IHMETTELEN SUURESTI...

Mielestäni nykyään kaikki nuoret dramatisoivat asioita aivan kamalan paljon... Jos esim. on nolannut itsensä ihastuksen edessä tai jotain muuta sellaista niin maailma kaatuu ja kaikki on pilalla. Olen huomannut tämän asian omissa ystävissäni, lisäksi he suunnittelevat kaikenlaista ennen kuin ovat edes kysyneet asiaa vanhemmiltaan, omasta mielestäni ensin kysytään vanhemmilta ja sitten vasta sovitaan, elävät jossain ihmeen kuplassa tai satumaailmassa. Melkein aina saavat mitä haluavat, joskus tuntuu että ystävieni vanhemmat antavat heille kaiken minkä haluavat siksi että saavat lapsen pois jaloista. Tietenkin tämä on oma mielipiteeni, ja eihän kaikki ole tälläisiä. Itse olen avioero lapsi, minulla on veli joka on 3 vuotta minua vanhempi, olen suurimmaksi osaksi elämässäni jäänyt hänen varjoon. Isä aina oli ylpeä pojasta joka heitti moukaria ja sai piirin mestaruuksia, vaikka itse urheilin myös, poika oli aina parempi. Vanhempani erosivat kun olin jtn. 4-5 joten asiasta en muista mitään. Vietin veljeni kanssa joka toinen viikonloppu isän luona, useimmiten hän ryyppäsi, joskus ei tullut hakemaan, tai oli jotain muuta. En voi kieltää etten olisi ollut viettänyt mukavia hetkiä isän luona, mutta muistan myös selvästi sen kun sanoin isälle eskari ikäisenä että " Isi kyllä se yksi kalja riittää ". Kun veljeni oli 13 vuotias hän karkasi isän luo ja äitini antoi huoltajuuden pois koska ei pystynyt huolehtimaan pojasta joka ei asu hänen luonaan, siihen loppui minun käynnit isän luona. Siitä on nyt neljä vuotta kun en ole siellä käynyt. Itkin monesti itseni uneen, en ole viettänyt kunnon lapsuutta vaan olen tavallaan elänyt aikuisen järjellä jo monta vuottaa. Kaiken tämän lisäksi mammani on tehnyt itsemurhan, olin ala-asteella koulukiusattu vaikka siihen ei ollut syytä, enkä syö tarpeeksi kai rankaisen itseäni jollain tavalla ja olen monet kerrat miettinyt miten helppoa olisi tehdä itsemurha niinkuin mammani veitsellä kaula irti tai hirttämällä ja jättää äidille lappu että en jaksanut enää elää rakastan sinua... Mutta silti olen tässä viellä ja todennut että suurimmalla osalla Suomen lapsista kaikki on hyvin, vaikka se äiti tai isä valittaisi niin kannattaa muistaa että he välittävät sinusta ja ajattelevat vain parastasi. Olen selvinnyt todella pitkälle rakkaan äitini ansiosta ja toivon että pärjään jatkossakin. Joten ennen kuin sanot että sinun elämäsi kusee tai vanhemmat voisivat häipyä helvettiin ja pitää turpansa kiinni, niin sinuna miettisin kaksi kertaa asiaa ja toteaisin että elämäni onkin todella hyvin. Jos joku kaltaiseni nuori tyttö tai poika lukee tätä, niin älä anna periksi.... Tsemppiä kaikille elämäänsä!
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Paljon kokenut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu