsite rantautui Suomeen 1980-luvun puolivälissä. Toki sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö oli jo sitä ennen käynyt kansainvälisissä kongresseissa, joissa insesti oli paljon käsitelty aihe. Suomessa vierailivat luennoimassa englantilaiset Tilman Furniss ja Arnon Bentovim, joiden epätieteellisten tutkimusmetodien aiheuttamista skandaaleista on sittemmin saatu runsaasti näyttöä muun muassa Bjugnissa ja Münsterissä. "
"Esimerkkejä vääristä insestisyytöksistä aivan viime vuosilta löytyvät Bjugnin skandaali Norjasta ja Montessori-koulun epäilysyytteet Münsterista Saksasta. Suomalaisten luottamat brittigurut Arnon Bentovim ja Tilman Furniss olivat olleet asialla: ja kas johan löytyi todellinen pedofiilien lauma molemmista paikoista!"
Näyttävin päiväkotiskandaali tuli esiin Norjassa Bjugnin pikkukylässä, jossa levisi 1990-luvun alussa hysteria. Ihmiset alkoivat uskoa lasten kertomuksiin, joiden mukaan muun muassa paikallinen poliisipäällikkö oli päiväkodin työntekijöiden kanssa masturboinut ringissä ämpäriin. Lopuksi syytteeseen joutui yksi työntekijä, joka kuitenkin sai vapauttavan tuomion. Sosiaalinen elämä ei ole yhteisössä koskaan palannut ennalleen. "- Miksi arvioida..
Yksi kammottavimmista sosionomi- ja sosiaalityöntekijäkoulutusten piirteistä on epätieteellisten arviointimenetelmien ammattitaidoton ja ylimielinen käyttö.
Onko lasten seulonta tai arviointi lasten suojelua?
"Kaikkiaan arviointimenetelmät ovat keskeinen osa nykyajan hallinnon toteuttamista ja yksilöiden elämän ohjaamista (Alasuutari 2010).
Arviointimenetelmiin liittyy väistämättä eräänlainen yksiäänisyys, koska kukin niistä kiinnittyy rajattuun näkökulmaan. Niiden antama kuva lapsesta on siten tilanteinen ja osittainen.
Arviointimenetelmien taustaoletukset
Gitz-Johansen on lastentarhanopettajia haastattelemalla tarkastellut, millaiselle ”piilevälle opetussuunnitelmalle” lasten arviointimenetelmät perustuvat. Haastattelujen perusteella hän esittää viisi keskeistä oletusta, joita arviointi välittää. Näistä ensimmäisen mukaan ”elämä on suorittamista ennalta asetettujen standardien mukaisesti”. Toisen arviointeja ohjaavan oletuksen mukaan toiminnassa on kyse kilpailusta ja tuloksista.
Lisäksi arvioinnit perustuvat näkemykseen, että lapsen kehityksen pitäisi noudattaa yleisiä ja ennalta määriteltyjä vaiheita. Sen pitäisi myös tapahtua siten, että lapsi sisäistää ulkoiset normit. Kehityksessä ei siis ole kyse lapsen sisäisen potentiaalin kehittämisestä. Lisäksi arviointikäytäntöjen välittämässä piilevässä opetussuunnitelmassa on Gitz-Johansenin mukaan keskeistä oletus, että lapsi voidaan objektivoida. Toisin sanoen lapsille välitetään käsitystä, että heihin voidaan suhtautua objekteina; heitä voidaan tarkastella numeroina, kirjaimina, väreinä ja kuvioina.
Arviointimenetelmien tietopohja, luotettavuus ja kaupallistuminen
Samalla kun lapsen arviointi perustuu aina johonkin näkökulmaan, nojautuu se myös tietynlaiseen tietopohjaan. Psykologisista testimenetelmistä tiedetään, että edes jossain määrin luotettavan menetelmän aikaan saaminen vaatii huomattavan määrän niin taloudellisia kuin tieteellisen osaamisenkin resursseja. Siksi tanskalainen käytäntö, jossa arviointimenetelmä voi olla yhtä lailla paikallisesti tuotettu, kaupallisen yrityksen markkinoima kuin laajemminkin käytössä oleva testimenetelmä, herättää kysymyksiä. Miten vakuuttava on eri menetelmien tietopohja ja millainen on niiden kriteerien luotettavuus? Miten paljon näihin seikkoihin kiinnitetään huomiota menetelmien kehittelyn kaupallistuessa?
Arviointi- professioiden valta- ja statuspyrkimyksinä
Tiettyjen menetelmien hallinta liitetään tiettyihin ammatteihin ja niiden erityistietämykseen, esimerkiksi diagnoosimenetelmät lääketieteelliseen osaamiseen ja kyky- ja persoonallisuustestit psykologien ammattitaitoon. Samalla menetelmiin liittyvällä erityistietämyksellä luodaan ammattialojen välisiä rajoja ja voidaan myös perustella profession erilaisia oikeuksia muun muassa palkkauksen osalta. Lasten arvioinnin lisääntymistä kasvatusinstituutioissa onkin syytä pohtia myös tästä näkökulmasta. Kuinka paljon niiden käyttöön otossa on kyse kasvatuksen professioiden asemaan liittyvistä intresseistä?
Varhaiskasvatuksen piilo- opetussuunnitelma
Gitz-Johansen toi luennossaan esiin sen, miten arviointimenetelmät ja niiden oletukset lapsista tuottavat tietynlaisen piilo-opetussuunnitelman varhaiskasvatukseen. Piilo-opetussuunnitelmaa voi pitää yhtenä arvioinnin seurauksista. Arviointi määrittelee rajat oletetulle ja sopivalle ja samalla ohjaa sitä, miten lapsen toimintaa pyritään suuntaamaan ja rajaamaan. Oma kysymyksensä kuitenkin on, mitä kaikkea arvioidaan ja mitä kaikkea pyritään ohjaamaan. Esimerkiksi suomalaisesta lasten varhaiskasvatussuunnitelmakäytännöstä voi todeta, että samalla kun se arvioi lasta, se myös orientoituu paljon perheeseen ja vanhemmuuteen (esim.
Alasuutari & Karila 2009). Käytäntöön liittyykin tietynlainen vanhemmuuden ohjaamisen piilo- opetussuunnitelma.
Arvioinnin ei- toivotut tulokset: leimaaminen, syrjäyttäminen ja ulossulkeminen
Arvioinnin seurauksiin liittyy myös kysymys siitä, mitä muuta paitsi toivottuja tuloksia arviointi ehkä tuottaa. Muun muassa Gitz-Johansen on tutkimuksessaan esittänyt, että ”kaksikielisten” (maahanmuuttajataustaisten) lasten kielitaidon arviointia ja yksilöllistä tukemista kehystävät käsitykset valtaväestön lasten keskimääräisestä toiminnasta (Gitz-Johansen 2004; Gitz-Johansen & Horst 2010). Näin ollen arvioinnilla ja siihen liittyvillä toimilla voidaan hyvistä pyrkimyksistä huolimatta tuottaa kasvatusinstituutiossa näiden lasten syrjäytymistä ja ulos sulkemista.
Yhtä lailla voidaan ajatella, että jos kenen tahansa lapsen toiminta
arvioinnissa ei vastaa ideaalia ’persoonallisuutta’, voi käytäntö osaltaan saada aikaan ja vahvistaa käsityksiä ja kokemuksia lapsen erilaisuudesta ja poikkeavuudesta ja näin viitoittaa hänen polkuaan.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86
jatkuu... - ..jos ei voi tukea?
Miksi arvioida.. kirjoitti:
Yksi kammottavimmista sosionomi- ja sosiaalityöntekijäkoulutusten piirteistä on epätieteellisten arviointimenetelmien ammattitaidoton ja ylimielinen käyttö.
Onko lasten seulonta tai arviointi lasten suojelua?
"Kaikkiaan arviointimenetelmät ovat keskeinen osa nykyajan hallinnon toteuttamista ja yksilöiden elämän ohjaamista (Alasuutari 2010).
Arviointimenetelmiin liittyy väistämättä eräänlainen yksiäänisyys, koska kukin niistä kiinnittyy rajattuun näkökulmaan. Niiden antama kuva lapsesta on siten tilanteinen ja osittainen.
Arviointimenetelmien taustaoletukset
Gitz-Johansen on lastentarhanopettajia haastattelemalla tarkastellut, millaiselle ”piilevälle opetussuunnitelmalle” lasten arviointimenetelmät perustuvat. Haastattelujen perusteella hän esittää viisi keskeistä oletusta, joita arviointi välittää. Näistä ensimmäisen mukaan ”elämä on suorittamista ennalta asetettujen standardien mukaisesti”. Toisen arviointeja ohjaavan oletuksen mukaan toiminnassa on kyse kilpailusta ja tuloksista.
Lisäksi arvioinnit perustuvat näkemykseen, että lapsen kehityksen pitäisi noudattaa yleisiä ja ennalta määriteltyjä vaiheita. Sen pitäisi myös tapahtua siten, että lapsi sisäistää ulkoiset normit. Kehityksessä ei siis ole kyse lapsen sisäisen potentiaalin kehittämisestä. Lisäksi arviointikäytäntöjen välittämässä piilevässä opetussuunnitelmassa on Gitz-Johansenin mukaan keskeistä oletus, että lapsi voidaan objektivoida. Toisin sanoen lapsille välitetään käsitystä, että heihin voidaan suhtautua objekteina; heitä voidaan tarkastella numeroina, kirjaimina, väreinä ja kuvioina.
Arviointimenetelmien tietopohja, luotettavuus ja kaupallistuminen
Samalla kun lapsen arviointi perustuu aina johonkin näkökulmaan, nojautuu se myös tietynlaiseen tietopohjaan. Psykologisista testimenetelmistä tiedetään, että edes jossain määrin luotettavan menetelmän aikaan saaminen vaatii huomattavan määrän niin taloudellisia kuin tieteellisen osaamisenkin resursseja. Siksi tanskalainen käytäntö, jossa arviointimenetelmä voi olla yhtä lailla paikallisesti tuotettu, kaupallisen yrityksen markkinoima kuin laajemminkin käytössä oleva testimenetelmä, herättää kysymyksiä. Miten vakuuttava on eri menetelmien tietopohja ja millainen on niiden kriteerien luotettavuus? Miten paljon näihin seikkoihin kiinnitetään huomiota menetelmien kehittelyn kaupallistuessa?
Arviointi- professioiden valta- ja statuspyrkimyksinä
Tiettyjen menetelmien hallinta liitetään tiettyihin ammatteihin ja niiden erityistietämykseen, esimerkiksi diagnoosimenetelmät lääketieteelliseen osaamiseen ja kyky- ja persoonallisuustestit psykologien ammattitaitoon. Samalla menetelmiin liittyvällä erityistietämyksellä luodaan ammattialojen välisiä rajoja ja voidaan myös perustella profession erilaisia oikeuksia muun muassa palkkauksen osalta. Lasten arvioinnin lisääntymistä kasvatusinstituutioissa onkin syytä pohtia myös tästä näkökulmasta. Kuinka paljon niiden käyttöön otossa on kyse kasvatuksen professioiden asemaan liittyvistä intresseistä?
Varhaiskasvatuksen piilo- opetussuunnitelma
Gitz-Johansen toi luennossaan esiin sen, miten arviointimenetelmät ja niiden oletukset lapsista tuottavat tietynlaisen piilo-opetussuunnitelman varhaiskasvatukseen. Piilo-opetussuunnitelmaa voi pitää yhtenä arvioinnin seurauksista. Arviointi määrittelee rajat oletetulle ja sopivalle ja samalla ohjaa sitä, miten lapsen toimintaa pyritään suuntaamaan ja rajaamaan. Oma kysymyksensä kuitenkin on, mitä kaikkea arvioidaan ja mitä kaikkea pyritään ohjaamaan. Esimerkiksi suomalaisesta lasten varhaiskasvatussuunnitelmakäytännöstä voi todeta, että samalla kun se arvioi lasta, se myös orientoituu paljon perheeseen ja vanhemmuuteen (esim.
Alasuutari & Karila 2009). Käytäntöön liittyykin tietynlainen vanhemmuuden ohjaamisen piilo- opetussuunnitelma.
Arvioinnin ei- toivotut tulokset: leimaaminen, syrjäyttäminen ja ulossulkeminen
Arvioinnin seurauksiin liittyy myös kysymys siitä, mitä muuta paitsi toivottuja tuloksia arviointi ehkä tuottaa. Muun muassa Gitz-Johansen on tutkimuksessaan esittänyt, että ”kaksikielisten” (maahanmuuttajataustaisten) lasten kielitaidon arviointia ja yksilöllistä tukemista kehystävät käsitykset valtaväestön lasten keskimääräisestä toiminnasta (Gitz-Johansen 2004; Gitz-Johansen & Horst 2010). Näin ollen arvioinnilla ja siihen liittyvillä toimilla voidaan hyvistä pyrkimyksistä huolimatta tuottaa kasvatusinstituutiossa näiden lasten syrjäytymistä ja ulos sulkemista.
Yhtä lailla voidaan ajatella, että jos kenen tahansa lapsen toiminta
arvioinnissa ei vastaa ideaalia ’persoonallisuutta’, voi käytäntö osaltaan saada aikaan ja vahvistaa käsityksiä ja kokemuksia lapsen erilaisuudesta ja poikkeavuudesta ja näin viitoittaa hänen polkuaan.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86
jatkuu...Miksi arvioida lasta, jos ei aio tai voi tarjota tälle riittävästi tukea?
Kaikkiaan lasten arviointiin liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Niistä vähäisin ei ole se, mitä voidaan tarjota lapselle arvioinnin jälkeen. Kun mittareita ja kyselymenetelmiä kehitetään ja otetaan käyttöön, on myös pohdittava, miten voidaan vastata niihin seikkoihin, joita niillä tuodaan esiin tai tehdään olevaksi ja näkyväksi. Tätä on tärkeää miettiä niin lasten palveluissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin. Jos palveluissa ei arvioinnin jälkeen ole tarjolla lapselle riittävästi tukea, kannattaako lainkaan ottaa käyttöön kyseisiä menetelmiä? Tällöin on ehkä syytä niin sanotusti antaa nukkuvien koirien nukkua – let the sleeping dogs lie – ennemmin kuin herättää mahdollista huolta lapsessa itsessään ja hänen lähimmissään. Etenkin kun tiedetään, että vakavienkin riskien vallitessa mahdollisuutemme ennustaa, johtaako lapsen tulevaisuus hänet ”toivojen tuleksi” vai ”vahingon valkeaksi”, ovat varsin rajalliset.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86 - Pelon kulttuuri
..jos ei voi tukea? kirjoitti:
Miksi arvioida lasta, jos ei aio tai voi tarjota tälle riittävästi tukea?
Kaikkiaan lasten arviointiin liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Niistä vähäisin ei ole se, mitä voidaan tarjota lapselle arvioinnin jälkeen. Kun mittareita ja kyselymenetelmiä kehitetään ja otetaan käyttöön, on myös pohdittava, miten voidaan vastata niihin seikkoihin, joita niillä tuodaan esiin tai tehdään olevaksi ja näkyväksi. Tätä on tärkeää miettiä niin lasten palveluissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin. Jos palveluissa ei arvioinnin jälkeen ole tarjolla lapselle riittävästi tukea, kannattaako lainkaan ottaa käyttöön kyseisiä menetelmiä? Tällöin on ehkä syytä niin sanotusti antaa nukkuvien koirien nukkua – let the sleeping dogs lie – ennemmin kuin herättää mahdollista huolta lapsessa itsessään ja hänen lähimmissään. Etenkin kun tiedetään, että vakavienkin riskien vallitessa mahdollisuutemme ennustaa, johtaako lapsen tulevaisuus hänet ”toivojen tuleksi” vai ”vahingon valkeaksi”, ovat varsin rajalliset.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86Hille Koskela: Pelon kulttuuri ja pelkokierre
Pelon kulttuurin synty näkyy konkreettisesti tapakulttuurin muuttumisena. Esimerkiksi kaupan ulkopuolelle ei enää jätetä lastenvaunuja ostosten ajaksi, vaikka tapa vielä 1990-luvun alussa oli tavallinen. Ilmiö on kuvaava esimerkki turvallisuuskäsityksen muutoksesta: entiset arkiset käytännöt mielletään nyt riskinotoksi.
Kuitenkaan mitään sellaista ratkaisevaa muutosta ”todellisissa vaaroissa” ei ole tapahtunut, mikä edellyttäisi muutosta arkisissa tottumuksissa. Rikollisuuden määrä ei ole kasvanut, mutta turvattomuuden tunne on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä alkaen. Muutos on siis tapahtunut koetussa turvallisuudessa ja mielikuvissa.
Miten tällainen pelon kulttuuri syntyy? Tapakulttuurin muuttuminen liittyy uskomiseen ja uskottelemiseen. Uudet toimintatavat syntyvät ja lähes huomaamatta vakiintuvat kaikkien oman toiminnan kautta. Pelko on sosiaalisesti tuotettua: käsitykset siitä, mikä on turvatonta muotoutuvat arkipäiväisessä kommunikaatiossa ja usein tiedostamatta. Turvattomuuden sosiaaliseen rakentumiseen vaikuttavat niin vanhempien suorat tai epäsuorat varoittelut lapsilleen kuin median populistinen tapa uutisoida rikoksista. Pelkoa tuotetaan usein tahattomasti arkisissa varoitteluissa, uusissa toiminnan tavoissa ja säännöissä, lainsäädännössä, politiikassa ja markkinoinnissa. Turvallisuuteen pyrkiminen kuitenkin helposti lisääkin koettua turvattomuutta ja pelosta tulee kierre.
Turvallisuuden teema on voimistunut nopeasti ja levinnyt monelle elämän alueelle. On löydettävissä lukuisia arkiesimerkkejä siitä, miten pelko muuttaa toimimisen tapoja normaaleissa arjen käytännöissä. Turvallisuuden ideologia on vahvimmillaan lapsista huolehtimisessa. Turvallisuuden kaipuu määrittelee lasten kasvattamista ja kasvamista; se näkyy kuljettamisessa, asumisessa, leikkipaikoissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kasvatuksessa lapset opetetaan mieltämään vaarat: Koskela viittaa Baumanin (2002, 134) toteamukseen, jonka mukaan nykylasten aikuisilta saama esimerkki tiivistyy varoitukseen ”älä puhu vieraiden kanssa”. Tästä varoituksesta on Baumanin mukaan tullut ”aikuisen normaaliuden moraalinen ohjenuora”.Stranger danger -ajattelun omaksumista kuvaa hyvin esimerkki pikkupojasta, joka polkupyörällä kaaduttuaan juoksee karkuun apuun rientävää vierasta aikuista.
Kasvatuskäytännöissä onkin yhä vaikeampi tasapainotella sen välillä, mitä opetetaan ja mitä ei. Toisaalta opetetaan kurinalaisuutta eli yhä enemmän turvallisuuteen liittyvien sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Vastakkaisen uskomuksen mukaan vapautta ja itsenäisyyttä korostavassa kasvatuksessa lapsi oppii itsenäisesti arvioimaan riskejä ja toimimaan tilanteen mukaan, mikä edistää turvallisuutta pidemmällä aikavälillä.
Vanhempien tila tehdä tällaisia kasvatusfilosofisia valintoja on kuitenkin kaventunut. Tilalle on tullut yhteisesti muodostunut turvakonsensus ”oikeista” kasvatus- ja ostopäätöksistä. Pelon sosiaalinen rakentuminen konkretisoituu moralistisesti latautuneena keskusteluna ja lähes paniikinomaisena huolena lasten turvallisuudesta. (Koskela 2009, 133–135.)
Onnettomuuksien nollatoleranssin ja standardien jatkuvan tiukentumisen lopputuloksena on leikkiympäristö, joka on muovin, kaiteiden ja varoitustaulujen täyttämä. Lapsilla ei ole enää lupa leikkiä metsässä ja olla luova. Voidaan kysyä, miten kehitys vaikuttaa liikkumisharrastuksiin kun autolla kuljettaminen, sisätiloihin sulkeminen ja turvallisuuden nimissä asetetut rajat lisääntyvät?
Kun pelon kulttuuri on voimistunut yhteiskunnassa, myös turvallisuuden tuotteistaminen on tullut mahdolliseksi. Pelon ja lapsuuden kietoutuminen osaksi kulutusyhteiskuntaa kuvaa hyvin lapsuuden turvallisuusympäristön muutosta. Lapsiperheissä erilaisia turvavarusteita on kenties kaikkein eniten. ”Turvaistuinsukupolven” lapsuus on kyllästetty erilaisilla varusteilla, kuten turvakaukaloilla, turvahälyttimillä, turvakaarilla, turvakaiteilla, turvaliiveillä ja turvakypäröillä.
Medialla on erityisen suuri merkitys pelon tuottamisessa, koska tieto leviää laajalle ja mediassa pelko kiertää kehää: uutisoidaan rikoksista ja turvattomuudesta ja niistä uutisointi lisää turvattomuutta (Koskela 2009, 337). Myynnin edistämiseksi media nostaa pinnalle epätodennäköisiä ja väkivaltaisia rikoksia eli tuotteistaa pelkoa. Siten uutiset tuottavat käsitystä siitä, että vakava väkivaltarikollisuus olisi yleistä...
jatkuu
lyhennelmä Hille Koskela / THL raportteja
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86 - pelkokierre poikki
Pelon kulttuuri kirjoitti:
Hille Koskela: Pelon kulttuuri ja pelkokierre
Pelon kulttuurin synty näkyy konkreettisesti tapakulttuurin muuttumisena. Esimerkiksi kaupan ulkopuolelle ei enää jätetä lastenvaunuja ostosten ajaksi, vaikka tapa vielä 1990-luvun alussa oli tavallinen. Ilmiö on kuvaava esimerkki turvallisuuskäsityksen muutoksesta: entiset arkiset käytännöt mielletään nyt riskinotoksi.
Kuitenkaan mitään sellaista ratkaisevaa muutosta ”todellisissa vaaroissa” ei ole tapahtunut, mikä edellyttäisi muutosta arkisissa tottumuksissa. Rikollisuuden määrä ei ole kasvanut, mutta turvattomuuden tunne on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä alkaen. Muutos on siis tapahtunut koetussa turvallisuudessa ja mielikuvissa.
Miten tällainen pelon kulttuuri syntyy? Tapakulttuurin muuttuminen liittyy uskomiseen ja uskottelemiseen. Uudet toimintatavat syntyvät ja lähes huomaamatta vakiintuvat kaikkien oman toiminnan kautta. Pelko on sosiaalisesti tuotettua: käsitykset siitä, mikä on turvatonta muotoutuvat arkipäiväisessä kommunikaatiossa ja usein tiedostamatta. Turvattomuuden sosiaaliseen rakentumiseen vaikuttavat niin vanhempien suorat tai epäsuorat varoittelut lapsilleen kuin median populistinen tapa uutisoida rikoksista. Pelkoa tuotetaan usein tahattomasti arkisissa varoitteluissa, uusissa toiminnan tavoissa ja säännöissä, lainsäädännössä, politiikassa ja markkinoinnissa. Turvallisuuteen pyrkiminen kuitenkin helposti lisääkin koettua turvattomuutta ja pelosta tulee kierre.
Turvallisuuden teema on voimistunut nopeasti ja levinnyt monelle elämän alueelle. On löydettävissä lukuisia arkiesimerkkejä siitä, miten pelko muuttaa toimimisen tapoja normaaleissa arjen käytännöissä. Turvallisuuden ideologia on vahvimmillaan lapsista huolehtimisessa. Turvallisuuden kaipuu määrittelee lasten kasvattamista ja kasvamista; se näkyy kuljettamisessa, asumisessa, leikkipaikoissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kasvatuksessa lapset opetetaan mieltämään vaarat: Koskela viittaa Baumanin (2002, 134) toteamukseen, jonka mukaan nykylasten aikuisilta saama esimerkki tiivistyy varoitukseen ”älä puhu vieraiden kanssa”. Tästä varoituksesta on Baumanin mukaan tullut ”aikuisen normaaliuden moraalinen ohjenuora”.Stranger danger -ajattelun omaksumista kuvaa hyvin esimerkki pikkupojasta, joka polkupyörällä kaaduttuaan juoksee karkuun apuun rientävää vierasta aikuista.
Kasvatuskäytännöissä onkin yhä vaikeampi tasapainotella sen välillä, mitä opetetaan ja mitä ei. Toisaalta opetetaan kurinalaisuutta eli yhä enemmän turvallisuuteen liittyvien sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Vastakkaisen uskomuksen mukaan vapautta ja itsenäisyyttä korostavassa kasvatuksessa lapsi oppii itsenäisesti arvioimaan riskejä ja toimimaan tilanteen mukaan, mikä edistää turvallisuutta pidemmällä aikavälillä.
Vanhempien tila tehdä tällaisia kasvatusfilosofisia valintoja on kuitenkin kaventunut. Tilalle on tullut yhteisesti muodostunut turvakonsensus ”oikeista” kasvatus- ja ostopäätöksistä. Pelon sosiaalinen rakentuminen konkretisoituu moralistisesti latautuneena keskusteluna ja lähes paniikinomaisena huolena lasten turvallisuudesta. (Koskela 2009, 133–135.)
Onnettomuuksien nollatoleranssin ja standardien jatkuvan tiukentumisen lopputuloksena on leikkiympäristö, joka on muovin, kaiteiden ja varoitustaulujen täyttämä. Lapsilla ei ole enää lupa leikkiä metsässä ja olla luova. Voidaan kysyä, miten kehitys vaikuttaa liikkumisharrastuksiin kun autolla kuljettaminen, sisätiloihin sulkeminen ja turvallisuuden nimissä asetetut rajat lisääntyvät?
Kun pelon kulttuuri on voimistunut yhteiskunnassa, myös turvallisuuden tuotteistaminen on tullut mahdolliseksi. Pelon ja lapsuuden kietoutuminen osaksi kulutusyhteiskuntaa kuvaa hyvin lapsuuden turvallisuusympäristön muutosta. Lapsiperheissä erilaisia turvavarusteita on kenties kaikkein eniten. ”Turvaistuinsukupolven” lapsuus on kyllästetty erilaisilla varusteilla, kuten turvakaukaloilla, turvahälyttimillä, turvakaarilla, turvakaiteilla, turvaliiveillä ja turvakypäröillä.
Medialla on erityisen suuri merkitys pelon tuottamisessa, koska tieto leviää laajalle ja mediassa pelko kiertää kehää: uutisoidaan rikoksista ja turvattomuudesta ja niistä uutisointi lisää turvattomuutta (Koskela 2009, 337). Myynnin edistämiseksi media nostaa pinnalle epätodennäköisiä ja väkivaltaisia rikoksia eli tuotteistaa pelkoa. Siten uutiset tuottavat käsitystä siitä, että vakava väkivaltarikollisuus olisi yleistä...
jatkuu
lyhennelmä Hille Koskela / THL raportteja
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86....Pelon kulttuurista voitaisiin viitoittaa tietä kohti toleranssin kulttuuria, jossa
erilaisuuden kanssa opitaan elämään ilman, että aletaan turvallistaa tai kriminalisoida. Asennemuutoksen mahdollisuutta raottaa Helsingin sanomien kolumni (28.11.2008), jossa kirjoittaja Suna Vuori ehdottaa jokavuotisen ”Älä pelkää ketään -päivän” perustamista luottamuksen ja viihtyvyyden parantamiseksi. Rauhallisesta rinnakkaiselosta ja ennakkoasenteiden kääntymistä löytyy myös hyvä esimerkki (HS 21.3.2008) Vantaalta, jossa päiväkotilapset ja entiset asunnottomat elävät samassa talossa hyvässä naapurisovussa.
Toleranssin kulttuurin saavuttamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi tarvittaisiin avointa keskustelua, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia ratkaisuja. Voitaisiinko turvallisuutta jotenkin jakaa sen sijaan, että tehtäisiin henkilökohtaisia valintoja? Voitaisiinko sen sijaan, että kyselemättä nojataan ulkopuolelta tuleviin auktoriteetteihin, yhdessä keskustellen tehdä arvioita ja eritellä uhkia? Voitaisiinko jossain määrin jopa ottaa riskejä? Neuvottelemalla ja yhteistä arviointikykyä käyttämällä kyettäisiin erottamaan toisistaan isot ja pienet uhkat. Nollatoleranssin tavoittelun sijaan hyväksyttäisiin tietyt riskit ja opittaisiin elämään pienten häiriöiden ja erilaisuuden kanssa.
Joskus riskin ottaminen parantaa elämän laatua niin paljon, että se kannattaa
(Koskela 2009, 358).
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86
- tekosyitä
Vinoutuneesta kehityksestä, asenteista ja oikeusturvaongelmista vastuussa olevien vakioselitys laittomiin ja epäinhimillisiin käytäntöihin on aina resurssipula. Selitys on mitä kätevin tekosyy ja samalla avoin lisärahastusyritys.
Tosiasiassa koskaan aiemmin Suomen historiassa lastensuojeluun ei ole tärvätty yhtä paljon rahaa, sellaista ammattilaisten määrää ja kaikkialle yltävää sosiaalitoimen valvontaverkostoa kuin nyt. Silti positiivisia tuloksia ei synny.
Resurssipula on tekosyy. Kysymys on asenteista ja intresseistä. Oppilaitokset toimivat lapsibisneksen suojissa ja ehdoilla.
Kenen leipää syö, sen lauluja laulaa. - milloin tutkitaan?
Kuitenkin juuri sosiaaliala on lähes 100% julkisrahoitteista. Myös lastensuojeluyritykset elävät veronmaksajien rahoilla. Huostabisnes pyörii täysin verorahoilla mutta silti sille ei ole järjestetty mitään valvontaa tai tulosvastuuvelvoitteita. Ei ole tavatonta, että asiakkaita haastattelemaan pyrkiviltä tutkijoilta evätään tutkimuslupa lasten etuun vedoten.
Kaikkien veronmaksajien olisi syytä kiinnostua, mihin ja kenen eduksi verorahat käytetään, mitä tuloksia niillä saadaan aikaan ja miten ne palvelevat kansalaisia ja yhteiskuntaa.
Ainakin laillisuuden toteutumisen, lisähaittojen ehkäisyn, avoimuuden ja läpinäkyvyyden pitäisi olla minimivaatimuksia julkisrahoitteiselle toiminnalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell482318Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1461887Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.581865Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1091471- 311445
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,551171- 691086
Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.831085Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd103881Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗54877