Kuntaliitokset

Ainoa järkevä kuntaliitos Jämsän kannalta olisi liitos Jyväskylään.
Mikäli liitos Jyväskylään tapahtuisi pääsisimme kertaheitolla eroon näistä nykyisistä kunnanvaltuustossa pesivistä änkyrä kyläpoliitikoista.
Jyväskylässä on fiksut ja koulutetut kaupunginvaltuutetu,t toisin kuin Jämsän kansaloulupohjaiset änkyrät, jotka vielä omassa mielessään luomassaan harhatodellisuudessa luulevat olevansa päteviä päättämään heitä paljon koulutetumpien ja asioista perillä olevien ihmisten asioista.
Liitos Jyväskylään olisi myös pelastus Jämsän kuralle menneelle taloudelle.
Tämä liitos ei tietenkään ole näiden valtuustoänkyröiden ja kunnallisvirkamiesten mieleen.
Nämä valtuustopönöttäjät tietävät kyllä itse hyvin uransa loppuvan suurena päättäjänä, mikäli kuntaliitos Jyväskylään tapahtuisi, ja sekös näitä suuresti arvostettuja luottamushenkilöitä kovasti korpeaisi, kun ei voisikaan enää ruotsinlaivalla risteilyllä kovaan ääneen kertoa olevansa kaupunginvaltuustossa ja lautakunnassa ja päättvänsä isoista asioista.
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jyväskyläläiset ovat olleet jo iät ajat sitä mieltä, että Korpilahden Painaanmäen eteläpuolella ei ole mitään elämää. Eivätkä ole mielipidettään siitä miksikään muuttaneet. Kysykää vaikka jyväskyläläisiltä.

Äänestä

Jämsän taloutta liitos Jyväskylään ei pelastaisi. Jyväskylän kaupunki konsernilla on velkaa aika tarkasti miljardi, eli n. 7200€/asukas.Tietenkin litoksen jälkeen pääsisitte kehumaan Suomen kalleimmasta vedestä, paskasta, kaukolämmöstä, venepaikoista jne. Eikä pidä unohtaa innokkaita pysäköinninvalvojia. Niiden rinnalla teidän yksityinenlaputtajakin kalpenee.

Äänestä

Pohjois-Kuoreveden kapinapäälliköt yrittää nyt saada kaikin keinoin Mänttä-Vilppulaa osaksi Jämsää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J.kylään ja heti kirjoitti:

Ainoa järkevä kuntaliitos Jämsän kannalta olisi liitos Jyväskylään.
Mikäli liitos Jyväskylään tapahtuisi pääsisimme kertaheitolla eroon näistä nykyisistä kunnanvaltuustossa pesivistä änkyrä kyläpoliitikoista.
Jyväskylässä on fiksut ja koulutetut kaupunginvaltuutetu,t toisin kuin Jämsän kansaloulupohjaiset änkyrät, jotka vielä omassa mielessään luomassaan harhatodellisuudessa luulevat olevansa päteviä päättämään heitä paljon koulutetumpien ja asioista perillä olevien ihmisten asioista.
Liitos Jyväskylään olisi myös pelastus Jämsän kuralle menneelle taloudelle.
Tämä liitos ei tietenkään ole näiden valtuustoänkyröiden ja kunnallisvirkamiesten mieleen.
Nämä valtuustopönöttäjät tietävät kyllä itse hyvin uransa loppuvan suurena päättäjänä, mikäli kuntaliitos Jyväskylään tapahtuisi, ja sekös näitä suuresti arvostettuja luottamushenkilöitä kovasti korpeaisi, kun ei voisikaan enää ruotsinlaivalla risteilyllä kovaan ääneen kertoa olevansa kaupunginvaltuustossa ja lautakunnassa ja päättvänsä isoista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu